Rukoilin, että pääsisin turvaan

Rakastan luontoa! Kuuntelen mielelläni lintujen laulua, lehtien kahinaa tuulessa ja meren ääntä.

Joskus perheemme menee rannalle muiden perheiden kanssa. Isät pelaavat lentopalloa ja äidit istuvat päivänvarjojen alla ja leikkivät nuorempien lasten kanssa.

Eräänä iltapäivänä olin hyvin innoissani, kun pääsimme meren rantaan! Aallot olivat levollisia, ja rantaviivan tuntumassa oli pieniä lammikoita siellä täällä. Juoksin veteen. Halusin uida kuin kala ja kerätä simpukankuoria.

”Pysy lähettyvillä, Sueli!” äiti huusi kooten samalla pienet lapset ison päivänvarjon alle.

”Selvä, äiti”, sanoin samalla kun kaivoin varpaani märkään hiekkaan.

Etsin simpukankuoria ja tarkastelin lammikoissa rannan tuntumassa olevia pieniä olioita. Kun molskahdin yhteen lammikkoon, katsoin taaksepäin perheeni suuntaan. Näin päivänvarjot etäällä. Käsitin, että olin mennyt liian kauas. Yritin uida takaisin rantaan, mutta vuorovesi oli noussut. Lammikko syveni sitä mukaa kuin pinnistelin päästäkseni siitä pois.

Aloin väsyä, ja tiesin olevani vaarassa. En pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin että minun piti saada apua taivaalliselta Isältä. Lausuin rukouksen mielessäni. Heti kun olin lopettanut rukouksen, jonkun käsi tarttui käsivarteeni ja kiskaisi minut turvaan. Se oli yksi isän ystävistä. Olen kiitollinen, että taivaallinen Isä vastasi rukoukseeni ja ojensi kätensä lähettämällä jonkun auttamaan minua.

Kun seuraavan kerran menin valtameren rannalle, pysyin lähellä perhettäni, aivan kuten rukouksen avulla voin pysyä lähellä taivaallista Isää.