2016
Jumaluuden tuntemus
Tammikuu 2016


Jumaluuden tuntemus

Puheesta nimeltään ”The Godhead”, joka pidettiin uusien lähetysjohtajien seminaarissa Provon lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa 23. kesäkuuta 2013.

Meidän tulee tuntea nämä jumalalliset olennot kaikin meille mahdollisin tavoin. Meidän tulee rakastaa Heitä, lähestyä Heitä, olla Heille kuuliaisia ja pyrkiä olemaan Heidän kaltaisiaan.

Kuva
Painting of the first vision by Walter Rane. The Father and Son appear to Joseph Smith in the sacred grove.

Walter Ranen teos Ensimmäinen näky

Profeetta Joseph Smith on sanonut: ”Evankeliumin ensimmäisenä periaatteena on tuntea varmasti Jumalan luonne.”1 Hän lisäsi myös: ”Haluan teidän kaikkien tuntevan Hänet ja olevan Hänelle läheisiä.”2 Meillä täytyy olla ”oikea käsitys Hänen – – täydellisyydestään ja ominaisuuksistaan” ja meidän tulee tuntea ihailua ”Hänen luonteensa erinomaisuutta kohtaan”3.

Haluaisin laajentaa profeetan meille esittämää haastetta ja sanoa, että meidän sekä lähetyssaarnaajiemme, jäsentemme ja tutkijoidemme täytyy tuntea varmuudella jumaluuden jäsenten luonne. Meillä täytyy olla oikea käsitys Heidän yksilöllisestä täydellisyydestään ja ominaisuuksistaan ja meidän täytyy tuntea ihailua Heidän yksilöllisten luonteidensa erinomaisuutta kohtaan.

Ei ole sattumaa, että ensimmäinen uskonkappaleemme kuuluu: ”Me uskomme Jumalaan, iankaikkiseen Isään, ja hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen, ja Pyhään Henkeen” (UK 1). Sen sanoma on selkeä kaikille, jotka opettavat evankeliumia. Ei ole mitään järkeä käsitellä muita totuuksia, joihin uskomme, ellemme ole kiinnittäneet omia ajatuksiamme ja opettamiemme ihmisten ajatuksia jumaluuden ylimpään rooliin opissamme ja iankaikkisessa päämäärässämme. Meidän tulee tuntea nämä jumalalliset olennot kaikin meille mahdollisin tavoin. Meidän tulee rakastaa Heitä, lähestyä Heitä, olla Heille kuuliaisia ja pyrkiä olemaan Heidän kaltaisiaan.

Kun tuomme ihmisiä kirkkoon, me emme kasta heitä kenenkään ihmisen kirkkoon – emme Joseph Smithin, emme Brigham Youngin emmekä Thomas S. Monsonin kirkkoon – vaikka arvostammekin noita profeettoja. Emmekä me kasta heitä onnellisten perheiden tai Mormonien tabernaakkelikuoron kirkkoon.

Kun me tuomme ihmisiä kirkkoon, me kastamme heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Niin tehdessämme me johdatamme heitä takaisin Isän luo Hänen Poikansa palvelutyön, sovituksen ja armon kautta Pyhän Hengen vaikutuksen johtaessa heitä tähän tavoitteeseen. Ryhtyessämme pelastuksen työhön meidän täytyy aina pitää tärkeimpänä mielessämme sitä, että jumaluus on ylimpänä – sekä keinona että tavoitteena.

Jos, kuten kuningas Benjamin neuvoi, me todella tunnemme nämä jumalalliset olennot, joita palvelemme, ja pidämme huolen siitä, etteivät He ole meille vieraita eivätkä ole koskaan kaukana sydämemme ajatuksista ja aikeista (ks. Moosia 5:13), niin saatamme päätyä samoihin lopputuloksiin kuin kuningas Benjamin. Ja mitä ne olivat? Hänen kansansa koki ”voimallisen muutoksen”, eikä heillä ollut ”enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää”, ja he olivat ”halukkaita tekemään – – liiton”, että he tekevät [Jumalan tahdon] ja ovat kuuliaisia Hänen käskyilleen kaikessa, mitä Hän käskee heidän tehdä, kaikkina loppuina elinpäivinään (Moosia 5:2, 5).

