Hänen rakkautensa käsivarsien ympäröimänä

Kun olin kuusivuotias, vanhempani erosivat. Vaikka asuin edelleen äidin luona, isä oli eron jälkeen yhä läsnä elämässäni. Olin hänen luonaan viikonloppuisin sekä yhtenä arkipäivänä viikolla.

Vaikka hän yrittikin olla hyvä isä, niin ollessani seitsemänvuotias hän petti luottamukseni hyvin vakavalla tavalla. Tämä luottamuksen pettäminen aiheutti sen, että etäisyys välillämme alkoi kasvaa. Kun hän soitti kotiin, minä aina välttelin puhelimeen vastaamista. Kun olin vanhempi, vaadin, että saisin valita, milloin menen käymään isän luona, sen sijaan että minut pakotettiin menemään silloin kuin huoltajuussopimus määräsi.

Kun olin lukiossa, käynnit jäivät vähitellen yhä harvemmiksi. Näin häntä enää pari kolme kertaa kuukaudessa. Yliopistoon mentyäni yhteydenotot harvenivat entisestään, kunnes puhuin hänen kanssaan enää suunnilleen pari kolme kertaa vuodessa. Suhteestani isääni oli tullut enemmänkin muodollisuus kuin todellinen vanhemman ja lapsen välinen yhteys.

Toisena opiskeluvuotenani päätin puhua hänen kanssaan siitä lapsuuteni tapauksesta, jonka tunsin vahingoittaneen suhdettamme niin monta vuotta sitten. Toivoin, että asia tulisi käsitellyksi, anteeksiannetuksi ja että saisimme tilaisuuden aloittaa alusta. Lähetin hänelle ajatukseni sähköpostitse ja odotin vastausta.

Jonkin ajan kuluttua sain hänen vastausviestinsä sähköpostitse. Ennen kuin luin isän vastauksen, rukoilin ja pyysin taivaalliselta Isältä, että Hänen Henkensä olisi kanssani, kun lukisin sähköpostiviestin. Se oli hyvin tärkeä hetki elämässäni – näkisin, mitä isälläni oli sanottavana ja mihin suuntaan suhteemme etenisi. Minua pelotti, ja tunsin olevani hyvin yksin.

Minä tosiaan olin yksin istuessani huoneessani tietokoneeni ääressä. Tarvitsin tukea. Rukoilin edelleen taivaallista Isää ja tunsin Hänen Henkensä. Lopulta sain rohkeutta lukea.

Isä vastasi hyvin lyhyellä sähköpostiviestillä, jossa hän kielsi muistavansa mitään kertomastani, ja sanoi, että tämä oli hänelle todella huono hetki keskustella menneisyydestämme.

Tapa, jolla hän sivuutti sen, mikä oli minulle hyvin tärkeää, eikä tuntunut haluavan minkäänlaista sovintoa, loukkasi minua syvästi. Minusta tuntui, että isä oli hylännyt minut, ja tunsin, kuinka suru siitä ongelmallisesta suhteesta, joka meillä oli ollut yli kymmenen vuoden ajan, raastoi minua.

Istuessani tuolissani nyyhkyttäen tunsin Hengen ympärilläni. En ollut koskaan tuntenut taivaallisen Isäni läsnäoloa niin voimakkaasti. Tunsin kirjaimellisesti, että minut oli ”ympäröity hänen rakkautensa käsivarsilla” (2. Nefi 1:15). Siinä istuessani ja itkiessäni tunsin rauhoittuvani ja tunsin, että minua rakastetaan.

Suhteeni maanpäälliseen isääni on kenties ollut puutteellinen, mutta taivaallinen Isäni on ollut minun kanssani. Hän on voimallisesti läsnä elämässäni. Tiedän, että Hän rakastaa minua, huolehtii minusta ja haluaa aina olla yhteydessä minuun. Tiedän, että Hän on minun Isäni. Eikä Hän lähde pois.