Kiroileminen kielletty

Vuonna 1962 liityin Prestonissa Idahossa yhdessä 11 muun lukioajan luokkatoverini kanssa Yhdysvaltain kansalliskaartiin. Peruskoulutuksessa olo oli kuin lomaa, kunnes jouduimme Fort Ordiin Kaliforniaan.

Tarvitsimme toisiamme selviytyäksemme uudessa armeijaympäristössä ja kestääksemme muiden värväytyneiden taholta tulleen häirinnän. Monien varusmiesten kielenkäyttö oli tuomittavaa, eikä heillä näyttänyt olevan lainkaan moraalia. Pyrin aina tilaisuuden tullen olemaan myöhempien aikojen pyhiin kuuluvien kavereideni kanssa saadakseni heiltä tukea muiden varusmiesten häirintää vastaan.

Peruskoulutuksen jälkeen muutamat koulutovereistani ja minä jäimme Fort Ordiin jatkamaan koulutusta kenttäviestinnässä. Pian kaksi karskia, tanakkaa varusmiestä koulutusryhmästämme alkoi kilpailla siitä, kumpi pystyisi sanomaan vastenmielisempiä ja mauttomampia asioita. Joka aamu herättyään he huusivat mauttomuuksia, niin että jokainen parakeissa kuuli heidän rivon kielenkäyttönsä.

Eräänä aamuna huomasin olevani heidän edessään, ja koska kaipasin helpotusta tilanteeseen, vaadin heitä lopettamaan. Noloina he kohdistivat haukkumisensa minuun nimitellen minua monella tavalla. Sitten he varoittivat, että minun oli viisainta olla joutumatta heidän kanssaan kahden.

Myöhemmin samana aamuna kerätessäni roskia huomasin olevani yksin parakkien välissä. Äkkiä näin jonkun tulevan minua kohti. Se oli toinen niistä varusmiehistä, jotka olivat uhkailleet minua.

Hänen tullessaan lähemmäksi valmistauduin pahimpaan. Mutta hän alkoikin kertoa, kuinka paljon hän kunnioitti minua ja toivoi, että hänellä olisi rohkeutta elää kuten minä. Hän tunnusti, että hänen vanhempansa olisivat pettyneitä, jos he tietäisivät, kuinka hän eli. Hän sanoi, ettei hän koskaan enää käyttäisi siivotonta kieltä minun kuulteni. Sitten hän kääntyi ja lähti.

Kun kuljin seuraavien parakkien ohi, näin sen toisen varusmiehen tulevan minua kohti. Hän tuli luokseni ja pyysi anteeksi sitä, miten hän oli käyttäytynyt. Hän kertoi myös, kuinka paljon hän kunnioitti minua, ja sanoi toivovansa, että hän voisi jonakin päivänä elää siten kuin hänelle oli opetettu.

Kun eräänä viikonloppuna myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat ystäväni olivat lomalla, nämä kaksi nuorukaista kutsuivat minut heidän ja heidän ryhmänsä kanssa elokuviin. Kun kävelimme yhdessä, joku kirosi. Nämä kaksi tanakkaa varusmiestä sanoivat ryhmälle, että kiroileminen oli kiellettyä silloin kun minä olin heidän kanssaan.

Kun ryhmä päätti elokuvan jälkeen lähteä johonkin kerhoon juomaan, ystäväni kieltäytyivät selittäen, että he aikoivat viettää illan minun kanssani. Jäätyämme kolmisin he kyselivät minulta perheestäni ja millaiseen kirkkoon kuuluin, kun se auttoi nuoria miehiä omaksumaan tasovaatimukset, joiden mukaan myöhempien aikojen pyhiin kuuluva ryhmämme eli. Vastasin heidän kysymyksiinsä ja kerroin heille kirkosta.

Opin, että taivas on rohkeiden puolella ja siunaa niitä, jotka puolustavat oikeaa. ■