Antaminen

Oli kesäpäivä. Äitini kuoli alkuiltapäivästä. Isäni, veljeni ja minä olimme lähteneet sairaalasta kotiin, vain me kolmisin. Söimme pienen välipalan ja otimme vastaan surunvalittelijoita. Ilta kului pitkälle, tuli pimeä ja muistan, ettemme olleet vielä sytyttäneet valoja.

Ovikellon soidessa isä meni avaamaan. Ovella olivat Catherine-täti ja Bill-setä. Näin, että Bill-sedällä oli käsissään purkillinen kirsikoita. Voin vieläkin nähdä silmissäni syvänpunaiset, melkein purppuranpunaiset kirsikat ja purkin kiiltävän, kullanvärisen kannen. Bill-setä sanoi: ”Ajattelin, että pitäisitte näistä. Ette varmaan ole syöneet jälkiruokaa.”

Emme me olleet. Kolmisin istuimme keittiönpöydän ympärille, kaadoimme osan kirsikoista kulhoihin ja söimme ne Bill-sedän ja Catherine-tädin tiskatessa astioita.

Päätelmieni mukaan suuren lahjan antamisessa ja saamisessa on aina kolme osatekijää. Esitän ne tuon kirsikkalahjan avulla.

Ensinnäkin tiesin, että Bill-setä ja Catherine-täti olivat tunteneet samaa kuin minä. Heidän on täytynyt ajatella, että me olimme liian väsyneitä laittamaan ruokaa. Heidän on täytynyt ajatella, että purkillinen kotona säilöttyjä kirsikoita saisi meidät tuntemaan hetken verran, että olemme taas kokonainen perhe. En muista enää, miltä kirsikat maistuivat, mutta muistan, että joku tunsi sydämeni ajatukset ja välitti niistä.

Toiseksi tunsin, että lahja oli annettu auliisti. Tiesin, että Bill-setä ja Catherine-täti olivat halunneet omasta vapaasta tahdostaan tuoda sen. Lahjan antaminen tuntui olevan heille ilo.

Ja kolmanneksi lahjaan liittyi uhraus. Tiesin, että Catherine-täti oli säilönyt kirsikat omaa perhettään varten. Kirsikat olivat varmaankin heidän herkkuaan. Mutta hän riisti perheeltään tuon mahdollisen nautinnon ja antoi sen minulle. Se oli uhraus. Mutta tuon tapahtuman jälkeen olen tajunnut tämän suurenmoisen asian: Bill-sedästä ja Catherine-tädistä on täytynyt tuntua siltä, että he nauttivat enemmän siitä, että minä sain ne kirsikat, kuin jos he olisivat saaneet ne.

Suuren lahjan antamiseen liittyy kolme osatekijää: antaja tuntee, miltä toisesta tuntuu, hän antaa auliisti ja hän pitää uhrausta siunauksena.

Isä Jumala antoi Poikansa, ja Jeesus Kristus antoi meille sovituksen – mittaamattoman syvälliset ja arvokkaat lahjat. Jeesus antoi lahjansa auliisti ja halukkaasti meille kaikille. Yksi varma merkki henkilöstä, joka on ottanut vastaan Vapahtajan sovituksen lahjan, on antamisenhalu.