Kuva
Large out door scene with a market square/campsite in the foreground and green hills in the background. In the right foreground there is the side of alarge stuped tent; the tent has an awning supported by ropes and poles. Hanging from the awning is a series of poles. Underneath the awning is a mother with several children all in highly colored tunics and skirts. In the left foreground is another family. This family has a father with a daughter in hi lap, two women beside him (one with a child in her lap) and a young boy with no shirt. Behind the man is another figure with a bowed head. Threre are several other figures and tents in the picture, but they are across the ones in the foreground. A large tower is the focus of the painting. The tower appears like scaffolding with a shaded top. On top of the tower are three men. One wears a blue robe and speaks with outstretched arms. The other two seem to be recording his words. Behind the tower is a stone building with step shapped sides. "Walter Ranes '03" appears in the lower right corner in red. The Reverse side reads, "Walter Rane 2003/ In the Service of Your God Mosiah 2:17/ King Benjamin Addresses his People".

Vasemmalla: Walter Ranen teos Jumalanne palveluksessa, kirkon historian museon luvalla; oikealla: yksityiskohta J. Kirk Richardsin teoksesta Kaste

Sellainen oli kuningas Benjaminin opetusten vaikutus hänen kuulijoihinsa, ja se on täydellinen pyhien kirjoitusten määritelmä siitä todellisesta kasvusta tutkijoissamme, jota tähdennämme, kun juurrutamme kirkkoa ”kaikkialle maailmaan” (Mark. 16:15).

Kuten Vapahtaja itse opetti, lähetystyö – pelastuksen työ – on kuin verkko, jonka heitämme yhä laajemmalle kansakuntien, kulttuurien ja kansojen keskuuteen. Niinpä me kokoamme, kuten vertauksessa sanotaan, ”kaikenlaisia kaloja” (Matt. 13:47). Monet noista ”kaloista” laajenevilla rajaseuduillamme eivät tiedä, kuka Jumala on tai millaista Hänen isyytensä todellisuudessa on. He eivät tiedä, kuka Jeesus Kristus todella on tai miksi Hän on ainoa nimi taivaan alla, joka meidät voi pelastaa (ks. Ap. t. 4:12). He eivät tiedä, kuka Pyhä Henki on tai miksi tämä jumaluuden jäsen ”lähetettiin maailmaan opettamaan totuutta” (OL 50:14).

Tieto jumaluudesta

Tietenkin on paljon muita asioita, joita nämä kaikenlaiset kootut kalat eivät tiedä, mutta jos heidän on määrä ottaa vastaan palautettu evankeliumi ja todella löytää pelastus sielulleen, sen täytyy alkaa siitä, että he tietävät ja ymmärtävät jotakin jumaluuden jäsenistä. Pohjimmiltaan ”todellista ja pelastavaa Jumalan palvelemista on vain niiden keskuudessa, jotka tuntevat totuuden – – jumaluudesta ja jotka ymmärtävät sen todellisen suhteen, joka ihmisillä tulee olla tuon iankaikkisen presidenttikunnan [kuten yksi johtavista veljistä sitä nimitti] jokaiseen jäseneen”4.

Vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) kahdentoista apostolin koorumista muistutti meille, että Lusifer ymmärtää sellaisen opin merkityksen, vaikka me emme ymmärtäisikään. Hän sanoi:

”Pelastus ei tule uskomalla – – väärään oppiin, ei etenkään väärään tai epäviisaaseen näkemykseen jumaluudesta tai jostakusta sen jäsenestä. – –

Siitä seuraa, että paholainen haluaa mieluummin kuin miltei mitään muuta, mihin hän pystyisi, levittää väärää oppia Jumalasta ja jumaluudesta ja herättää vääränlaisia tunteita ketä tahansa jumaluuden jäsentä kohtaan.”5

Yksikään tähän kirkkoon tuleva tutkija ei voi saada todellista todistusta ja kokea todellista kääntymystä, mihin me pyrimme ja mitä kutsumme todelliseksi kasvuksi jokaisen käännynnäisen kohdalla, ellei hän ole saanut ainakin vähäistä henkilökohtaista, hengellistä, todellista kokemusta Jumalasta. Sellainen tosi kokemus voi tulla vain, kun hän ymmärtää, että Jumala on todellinen olento, aito persoona, kirjaimellinen Isä, joka on lihaa ja luuta, joka puhuu ja näkee ja tuntee, joka tietää kaikkien lastensa nimet ja kaikki heidän tarpeensa, joka kuulee kaikki heidän rukouksensa ja joka haluaa kaikkien lastensa olevan kirkossaan. Näiden tutkijoiden pitää tietää, että Hänellä on suunnitelma heidän pelastuksekseen ja että Hän on antanut käskyjä siitä, kuinka me löydämme tiemme takaisin Hänen luokseen.

Jumala, joka välittää heistä yhtä hellästi kuin isä tai äiti välittää lapsestaan, ei voi olla aineetonta usvaa tai epämääräinen filosofinen käsite tai välinpitämätön maailmankaikkeuden hallitsija. Jumala täytyy ymmärtää sellaisena kuin Hän todella on – armollinen, laupias Isä, jonka kuvaksi jokainen Hänen lapsistaan on luotu ja jonka edessä me kaikki jälleen jonakin päivänä seisomme – ja sitten polvistumme! Harvat tutkijoistamme tuntevat sellaisen Jumalan, kuuluivatpa he nykypäivän kristillisiin kirkkoihin tai eivät.

Siinä suhteessa on mitä merkittävintä, että julkaisun Saarnatkaa minun evankeliumiani oppiaihe 1 alkaa yksinkertaisella julistuksella: ”Jumala on taivaallinen Isämme”6. Tuossa oppiaiheessa lähetyssaarnaajien on ensimmäiseksi otettava selville, mitä kukin opetettava ymmärtää Jumalan todellisesta luonteesta.

Jos lähetyssaarnaajat saavat heti opetuksensa alussa juurrutettua tutkijoidensa mieleen ja sydämeen oikean ymmärryksen Jumalasta, kaikki muu asettuu kohdalleen paljon helpommin kaikessa sitä seuraavassa opetuksessa.

Jeesuksen Kristuksen tehtävä ja sanoma

Kuva
Jesus Christ being baptized by John the Baptist.

Vasemmalla: Walter Ranen teos Jumalanne palveluksessa, kirkon historian museon luvalla; oikealla: yksityiskohta J. Kirk Richardsin teoksesta Kaste

Samalla tavoin lähetyssaarnaajavanhimman, -sisaren ja tutkijan täytyy arvostaa paljon aiempaa enemmän Jeesuksen Kristuksen tehtävän ja sanoman majesteettisuutta – Hänen, joka tuli Isän luota ja opetti sitä, mitä Isä oli opettanut Hänelle. Kaikkien täytyy oppia ymmärtämään, että Jeesus tuli kuolevaisuuteen osoittamaan meille tien, totuuden ja elämän. Hän on todellakin ainoa tie, koko totuus ja täydellinen elämä. Siksi Hän on ainoa ihmissuvun lapsi, josta Isä voi täysin ja koko sydämestään sanoa: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt” (Matt. 17:5).

