Jäsenet kautta maailman noudattavat profeetallista neuvoa järjestää palvelupäivä

Ensimmäisiä vaarnoja, jotka vastasivat ensimmäisen presidenttikunnan kutsuun osallistua palvelupäivään, oli Panamassa sijaitseva Davidin vaarna, joka järjesti valmiusmessut laajemmalle yleisölle. Messut järjestettiin huhtikuussa, ja mukana oli useita julkisia tahoja. Tapahtumassa oli työpajoja ja esityksiä aiheista, jotka liittyivät kotivaraan, perheen raha-asioihin, hätävalmiuteen ja terveyteen.

”Ei riitä, että vain tiedämme nämä periaatteet itse”, sanoo palvelupäivään osallistunut Itzel Valdez Gonzalez. On myös tärkeää palvella muita kertomalla näistä periaatteista.

”Muiden palveleminen on yksi Jeesuksen Kristuksen seuraajien tärkeä luonteenpiirre”, hän sanoo. ”Tämä tapahtuma tarjosi kirkon jäsenille tilaisuuksia antaa aikaansa ja kykyjään siunatakseen tarvitsevia.”

Arushan seurakunnan jäsenet Tansaniassa päättivät tarjoutua vapaaehtoistyöhön Shanga Housessa – laitoksessa, joka antaa ammatillista koulutusta vammaisille ja opettaa heitä elättämään itsensä ja perheensä.

20. elokuuta 2011 vammaisten rinnalla työskenteli 35 osallistujaa – aikuisia, nuoria ja lapsia; kirkon jäseniä, tutkijoita ja lähetyssaarnaajia – valmistaen käsitöitä ja koruja, jotka myytäisiin myöhemmin. Vapaaehtoiset auttoivat myös taloustöissä kuten lakaisemisessa ja muussa siivouksessa.

Vähän ennen ryhmän poistumista Shanga Housen johtohenkilöt pyysivät heitä kokoontumaan yhteen, jotta ne, joita he olivat palvelleet, voisivat kätellä ja kiittää heitä. ”Se oli varsin tunnepitoinen kokemus”, kertoo sisar Sandra Rydalch, joka palvelee alueella lähetystyössä yhdessä miehensä, vanhin Rich Rydalchin kanssa. Kun Shanga Housen asukkaat ovat sen jälkeen nähneet seurakuntalaisia kaupungilla, ”he heti tunnistavat meidät, vilkuttavat ja pysähtyvät juttelemaan”, sisar Rydalch kertoo.

Patience Rwiza, joka järjesti seurakunnan palvelutempauksen pappeusjohtajien alaisuudessa, tähdentää, että toiminta oli hyödyllinen paitsi Shanga Housen asukkaille myös niille, jotka olivat palvelemassa heitä. ”Muiden auttaminen herätti ihmisissä rakkauden tunteen, ja samalla he oppivat omasta asuinyhteisöstään asioita, joita he eivät tienneet aiemmin”, hän kertoo. ”Todistustani on vahvistanut se, mitä tein ja näin – niin jäsenten osallistumisessa kuin asuinyhteisössä yleensä.”

Coimbran vaarnan jäsenet Portugalissa ovat ymmärtäneet, ettei palveleminen ole vain kertaluonteinen tapahtuma. Vaarna osallistuu itse asiassa joka vuosi useisiin Mormon Helping Hands [Mormonien auttavat kädet] -nimikkeen alla tapahtuviin toimintoihin. Viime vuoden toiminnoissa siivottiin eräs julkinen puisto ja Alkeisyhdistyksen lapsia vietiin tapaamaan erään orpokodin lapsia. ”Näissä ja muissa toiminnoissa on tärkeää, että mukana on kokonaisia perheitä”, sanoo Anabela Jordão Ferreira, joka palvelee Coimbran vaarnan tiedotusjohtajana.

”Toisinaan meillä on tapana sanoa, että toimintoihimme saavat osallistua kaikki ihmiset, kahdeksan kuukauden ikäisistä 88-vuotiaisiin”, kertoo sisar Jordão. ”Se on aivan totta. Näemme äitejä vauvojen kanssa ja isoisiä, joille liikkuminen tuottaa vaikeuksia, mutta heilläkin on vahva todistus ja halu palvella Herraa.”

Kun Michael Hatchille, joka palvelee Farmingtonin vaarnan korkeassa neuvostossa New Mexicon osavaltiossa Yhdysvalloissa, annettiin tehtävä järjestää vaarnan palvelupäivä vastauksena presidentti Eyringin kutsuun, hän mietti, mistä he keksisivät ideoita köyhien palvelemiseksi heidän vaarnansa alueella. Hän kokoontui neuvonpitoon komiteansa kanssa, ja he sekä muut vaarnan johtohenkilöt kannustivat vaarnan jäseniä kertomaan paikallisiin tarpeisiin liittyvistä ideoistaan.

Roberta Rogers tiesi, että useilla alueen järjestöillä – kuten siinä sairaalassa, jossa hän tekee yhteiskuntasuhteisiin liittyvää työtä – oli eräs tietty tarve. Vaikka vaatekeräyksiin on tavallisesti annettu hyödyllisiä lahjoituksia, kuten käytettyjä housuja, paitoja, kenkiä ja takkeja, niin monet hyväntekeväisyysjärjestöt tarvitsevat lisäksi muun muassa sukkia, alusvaatteita ja yöpukuja – lahjoituksia, joiden pitäisi olla käyttämättömiä. Sisar Rogers ehdotti, että vaarna järjestäisi näiden vaatekappaleiden keräyksen.

Lokakuun 15. päivänä vaarnan jäsenet jakoivat naapurustoihinsa yhteensä 1 000 korttia, joissa kerrottiin tempauksesta, kutsuttiin paikkakuntalaisia osallistumaan ja lueteltiin, mitä vaatekappaleita tarvittiin. Viikon kuluttua vaarnan jäsenet palasivat keräämään lahjoitettuja vaatteita ja toivat ne sitten vaarnakeskukseen lajiteltaviksi ja jaettaviksi kymmeneen paikalliseen hyväntekeväisyysjärjestöön.

Tämä voimia yhdistänyt hanke täytti kiireellisen tarpeen heidän alueellaan, sisar Rogers kertoo. ”Se oli jotakin erilaista, ja siinä autettiin ihmisiä. Ja koska se ei ollut oikeastaan kallista, yksittäinen perhe saattoi käyttää muutaman dollarin ja siten todella auttaa jotakuta.”