2008
TAHDONVAPAUS JA VASTUU
Lokakuu 2008


TAHDONVAPAUS JA VASTUU

Pilvien yläpuolella

Valitse vanhurskaus ja onni, olivatpa olosuhteesi millaiset tahansa. Ota vastuu tekemistäsi valinnoista. Kehitä kykyjäsi ja lahjojasi ja käytä niitä hyvän tekemiseen. Vältä joutilaisuutta ja ole valmis tekemään ahkerasti työtä.

Jokin aika sitten minulla oli mahdollisuus lentää pienkoneella. Kun valmistauduimme nousemaan koneeseen, yksi matkustajista kysyi lentäjältä, millä korkeudella lentäisimme. Hän antoi ymmärtää, että lentäisimme 9 500 jalan (2 900 m) korkeudessa. Hän sanoi: ”Siten pääsemme juuri pilvien yläpuolelle.” Sitten hän selitti: ”Jos lennämme pilvien alapuolella, matkasta tulee melko kuoppainen. Jos kuitenkin pääsemme pilvien läpi ja niiden yläpuolelle, matkantekomme on paljon tasaisempaa.”

Se oli ajatus, joka osoittautui profeetalliseksi. Meille siinä lentokoneessa oleville pilvien läpi pääseminen merkitsi vähän enemmän yritystä, vähän enemmän polttoainetta ja vähän turbulenssia. Kun sitten pääsimme turbulenssin yläpuolelle, matkanteko oli suurimmaksi osaksi tasaista kyytiä. Vaikka välillä oli hetkittäin turbulenssia ja lentäjän oli jatkuvasti pidettävä silmällä lento-olosuhteita, lentäminen oli paljon mukavampaa.

Pohdin myöhemmin lentäjän sanoja: ”Jos pääsemme pilvien läpi ja niiden yläpuolelle, matkantekomme on paljon tasaisempaa.” Ajattelin, kuinka hyvin se soveltuukaan itse elämään. Eläessämme kuolevaisuudessa täällä on paljon rumuutta ja säädyttömyyttä ja pahuutta, minkä yläpuolelle meidän on noustava, jos aiomme elää myöhempien aikojen pyhän elämää. Silloin Henki voi olla kanssamme ja voimme tuntea rauhaa, joka meille on tarjolla nautittavaksi. Vaatii ponnistelua, vaatii tahdonvoimaa, vaatii rohkeutta ja vaatii oikeiden valintojen tekemistä päästä meitä ympäröivän turbulenssin yläpuolelle. Tuohon turbulenssiin kuuluu saasta, joka ympäröi meitä tiedotusvälineissä. Siihen kuuluu masennusta, epätoivoa ja kaikki ”luonnollisen ihmisen” (Moosia 3:19) haasteet.

Jos me kuitenkin käytämme tahdonvapauttamme oikein, jos me elämme niiden tasovaatimusten mukaan, jotka ensimmäinen presidenttikunta on antanut meille lehtisessä Nuorten voimaksi, ja jos pyrimme tietoisesti päivä päivältä kohoamaan maailmallisuuden yläpuolelle, matkantekomme tässä elämässä on paljon miellyttävämpää. Voimme tuntea matkan varrella rauhaa ja pääsemme turvallisesti määränpäähämme.

Matkanteko ei kuitenkaan ole tapahtumaköyhää ja täysin rauhallista. Sitä ei koskaan luvattu, sillä matkan varrella on haasteita ja koko ajan matkan varrella täytyy olla valppaana ja varuillaan. Mutta kun teemme valinnan olla Herran puolella, voimme kohota kuolevaisen olemassaolomme kiusausten yläpuolelle, ja se takaa meille rauhaa ja onnea niin tässä elämässä kuin tulevassakin.