Oppi Isästä

Isän tuntemisessa on keskeistä perheen ilmoitetun mallin ymmärtäminen. Perhe on tärkein yksikkö ajassa ja iankaikkisuudessa, ja se on Jumalan säätämä.¹ Se, että saamme elää rakastavissa perhesuhteissa, tuo meille suurta onnea, ja lisäksi se auttaa meitä oppimaan oikeita periaatteita ja valmistaa meitä iankaikkiseen elämään.² Perhesuhteet auttavat meitä myös tuntemaan Isän sekä rakastamaan ja ymmärtämään Häntä. Tämä on yksi syy siihen, miksi myöhempien aikojen pyhät ovat aina tähdentäneet avioliiton ja perheen merkitystä sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Jumalan suunnitelma tarjoaa keinon, jolla perhesuhteet jatkuvat haudan tuolle puolen. Me voimme palata Jumalan eteen yhdistettyinä iankaikkisuudeksi perheeseemme.³

Taivaallinen Isämme on päättänyt olla ilmoittamatta liian monia yksityiskohtia kuolevaisuutta edeltävästä elämästämme Hänen luonaan. Syynä tähän on kenties se, että me voimme oppia monia asioita yksinkertaisesti havainnoimalla sitä vanhurskaiden perheiden mallia, jonka Hän on säätänyt maan päälle. Se, että havainnoimme huolellisesti vanhurskaan perheen mallia ja elämme tunnollisesti sen mukaan maan päällä, on keskeisintä pyrkiessämme tuntemaan Isän.

Taivaallinen Isä ja perhe liittyvät erottamattomasti yhteen. Kun ymmärrämme tämän yhteyden monet ulottuvuudet, voimme alkaa täydellisemmin ymmärtää sitä, kuinka henkilökohtainen ja yksilöllinen on taivaallisen Isän tuntema rakkaus meitä jokaista kohtaan sekä Hänen suhteensa meihin jokaiseen. Kun ymmärrämme, mitä Hän tuntee meitä kohtaan, saamme voimaa rakastaa Häntä puhtaammin ja täydellisemmin. Kun tunnemme henkilökohtaisesti tämän suhteen todellisuuden, rakkauden ja voiman, se synnyttää syvimpiä ja suloisimpia tunteita ja toiveita, mitä ihminen voi kokea kuolevaisuudessa. Nämä syvät rakkauden tunteet voivat motivoida meitä ja antaa meille voimaa lähestyä Isäämme vaikeuksien ja koetusten hetkinä.

Jokainen ihminen on taivaalliselle Isällemme syntynyt henkipoika tai -tytär.⁴ Syntyminen tarkoittaa sitä, että on ”tullut maailmaan”. Syntyä-sanaa käytetään pyhien kirjoitusten sukuluetteloissa (ks. Matt. 1:1–16; Et. 10:31).

Jumalan ilmoittamassa vanhurskaiden perheiden mallissa lapsi syntyy tietoisen ja rakastavan päätöksen tuloksena. Se on ihmeenomaisena tuloksena siitä, kun vanhemmat huolehtivin ja tietoisin teoin osallistuvat taivaallisen Isän kanssa pyhään prosessiin, jossa luodaan kuolevainen keho yhdelle Hänen henkilapsistaan. Tieto siitä, että elämämme on rakastavan päätöksen ja tietoisen teon tulos, voi auttaa meitä tuntemaan suuren henkilökohtaisen arvomme kuolevaisuudessa. Tuo omanarvontunto voi vahvistaa meille mahdollisuuksiemme suuruuden, ja se voi varjella meitä kiusauksilta.

Saatana käyttää mielellään niitä vähemmän ihanteellisia kuolevaisuuden olosuhteita, joihin jotkut syntyvät, saadakseen jotkut meistä kyseenalaistamaan henkilökohtaisen arvomme ja suuret mahdollisuutemme. Riippumatta niistä kuolevaisuuden olosuhteista, joihin synnymme, me olemme kaikki taivaallisten vanhempiemme henkipoikia ja -tyttäriä. Jumala on vanhurskas ja rakastava isä. Meidän henkemme on syntynyt tuloksena rakkaudesta ja tietoisesta päätöksestä antaa meille elämä ja mahdollisuus.