Meidän tulee uskoa Kristukseen, luottaa siihen, että Hän on lunastanut meidät fyysisesti kuolemasta ja hengellisesti helvetistä, ottaa vastaan Hänen sovituksensa ainoana keinona saada aikaan sovinto Jumalan kanssa ja tunnustaa, ettei ole mitään muuta tietä pelastukseen. Maailman – jos se haluaa tulla lunastetuksi – täytyy notkistaa polvensa ja tunnustaa suullaan, että Jeesus on Kristus, elävän Jumalan elävä Poika. Meidän pitää opettaa uskoen ja palavasti ”Kristuksen oppia” (ks. Hepr. 6:1; 2. Joh. 1:9; 2. Nefi 31:2, 21; 32:6; MK Jaak. 7:2, 6) sellaisena kuin sitä julistetaan pyhissä kirjoituksissa ja kuin se on tiivistetty julkaisun Saarnatkaa minun evankeliumiani oppiaiheessa 3.

Kauas heitetyn verkkomme kalojen tulee tietää, että Pyhä Henki on se jumaluuden jäsen, jonka kanssa heillä voi olla tihein ja läheisin suhde, kun he ottavat vastaan lähetyssaarnaajat ja rukoilevat taivaallista opastusta lähetyssaarnaajien sanoman johdosta. Juuri tämä jumaluuden jäsen johtaa tutkijoita totuuteen ja todistaa sitten tuosta totuudesta, kun he kohtaavat sen. Tutkijoita täytyy opettaa tunnistamaan Hengen vaikutus silloin kun se ilmenee oppiaiheita opetettaessa. Lähetyssaarnaajien täytyy epäilemättä ymmärtää Pyhän Hengen jumalallinen tehtävä kääntymysprosessissa, ja heidän täytyy pyrkiä pitämään Henki mukanaan kaiken aikaa.

”Mihin teidät on asetettu?” Herra kysyy. ”Saarnaamaan minun evankeliumiani Hengen avulla, nimittäin Lohduttajan, joka lähetettiin maailmaan opettamaan totuutta. – –

Sen tähden se, joka saarnaa [Hengen avulla], ja se, joka ottaa vastaan [Hengen avulla], ymmärtävät toisiansa, ja molemmat rakentuvat ja riemuitsevat yhdessä.” (OL 50:13–14, 22.)

Voimme olla ehdottoman varmoja siitä, että opetus ei suju hyvin – lähetyssaarnaajien eikä heidän tutkijoidensa kannalta – jos jätämme väliin jumaluutta koskevien asioiden opettamisen. Emme saa keskittyä opetuksessamme kuolevaisiin johtajiin, ennen kuin olemme opettaneet ja todistaneet taivaallisista johtajista. Meidän ei pidä yrittää opettaa täydentäviä totuuksia, ennen kuin olemme opettaneet perustotuudet. Emme saa kiiruhtaa kohti kastetta ja tavoitetta saada uusi käännynnäinen, ennen kuin olemme opettaneet tosi uskoa Jumalaan, selittäneet todellisen parannuksenteon tarpeen Kristuksen avulla ja varmistaneet, että nuo elintärkeät ensimmäiset versot käännynnäisen kasvavassa todistuksessa pidetään vahvoina ja elinkykyisinä Pyhän Hengen ravitsevalla voimalla.

Kristillinen sekasorto

Myöhempien aikojen ilmoituksissamme opetetaan näiden jumalallisten olentojen erillisestä luonteesta, että ”Isällä on liha- ja luuruumis, yhtä käsinkosketeltava kuin ihmisen; Pojalla myös; mutta Pyhällä Hengellä ei ole liha- ja luuruumista, vaan hän on henkipersoona” (OL 130:22).

Kuva
Jesus Christ depicted standing with His arms outstretched as an invitation for people to come to Him. Several people are gathered around Christ. Most of the people are looking up at Christ. An elderly man is kneeling on the ground. The man is clasping the robe of Christ and resting his head against Christ's side. Another elderly man is seated by Christ. He is resting his head on Christ's other side.

