Mitä yksi ihminen voi tehdä

Yves – 18-vuotias Tamengan seurakunnan jäsen Paramaribon piirissä Surinamessa – huomasi esimerkiksi, että kun hän soitti kosketinsoittimia kirkon kokouksissa ja toiminnoissa, monet ihmiset halusivat oppia soittamaan. Niinpä hän alkoi antaa ilmaisia soittotunteja lapsille, nuorille ja aikuisille.

Soittotunteja pidetään useissa seurakunnissa, ja kaikki halukkaat voivat osallistua niille. Useimpina iltoina, jolloin Yves opettaa, paikalla on ainakin puoli tusinaa oppilasta, niin myöhempien aikojen pyhiä kuin muitakin, jotka ovat kuulleet soittotunneista seurakunnan jäseniltä. Hän opettaa myös huilunsoittoa siitä kiinnostuneelle. Hän johtaa seurakunnan kuoroa ja oli vastuussa piirin kuoron erityisesiintymisestä. Hän sanoo, että hänen toimintansa musiikin parissa on tapa osoittaa kiitollisuutta sitä lähetyssaarnaaja-avioparia kohtaan, joka opetti hänet lukemaan nuotteja ja soittamaan.

Yves keksi myös keinon auttaa muutamia ystäviään, jotka halusivat kertoa toisilleen, mitä asioita he oppivat pyhistä kirjoituksista. He kävivät kirkossa ja seminaarissa tai instituutissa ja pitivät puheita ja osallistuivat oppiaiheisiin. Mutta he halusivat puhua toistensa kanssa, nuoret nuorille. Niinpä he alkoivat lukea yhdessä Mormonin kirjaa kerran viikossa puolisen tuntia kerrallaan ja alkoivat sitten kutsua mukaan muita, etenkin muutamia vähemmän aktiivisia nuoria. Nyt he ovat lukeneet yhdessä kuukausien ajan, kenen luona milloinkin.

”Alussa mukana olivat ystäväni Larry Roseval, joka kuuluu Wanican seurakuntaan, ja Saffira Zeegelaar, joka on samasta seurakunnasta kuin minä. Mutta nyt meitä on kahdeksan”, Yves sanoo. ”Luemme yhden luvun, puhumme siitä, todistamme siitä ja kerromme, mitä olemme oppineet viikon aikana.”

Nämä pyhien kirjoitusten lukijat ovat rohkaisseet toisiaan muillakin tavoilla. He esimerkiksi antoivat itselleen haasteen tehdä paastosunnuntaista merkittävämpiä paastoamalla jonkin erityisen asian vuoksi. ”Viime paastosunnuntaina ajattelimme tiettyjä ihmisiä, jotka ovat vähemmän aktiivisia, ja paastosimme ja rukoilimme, että heistä voisi tulla taas täysin aktiivisia kirkossa”, Yves selittää.

Kokoaikaiset lähetyssaarnaajat kaipaavat jäsenten tukea, ja Yves on tehnyt jotakin senkin asian eteen. Hän lähtee lähetyssaarnaajien kanssa opetustilaisuuksiin niin usein kuin pystyy. ”Minusta on tosi mukavaa olla lähetyssaarnaajien kanssa”, hän sanoo. ”Se tekee minut myönteiseksi ja onnelliseksi.”

Lähetyssaarnaajille näyttää käyvän samalla tavoin, kun he ovat hänen kanssaan. Yves säteilee iloista tarmoa, joka kohottaa kaikkia, ja lähetyssaarnaajat tietävät myös, että hän on valmis lausumaan oman todistuksensa totuudesta. Yves täyttää pian 19 vuotta ja haluaa innokkaasti palvella itse kokoaikaisessa lähetystyössä.

”Siitä asti kun olin Alkeisyhdistyksessä”, Yves sanoo, ”olen toistanut mielessäni kohtaa 1. Nefi 3:7 ja laulanut laulua samasta aiheesta: ’Minä menen ja sen teen, jos Herra haluaa’¹, joten ei ole puhettakaan siitä, ettenkö ottaisi kutsua vastaan.”

Yves tutustui kirkkoon, kun hänen äitinsä liittyi siihen. Hän oli silloin 7-vuotias, ja hänet kastettiin ja konfirmoitiin vuotta myöhemmin. Hän on pysynyt aktiivisena jopa niinä koettelevina aikoina, kun hänen vanhempansa erosivat ja kun heidän perheensä koti myytiin velkojen maksuksi. Hän on kestänyt ihmisten pilkantekoa kävellessään kirkkoon sunnuntaisin puku päällä ja solmio kaulassa. ”Tiedän, miksi pukeudun sillä tavoin kirkkoon, joten ei se oikeastaan vaivaa minua”, hän sanoo. Hän on kääntynyt pois, kun muut ovat yrittäneet saada hänet tupakoimaan tai juomaan alkoholia. ”Minun ei ole koskaan ollut vaikeaa kieltäytyä. Viisauden sanan noudattaminen tuo minulle fyysistä terveyttä ja hengellistä voimaa. Voivatko he tarjota minulle jotakin sitä parempaa?”

Kaiken kokemansa aikana Yves on luetellut siunauksiaan. Hän kannustaa muitakin tekemään niin.

”Kun saa tietoa evankeliumista ja siitä, miten käskyjä tulee noudattaa”, hän sanoo, ”ymmärtää yhä paremmin, että taivaallinen Isä haluaa siunata meitä kaikkia. Onnellisuus ei ole sitä, että on suosittu. Se on sitä, että elämässä on tasovaatimuksia ja että elää niiden mukaan. Onnellisuus on sitä, että on kiitollinen Jumalalle ja muille kaikesta hyvästä elämässä.”

Sellaisen asenteen omaksuminen on taas vain yksi niitä asioita, jotka Yvesin mielestä on tehtävä. Ja niinpä hän asennoituu siten ja kannustaa muitakin tekemään samoin. ■