Sen lisäksi että vanhurskaat vanhemmat tekevät tietoisen ja rakastavan päätöksen saattaa lapsia maailmaan, he myös valmistautuvat, rukoilevat ja odottavat innokkaasti koko raskausajan iloiten ennakolta lapsensa syntymästä. Lapsen syntymän jälkeen he nauttivat pidellessään lastaan, puhuessaan hänelle, huolehtiessaan hänestä ja suojellessaan häntä. He oppivat, mitä yksilöllisiä tapoja ja tarpeita pienokaisella on. He tuntevat lapsen paremmin kuin tämä itse. Riippumatta siitä, kuinka monta lasta vanhemmilla on, jokainen on heille yksilö.

Tämän mallin tunteminen auttaa meitä ymmärtämään, että meidän taivaallinen Isämme tuntee meidät henkilapset yksilöinä. Hän on tuntenut meidät ainakin siitä lähtien kun synnyimme henkinä. Me olemme Hänen kallisarvoisia poikiaan ja tyttäriään, joita Hän rakastaa yksilöinä.

Vielä yksi maanpäällisten perheiden malli auttaa meitä ymmärtämään Isän meitä kohtaan tunteman rakkauden yksilöllistä luonnetta. Yksi ensimmäisistä asioista, joilla vanhemmat luovat lapsen yksilöllistä identiteettiä syntymän jälkeen, on se, kun he antavat lapselleen nimen. Nimen antaminen on tärkeä osa jokaista kulttuuria, ja siihen liittyy usein juhlallisia rituaaleja, koska nimellä on suuri merkitys haltijansa henkilökohtaiseen identiteettiin. Lapsi ei valitse omaa nimeään; hänen vanhempansa antavat hänelle hänen nimensä.

Useimmissa kulttuureissa lapselle annetaan etunimi (ja joissakin tapauksissa toinen tai kolmas etunimi). Kautta maailman on myös tavallista, että lapselle annetaan sukunimi tai nimi, joka liittää hänet hänen vanhempiinsa, sukuun ja esivanhempiin. Joissakin kulttuureissa käytetään muita tunnisteita, kuten toista sukunimeä (esim. äidin sukunimi), jotta tarkemmin tunnistettaisiin lapsen suhde sukuun ja yhteiskuntaan.

Tiedämme, että saman mallin mukaisesti taivaallinen Isämme tunnistaa meidät henkilökohtaisesti ja yksilöinä. Hän tuntee meidät nimeltä. Niissä muutamissa pyhien kirjoitusten kohdissa, joissa mainitaan yksilöitä kuolevaisuutta edeltävässä maailmassa, heistä on käytetty nimeä samalla tavoin kuin meistä käytetään nimeä kuolevaisuudessa. Niissä muistiinmerkinnöissä, joissa kerrotaan Isän käynneistä yksittäisten ihmisten luona maan päällä, Hän käyttää nimiä ilmaistakseen, että Hän tuntee ja tunnistaa meidät henkilökohtaisesti ja yksilöinä. Kuten profeetta Joseph Smith sanoi viitatessaan Isän ilmestymiseen ensimmäisessä näyssä: ”Toinen heistä puhui minulle kutsuen minua nimeltä” (JS–H 17; ks. myös Moos. 1:6; 6:27).

Isä tuntee meidät, koska Hän on jokaisen kallisarvoisen henkipojan ja -tyttären Isä ja Hän on antanut meille yksilöllisen identiteetin ja olemuksen. Kuten Hän sanoi Jeremialle: ”Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut” (Jer. 1:5).

Raamatussa opetetaan, että mies ja nainen luotiin Isän kuvaksi (ks. 1. Moos. 1:26–27). Sekä perinnöllisyystiede että henkilökohtaiset havainnot todistavat periaatteesta, jonka mukaan jälkeläiset kehittyvät muodoltaan, ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan vanhempiensa mukaan. Jotkut rakentavat omanarvontuntoaan vertaamalla itseään muihin. Se suhtautuminen voi johtaa riittämättömyyden tai ylemmyyden tunteisiin. On parempi katsoa suoraan Isäämme rakentaessamme omanarvontuntoamme.

