Halla vie satosi!

Kun perheemme valmistautui tulemaan sinetöidyiksi yhteen Loganin temppelissä Utahissa, sitouduimme uudelleen elämään Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan. Erityisesti teimme sitoumuksen Herralle, että maksaisimme aina kymmenykset. Pian sinetöimisemme jälkeen muutimme Wyomingin osavaltioon Yhdysvalloissa kokeillaksemme maanviljelyä.

Oli huhtikuun loppupuoli, kun aloimme muokata reilun 120 hehtaarin maa-alaamme. Poltimme marunapensaat, tasoitimme maan ja kaivoimme ojia. Kun vihdoin aloitimme kylvämisen, kylvöaika oli jo pitkällä. Päätin kylvää ohraa, jonka kasvukausi on lyhyt.

Olin kylvänyt joitakin hehtaareja, kun eräs paikallinen tilanomistaja tuli luokseni ja sanoi: ”Hukkaat aikaasi, voimiasi ja varojasi tässä hankkeessa. On liian myöhäistä. Halla vie satosi elokuun 21. päivään mennessä!”

Hän kahmaisi kädellään kourallisen maata ja jatkoi: ”Olet kuivattanut maaperän kaikella sillä haraamisella, polttamisella ja tasoittamisella. Siemenesi eivät nouse oraalle ilman kosteutta.”

Tiesin, että maaperä oli liian kuiva, mutta olimme jo sijoittaneet satoon paljon varojamme, joten päätin jatkaa kylvämistä. Uskoin, että koska olimme tehneet parhaamme maan muokkaamiseksi ja koska maksoimme täydet kymmenykset, taivaallinen Isä auttaisi meitä. Kylvettyäni kaiken polvistuin rukoukseen perheeni kanssa ja pyysimme Hänen apuaan.

Seuraavana päivänä alkoi sataa – täydellistä sadetta, joka oli riittävän lempeää niin ettei se huuhdellut pois siemeniämme tai kukkuloiden pehmeää pintamaata. Hartaat rukouksemme ja pitkät, ahkerat työpäivät eivät olleet menneet hukkaan.

Koko kevään ja kesän työskentelimme 12–14 tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa kastellen, aidaten ja valmistellen sadonkorjuuta. Pidimme myös lupauksemme Herralle maksamalla kymmenykset ja palvelemalla uutterasti seurakunnan tehtävissämme. Vilja kasvoi kauniina ja runsaana. Ohran korret tuntuivat ponnahtavan maasta esiin. Kun kasvukausi läheni loppuaan, kannoimme kuitenkin huolta siitä, että sää kylmenisi liikaa eikä satomme selviytyisi. Rukoilimme, että Jumala säästäisi satomme, ja uskoimme, että Hän täyttäisi lupauksensa niille, jotka maksavat kymmenykset: ”Minä nuhtelen syöjää teidän tähtenne, eikä se tuhoa teidän maanne hedelmää” (3. Nefi 24:11).

Pelätty elokuun 21. päivä koitti ja niin myös halla. Mutta kun seuraavana päivänä menin pelloille, näin, että satomme oli säästynyt. Muutama viikko myöhemmin korjasimme satona monta autokuormallista ohraa, ja myydessämme saimme siitä huomattavan voiton.

Seuraavana kesänä pölyisen marunapensastienoon keskellä viheriöivät alfalfa- ja ohrapeltomme. Eräänä päivänä elokuun loppupuolella olin kastelemassa peltoa, kun näin voimakkaan, synkän myrskyn lähestyvän. ”Voi ei, rakeita!” ajattelin. Polvistuin pellolle rukoilemaan tietoisena siitä, että satomme voisi tuhoutua. Myrsky läheni nopeasti. Näin raemyrskyn lähestyvän peltojamme pohjoisesta ja etelästä käsin. Kävelin peltojemme pohjoisen aitalinjan luo. Raekuuro oli osunut aivan aitalinjan sisäpuolelle mutta ei edemmäs. Kävelin nopeasti eteläisen aitalinjan luo. Siellä raekuuro oli satanut juuri ja juuri aitalinjan ulkopuolelle. Satomme ei ollut kärsinyt mitään vahinkoa!

Naapurimme olivat ihmeissään siitä, kuinka onnekkaita olimme olleet, ja muistin Malakian sanat: ”kaikki kansakunnat sanovat teitä siunatuiksi” (3. Nefi 24:12). Todellakin meitä oli siunattu. Olen kiitollinen siitä, että kun parhaamme mukaan noudatamme Jumalan käskyjä, Hän pitää lupauksensa.