Tiedän, että presidentti Thomas S. Monson on pyytänyt meitä palvelemaan muita. Eräänä sunnuntai-iltapäivänä halusin mennä isoäitini luo, joka asuu yksin, ja olla yötä hänen luonaan hänen seuranaan. Äiti antoi luvan, ja isoäiti oli hyvin yllättynyt ja onnellinen nähdessään minut. Me juttelimme, söimme pienen iltapalan ja katselimme yhdessä Liahonaa. Rukouksen jälkeen kävimme nukkumaan.

Yöllä oli kova myrsky – tuuli, salamoi, ukkosti, satoi ja tuli rakeita! Myrsky herätti meidät, ja isoäiti sanoi minulle, että häntä olisi kovasti pelottanut, ellen minä olisi ollut siellä hänen kanssaan. Olin iloinen, kun voin palvella häntä tällä tavalla.

Minulla on vahva usko Jeesukseen Kristukseen ja Hänen käskyihinsä ja ennen kaikkea rukoukseen. Eräänä sunnuntaina isoisäni ja minä menimme käymään isoisäni äidin luona. Päätin ottaa mukaan pienen koiranpentuni. Kotimatkalla eräs polkupyörällä ajava poika tönäisi koiranpentuani. Koiranpentuni pelästyi ja lähti juoksemaan pojan perään. Isoisä ja minä juoksimme sen perään, mutta emme löytäneet sitä. Meidän oli pakko mennä kotiin ilman sitä. Olimme kaikki hyvin surullisia. Isoisäni äiti soitti minulle ja kehotti minua etsimään paikan, jossa voisin olla yksin, ja rukoilemaan koiranpentuni puolesta.

Varhain seuraavana aamuna kuulimme koiran haukkuvan – koiranpentuni oli kotona! Tiedän, että taivaallinen Isä kuuli rukoukseni.