Esivanhempien taulussamme kuolevaisuudessa näkyy monia sukupolvia, jotka polveilevat taaksepäin läpi aikakausien. Omassa hengellisessä esivanhempien taulussamme on kuitenkin vain kaksi sukupolvea – Isämme ja meidän. Meillä on Hänen muotonsa ilman kirkkautta. ”Jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta – – kun [hän ilmestyy], meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on” (1. Joh. 3:2, ks. englanninkielinen kuningas Jaakon raamatunkäännös; ks. myös OL 130:1). Meissä jokaisessa piilee jumalisuuden siemen, joka voi puhjeta kukkaan ja kantaa hedelmää Hänen siunauksellaan ja kun noudatamme Jeesuksen meille osoittamaa tarkan kuuliaisuuden polkua. Lausumissamme tai laulamissamme sanoissa ”Oon lapsi Jumalan”⁵ on voimaa.

Yksi luopumuksen suurista vääristelyistä oli se, että Isän Jumalan pelastussuunnitelma kuvattiin ylivoimaisen ankarana. Frederic Farrar, anglikaanisen kirkon johtaja, humanisti, uskova ja erittäin arvostettu Life of Christ [Kristuksen elämä] -teoksen kirjoittaja, pahoitteli sitä, että useimmat kristilliset kirkot ymmärtävät helvetin ja kadotuksen virheellisesti, mikä johtuu käännösvirheistä, joita tuli Raamattuun, kun se käännettiin heprean ja kreikan kielestä englanninkieliseksi kuningas Jaakon raamatunkäännökseksi.⁶

Profeetta Joseph Smithille annetun ilmoituksen mukaan rakastavan Isän pelastussuunnitelma koskee koko ihmiskuntaa, mukaan lukien kaikki ne, jotka eivät kuule Jeesuksesta Kristuksesta tässä elämässä, lapset, jotka kuolevat ennen vastuullista ikää, ja ne, joilla ei ole ymmärrystä (ks. OL 29:46–50; 137:7–10).

Niillekin, jotka ovat eläneet jumalattomasti mutta jotka eivät ole kapinoineet Jumalaa vastaan – toisin kuin Saatana ja hänen enkelinsä (ks. Jes. 14:12–15; Luuk. 10:18; Ilm. 12:7–9; OL 76:32–37) – rakastava Isä on valmistanut kirkkauden valtakuntia, jotka ylittävät olemassaolomme maan päällä (ks. OL 76:89–92). Isän rakkaudesta henkilapsiaan kohtaan ei voi olla epäilystäkään.

Kun pyrimme vanhurskaan perhe-elämän mallien avulla tuntemaan Isän, me alamme ymmärtää Hänen meitä kohtaan tuntemansa rakkauden syvyyttä ja alamme tuntea syvempää rakkautta Häntä kohtaan. Perheen vääristelemiseen ja tuhoamiseen johtavien pyrkimysten tarkoituksena on estää Isän lapsia tuntemasta Hänen rakkauttaan, joka vetää heitä takaisin kotiin Hänen luokseen.

Väkivaltaiset miesauktoriteettihahmot, avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset, ei-toivotut lapset ja muut aikamme yhteiskunnalliset haasteet saavat aikaan sen, että niiden, jotka kärsivät näistä tilanteista, on vaikea ymmärtää, toivoa ja uskoa, että on olemassa vanhurskas, rakastava ja huolehtiva Isä. Samoin kuin Isä pyrkii auttamaan meitä tuntemaan Hänet, vastustaja käyttää kaikkia mahdollisia keinoja tullakseen Isän ja meidän väliin. Onneksi mikään voima, synti tai olotila ei voi olla esteenä Isän rakkaudelle meitä kohtaan (ks. Room. 8:38–39). Koska Jumala on rakastanut ensin meitä, me voimme tulla tuntemaan Hänet ja rakastaa Häntä (ks. 1. Joh. 4:16, 19).

Yhteiskunnallisia epäkohtia on nykyään hyvin paljon, ja juuri siksi meidän on opetettava oppia Isästä ja perheestä, jotta sen avulla voimme parantaa, oikaista ja voittaa niitä vääriä ajatuksia ja käytäntöjä, jotka ovat levinneet kaikkialle maailmaan. Kuten Eliza R. Snow (1804–1887) niin kauniisti ilmaisi, maailmassa on monia, jotka kutsuvat Jumalaa Isäksi mutta eivät tiedä miksi.

Onneksi ”tiedon avain” on palautettu⁷ ja oppi Isästä on jälleen maan päällä!