Sanan nälkää Ecuadorissa

Joulukuussa 2008 Puerto Francisco de Orellanassa ei ollut mitään virallista kirkon organisaatiota. Siihen aikaan paikkakunnalla asui muutamia jäseniä, joista jotkut eivät olleet käyneet kirkossa vuosiin.

Mutta jotakin tapahtui. Henki kosketti ihmisten sydäntä ja muutti heidän elämäänsä innoittaen neljää perhettä aloittamaan yhteiset kokoontumiset pyhien kirjoitusten tutkimiseksi ja toinen toisensa opettamiseksi. Ja tämä tunne leviää kaupungissa yhä.

”Ihmiset täällä tuntevat evankeliumin nälkää ja janoa”, sanoo seurakunnan jäsen Fanny Baren Garcia.

Tämä nälkä innoitti Puerto Francisco de Orellanan jäseniä ottamaan yhteyden kirkkoon ja pyytämään lupaa saada toimittaa sakramentti. ”Me emme menneet heidän luokseen”, muistelee Timothy Sloan, Ecuadorin Quiton lähetyskentän entinen johtaja. ”He soittivat minulle. Heillä oli jo halu toimia niiden tunteiden pohjalta – noudattaa Mormonin kirjassa toistuvaa Vapahtajan kutsua osoittaa uskoa Häneen ja tehdä parannus. Se sanoma on meille kaikille.”

Samanlainen halu on ollut niiden sydämessä, jotka ovat muuttaneet Puerto Francisco de Orellanaan. Varhain tammikuussa 2009 Marco Villavicencio – nykyinen seurakunnanjohtaja – ja hänen vaimonsa Claudia Ramirez miettivät erästä työtilaisuutta, joka edellytti sitä, että he muuttaisivat kodistaan Machalasta toiselle puolelle Ecuadoria Puerto Francisco de Orellanaan.

”Ensimmäinen kysymykseni oli: ’Onko siellä meidän kirkkoa?’”, kertoo seurakunnanjohtaja Villavicencio. ”Vaimoni ja minä puhuimme siitä perheemme kanssa, ja rukoilimme tietääksemme, pitäisikö meidän muuttaa. Heti kun työtarjous tuli, saimme kuulla, että Puerto Francisco de Orellanassa oltiin aloittamassa kirkon toimintaa. Muutimme tänne helmikuussa 2009, ja seurakunta perustettiin seuraavassa syyskuussa.”

Halu tulla Kristuksen luo johtaa luonnostaan haluun palvella. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi muuttaa sekä antavaa osapuolta että saavaa osapuolta. Tämä vastavuoroinen prosessi toimii, kun ihmisillä on nöyrä sydän, avoin mieli ja he palvelevat. Palveleminen on ollut tärkeä osa kirkon kasvua Puerto Francisco de Orellanassa, ja se on vahvistanut niitä, jotka ovat palvelleet.

”Mitä ajatuksia minulla on tehtävästäni?” kysyy Clara Luz Farfán, joka kutsuttiin syyskuussa 2010 palvelemaan Apuyhdistyksen johtokunnassa. ”Olen onnellinen, koska tiedän, että voin auttaa muita sisaria tulemaan kirkkoon ja vahvistaa uusia sisaria, jotka on kastettu.”

Tuo sama tunne on koskettanut muidenkin seurakunnan jäsenten sydäntä. Apuyhdistyksen johtaja Lourdes Chenche sanoo, että sisarten vahvistaminen vaatii ponnistelua, mutta sitä hän tekee mielellään: ”Me johtokunta ja Apuyhdistyksen jäsenet vierailemme sisarten luona. Me pääsemme lähemmäksi heitä, kun heillä on ongelmia. Annamme heille ruokaa, kun siihen on tarvetta. Annamme heidän tuntea, etteivät he ole yksin, että meillä on apunamme Jeesus Kristus ja seurakunta. Ja opetamme heille, että heidän on tehtävä oma osansa – rukoiltava, tutkittava pyhiä kirjoituksia ja valmistauduttava. Rukoilemme heidän kanssaan, lohdutamme heitä ja rakastamme heitä syvästi.”

