2007
Suurin lahja
Joulukuu 2007


Yhteinen tuokio

Suurin lahja

”Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän” (Ap. t. 1:11).

Onko sinusta hauskaa saada lahjoja? Se on hauskaa meistä kaikista. Lahjat osoittavat meille, että joku välittää meistä. Tulemme iloisiksi, kun tiedämme, että joku välittää meistä ja rakastaa meitä. Kun me rakastamme ihmisiä, me haluamme antaa heille lahjoja.

Millaisia lahjoja sinä haluaisit antaa ihmisille, joita rakastat? Antamiesi lahjojen ei tarvitse olla hienoja tai kalliita. Lahjasi voi olla se, että luet kertomuksen jollekulle nuoremmalle lapselle, autat äitiä tai isää ruoanlaitossa tai sanot jotakin ystävällistä.

Koska taivaallinen Isämme rakastaa meitä, Hän antaa meille monia lahjoja. Kohdassa Joh. 3:16 meille kerrotaan yhdestä mitä kallisarvoisimmasta lahjasta: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Jeesus tuli maan päälle vauvana, joka syntyi Betlehemissä. Hänen elämänsä on meille esimerkkinä. Hän myös sovitti meidän syntimme ja antoi meille mahdollisuuden palata jälleen asumaan taivaallisen Isämme luo. Jos me seuraamme Jeesusta Kristusta uskossa, me voimme saada toisen ihmeellisen lahjan: ”Jos teet hyvää, niin, ja pysyt uskollisena loppuun asti, sinä pelastut Jumalan valtakuntaan, mikä on suurin kaikista Jumalan lahjoista, sillä ei ole suurempaa lahjaa kuin pelastuksen lahja” (OL 6:13).

Kun me seuraamme Jeesusta Kristusta uskossa, me odotamme aikaa, jolloin Hän palaa maan päälle. Me tiedämme, että Hän tulee jälleen ja että jonakin päivänä me saamme suurimman kaikista Jumalan lahjoista – iankaikkisen elämän.

Toiminta

Jokainen vastakkaisen sivun koristeista on vertauskuva Jeesuksesta Kristuksesta. Lue pyhien kirjoitusten kohdat ja ota selville, millä tavoin nämä koristeet ovat vertauskuvia. Liimaa koristeet kartongille ja leikkaa ne irti. Leikkaa irti pyhien kirjoitusten kohdat. Liimaa tai teippaa kukin niistä oikean koristeen taakse muistuttamaan sinua siitä, kuinka koriste on vertauskuva Kristuksesta. Pujota kunkin koristeen kärjen läpi nauha ja ripusta ne paikkaan, jossa perheesi voi nauttia niistä.

Ideoita yhteiseen tuokioon

  1. 1. Ota esille lippu, sydän ja hymyilevät kasvot. Kysy lapsilta, mitä ne voivat edustaa (maata, rakkautta, iloa). Selitä, että jokainen niistä on vertauskuva. Entisaikojen profeetat kertoivat ihmisille, että Jeesus Kristus tulisi maan päälle. Jotkut käyttivät vertauskuvia opettaakseen Kristuksesta. Ota esille kuva karitsasta (ks. oppikirja Alkeisyhdistys 2, s. 123). Selitä, että karitsa on Jeesuksen Kristuksen vertauskuva. Keskustelkaa siitä, millä eri tavoilla Jeesus Kristus on kuin karitsa. Jaa seuraavat pyhien kirjoitusten viitteet: 1. Moos. 22:3–8; 2. Moos. 12:21–28; Jes. 53:7; Joh. 1:29; 1. Nefi 12:6. Lukekaa pyhien kirjoitusten kohdat ja keskustelkaa siitä, kuinka kukin niistä kertoo Kristuksesta. Selitä, että kun me ymmärrämme vertauskuvia, me voimme huomata, että muinaiset profeetat ennustivat Kristuksen tulevan maan päälle. Lausu todistuksesi, että aivan kuten tiedät, että joulu tulee pian, profeetat tiesivät, että Kristus syntyisi.

  2. 2. Kutsu kaksi lasta pitelemään Evankeliumiaiheisen kuvaston kuvia 238 (Toinen tuleminen) ja 239 (Ylösnoussut Jeesus Kristus). Pyydä lapsia näyttämään, mikä kuvissa on samanlaista ja mikä erilaista. Pyydä kuvia piteleviä lapsia lukemaan kääntöpuolelta kuvan nimi ja yhteenveto. Selitä, että toinen on kuva siitä, millaiselta Jeesus saattaisi näyttää, kun Hän tulee jälleen, ja toinen on kuva siitä, millaiselta Hän saattoi näyttää silloin kun Hän nousi kuolleista. Kerro heille, että samankaltaisuuteen on olemassa syy. Pyydä kaikkia lapsia etsimään kohta Ap. t. 1:11. Ota esiin maapallo. Tätä kohtaa lukiessasi siirrä kuva ylösnousseesta Jeesuksesta pois maapallon lähettyviltä, kun luet sanat: ”– – otettiin teidän luotanne taivaaseen”. Siirrä kuva toisesta tulemisesta lähelle maapalloa, kun luet sanat: ”– – tulee kerran takaisin, samalla tavoin”. Kehota muutamia lapsia Alkeisyhdistystä edeltävällä viikolla valmistautumaan kertomaan, mitä sellaista he ovat vuoden aikana oppineet, mikä auttaa heitä valmistautumaan toiseen tulemiseen. Laulakaa osallistujien kanssa lauluja, joita olette oppineet tänä vuonna, ja kerratkaa periaatteet, joita lauluissa opetetaan. Todista, että kun me seuraamme Jeesusta uskossa, me voimme saada iankaikkisen elämän.