Missä minun pitäisi olla?

Onko sinulla ikinä ollut sellaisia sunnuntaita, jolloin ei vain tee mieli mennä kirkkoon? No minulla on, etenkin viime aikoina. Olen juuri muuttanut uuteen seurakuntaan Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa. Ei ole kysymys siitä, etteivät ihmiset seurakunnassani olisi mukavia ja ystävällisiä. He vain eivät ole ystäviäni kotoa.

Kun olin ollut ensimmäisen viikon seurakunnassa, olin tehnyt päätöksen – tästä lähtien kävisin vain sakramenttikokouksessa. Seuraavalla viikolla tulin myöhässä. Kun kävelin kappelinovista sisälle, muutama ihminen tervehti minua ja istuuduin paikalleni. Istuessani siinä minulla oli niin ikävä kotiin. Halusin vain olla entisessä seurakunnassani ja nähdä niiden ystävälliset kasvot, jotka tunsivat minut.

Sitten ensimmäinen puhuja nousi ja aloitti puheensa. Oli kuin hän olisi puhunut minulle. Hän puhui siitä, kuinka yksinäiseksi itsensä tuntee uudessa kaupungissa, ja tajusin, etten ollut ainoa. Sitten toinen puhuja välitti toisen sanoman, jolla oli minulle henkilökohtaista merkitystä. Juuri ennen kokouksen päättymistä piispa nousi ja kertoi meille, kuinka paljon hän rakastaa meitä jokaista. Hän sanoi tietävänsä, että oli ihmisiä, jotka luottivat siihen, että hän vaalii heitä ja huolehtii heistä.

Kun lauloin loppulaulua, tiesin, että juuri siellä minun pitäisi olla. En ollut tuntenut sellaista rauhaa pitkään aikaan, ja tiesin, että se tuli taivaalliselta Isältä. Hän tuntee meidät jokaisen ja meidän tarpeemme. Hän antoi minulle sen, mitä tarvitsin sinä päivänä, ja tiedän, että jos elän edelleen Hänen käskyjensä mukaan, Hän tekee niin aina.