Mutta sisaret eivät tee työtä yksin. ”Puhumme seurakunnanjohtajan kanssa siitä, mitä voidaan tehdä”, lisää Lourdes. ”Kerromme heidän tarpeistaan hänelle ja seurakuntaneuvostolle, jotta voimme päättää, mitä meidän tulee tehdä.”

Sisarten sitoutuminen oman osansa tekemiseen on yleinen asenne koko seurakunnassa. Lourdes kertoo, että yhteenkin palvelutempaukseen, jossa autettiin seurakunnan erästä perhettä, osallistuivat kaikki: lapset, nuoret, aikuiset, Apuyhdistys, lähetyssaarnaajat. ”Kokemus oli hyvin opettavainen. Tiedän, että kun olemme lähimmäistemme palveluksessa, olemme pelkästään Jumalamme palveluksessa [ks. Moosia 2:17]. Kun palvelen, on ikään kuin tekisin sitä Jeesuksen Kristuksen hyväksi. Siitä valtakunnassa on kyse.”

Ykseydessä – tuossa pyhien yhteyteen kuulumisen tunteessa – on jotakin kiistattoman vahvistavaa. Siunauksia tulee, kun kuulumme ”Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät” (Ef. 2:19) ja elämme kuin perheenjäsenet, jotka ovat ”halukkaita kantamaan [toistensa] kuormia, jotta ne olisivat keveitä; niin, ja [ovat] halukkaita suremaan surevien kanssa, niin, ja lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa” (Moosia 18:8–9).

Fanny selittää: ”Uskon, että voimamme tulee siitä seikasta, että me Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet tunnemme olevamme kuin perhe. Ja uskon, että toinen toisemme palveleminen on aikaansaanut suurta hyvää. Annamme, mitä tahansa tarvitaankin, ja tämä on luonut ykseyden tunteen. Otamme avosylin vastaan jokaisen uuden ihmisen, joka tulee kirkkoon. Toivotamme heidät tervetulleiksi. Uskon, että halaus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.”

Anan kokemukset vahvistavat tämän. Viiden lapsen yksinhuoltajaäitinä hän kohtaa jatkuvan taloudellisen haasteen yrittää elättää perheensä, kun ansiotyötä on vaikea saada, ja se voi olla sekä emotionaalisesti että hengellisesti uuvuttavaa. Seurakunnan jäsenten ystävyys on ollut tärkeänä tukena hänen perheelleen vaikeina aikoina. ”Jäsenet tulevat lukemaan kanssani pyhiä kirjoituksia”, Ana kertoo. ”He huolehtivat minusta. Kun meillä on vaikeuksia, he auttavat. Se on uusille jäsenille hyvin tärkeää.”

Tämä ystävyyden tunne on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että seurakunta on kasvanut niin nopeasti. Ensimmäisen sunnuntain 28 jäsenestä seurakunta on jo yhdessä vuodessa kasvanut 83 läsnäolijaan, joiden joukossa on yli kymmenen kirkkoomme kuulumatonta vierailijaa.

Seurakunnan johtohenkilöt viettivät seurakuntakonferenssia edeltävän lauantain vieraillen jäsenten ja kirkkoa tutkivien luona. He lukivat näiden kanssa pyhien kirjoitusten kohtia ja kannustivat näitä olemaan parempia.

Yksi hiljattain kastettu veli kääntyi pyhien kirjoitusten tutkimisen kautta – lukemalla sekä itsekseen että jäsenten ja lähetyssaarnaajien kanssa. ”Mormonin kirja on avain”, hän sanoo. ”Se on avain minulle.” Hän on löytänyt iloa kirkossa. Evankeliumin vaikutus on niin vahva, että hän alkoi maksaa kymmenykset jo ennen kuin hänet kastettiin.

Mutta ystävyys on muutakin kuin sitä, että kertoo evankeliumista muille. Se voi muuttaa elämäntavan.

”Ennen kuin liityin kirkkoon”, kertoo Bernabé Pardo, eräs toinen äskettäin kääntynyt, ”ainoita ystäviäni olivat ne, jotka menivät kaupungille juopottelemaan. Mutta nyt kun olen jäsen, minulla on monia ystäviä – todellisia ystäviä. He kutsuvat minua lukemaan Mormonin kirjaa kanssaan. He kutsuvat minua perheiltaan. He palvelevat toisiaan. Olen osallistunut palvelutempauksiin heidän kanssaan. Elämäni on nyt aivan toisenlaista. Olen saanut monia, monia siunauksia. Maksan kymmenykseni, ja Herra on siunannut minua.”

Tämä elämäntapa ei rajoitu aikuisiin. ”Me opetamme aina nuorille naisille sitä, mikä voima on ystävyydessä, tervehtimisessä ja toisten mukaan ottamisessa”, kertoo Claudia Ramirez. ”Kun ihmiset tulevat kirkkoon ensimmäisen kerran, heihin tekee vaikutuksen se, kuinka heidät otetaan vastaan. Niinpä opetamme nuorille naisille, kuinka tärkeä jokainen sielu on Herralle. Tästä on ollut suurta apua. Ja me asetamme nuorten naisten kanssa tavoitteita Edistyminen-ohjelmassa. Tämä motivoi heitä niin että he voivat olla ystäviä myös muille.”

Seurakunnanjohtaja Villavicencio selittää: ”Yritämme soveltaa käytäntöön presidentti Gordon B. Hinckleyn kehotusta, jonka mukaan jokainen uusi käännynnäinen tarvitsee sitä, että häntä ravitaan Jumalan hyvällä sanalla, että hänellä on ystävä ja että hänellä on tehtävä.”¹

Ana palvelee Alkeisyhdistyksen johtokunnassa toisena neuvonantajana. Hänen poikansa Jorge palvelee ensimmäisenä neuvonantajana opettajien koorumissa.

”Me annamme heille tehtävän”, sanoo seurakunnanjohtaja Villavicencio, ”tilaisuuden oppia johtotehtävissä ja jonkun auttamaan heitä siinä.”

Claudian kohdalla evankeliumin piirissä palveleminen on saanut aikaan sen, että hänen sydämessään on vähitellen virinnyt itseluottamus. ”Minut kastettiin kahdeksanvuotiaana”, Claudia sanoo. ”Kävimme aina kirkossa. Mutta kun tulin vanhemmaksi, näin monia kehnoja avioliittoja. Mietin niitä paljon, ja kannoin huolta siitä, etten voisi koskaan mennä naimisiin, koska se ei onnistuisi. Pelkäsin, etten voisi uskoa elämääni jollekulle, että se olisi liian vaikeaa. Mutta kun palasin lähetystyöstäni, en ajatellut samalla tavoin. Opin opettaminen muuttaa ihmistä.”

Claudia ja Marco Villavicencio olivat ystäviä ennen Claudian lähetystyötä. Pian sen jälkeen kun Claudia oli päättänyt lähetystyönsä, he menivät temppeliin yhdessä muutamien ystävien kanssa. Tapahtui jotakin erityistä. ”Minusta tuntui aivan kuin Herra olisi vastannut rukouksiini – että tämä oli mies, jonka kanssa voisin solmia avioliiton”, Claudia selittää. ”Olen saanut osakseni suurenmoisimman siunauksen – hyvän aviomiehen.”

”Onnellisuutemme ei riipu aineellisista asioista”, sanoo 15-vuotias Oscar Reyes, ”vaan siitä, kuinka elämme. Pyhitän lepopäivän juuri siksi, että se on otollista Jumalalle. Ja juuri siksi aion palvella lähetystyössä, ja siksi palvelen muita mielelläni.”

Elämällä evankeliumin mukaan Orellanan seurakunnan jäsenet ovat löytäneet todellista iloa. ”Olen hyvin onnellinen”, Lourdes kertoo. ”Vaikka olen hyvin kaukana perheeni luota, minulla on täälläkin perhe, hengellinen perhe. Minulla on suuri todistus tästä työstä. Tiedän, että Jeesus Kristus elää ja että jos olemme kuuliaisia, Hän siunaa meitä.”

Se on iloa, joka täyttää heidän elämänsä riippumatta haasteista, joita elämä sälyttää heidän harteilleen. Se on iloa, joka tulee vanhurskaasta elämästä.