Yksityiskohta Carl Heinrich Blochin teoksesta Sokean parantaminen

Sen selkeämpää lausuntoa jonkin asian lähtökohdista ei ole! Mutta valitettavasti lähes kaksituhatvuotinen kristillinen historia on kylvänyt tästä asiasta kauheaa sekasortoa ja miltei kohtalokkaita erheitä. Monet erilaiset uskontunnustusten kehittelyt ja muunnelmat ovat suuressa määrin vääristäneet tosi opin yksinkertaisen selkeyden julistaen, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat käsitteellisiä, ehdottomia, ylimaallisia, kaikkialla läsnä olevia, samaa olemusta olevia, yhdessä ikuisesti ja tuntemattomia, vailla ruumista, ruumiinosia tai tunteita ja ovat ajan ja paikan tuolla puolen.

Sellaisissa uskontunnustuksissa kaikki kolme jäsentä ovat erillisiä persoonia, mutta He ovat yksi olento – usein mainittu ”kolminaisuuden salaisuus”. He ovat kolme eri persoonaa, jotka eivät kuitenkaan ole kolme Jumalaa vaan yksi. Kaikki kolme persoonaa ovat käsittämättömiä, kuitenkin se on yksi käsittämätön Jumala.

Olemme samaa mieltä arvostelijoidemme kanssa ainakin siinä asiassa – että sellainen jumaluuden käsite on todella käsittämätön. Kun kirkolle tyrkytettiin sellaista hämmentävää määritelmää Jumalasta, ei ole mikään ihme, että eräs neljännen vuosisadan munkki huudahti: ”Voi minua kurjaa! He ovat vieneet minulta Jumalani – –, enkä tiedä, ketä palvoisin ja kenen puoleen kääntyisin.”7 Kuinka voisimme luottaa sellaiseen Jumalaan, joka on käsittämätön ja tuntematon, ja rakastaa ja palvella Häntä, saati sitten pyrkiä olemaan kuin Hän? Miksi Jeesus sitten rukoili, että ”ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen” (Joh. 17:3, kursivointi lisätty)?

Tarkoituksemme ei ole koskaan halventaa kenenkään ihmisen uskonkäsitystä tai minkään uskonnon oppia. Osoitamme kaikille heidän oppiaan kohtaan samaa kunnioitusta, jota pyydämme omaamme kohtaan. (Sekin on yksi uskonkappaleemme.) Mutta niinkin merkittävässä lähteessä kuin luotettavassa Harper’s Bible Dictionary [Harperin Raamatun sanakirja] -teoksessa, joka on tuon alan erinomainen tukipilari, sanotaan, että ”virallista kolminaisuusoppia, kuten se määriteltiin neljännen ja viidennen vuosisadan suurissa kirkolliskokouksissa, ei löydy [Uudesta testamentista]”8.

Voimme siis suoraan sanoen hyvin levollisina tehdä tiettäväksi, ettei meillä ole 300- tai 400-luvun pakanallisuuden värittämää käsitystä jumaluudesta, eikä sitä ollut myöskään ensimmäisillä kristillisillä pyhillä, jotka olivat elävän Kristuksen silminnäkijöitä.9 Me olemme Uuden testamentin – emme nikealaisuuden – kristittyjä.

Ykseys jumaluudessa

Tähdennän kuitenkin nyt heti, että kun olemme tehneet selväksi näiden persoonien erillisyyden, on samalla lailla tärkeää tähdentää, kuinka yhtä He ovat ja kuinka todella yksi ja yhtenäinen jumaluus on. Eiköhän minun ole turvallista sanoa, että osasyy siihen, miksi muut kristillisen perinteen kannattajat ymmärtävät meidät niin väärin, johtuu siitä, että tähdentäessämme jumaluuden yksilöllisiä persoonia emme ole sen jälkeen riittävästi sekä myöntäneet että vakuuttaneet Heidän ykseyttään lähes kaikin muin kuviteltavissa olevin tavoin. Tässä suhteessa siitä on koitunut meille tarpeetonta arvostelua ja olemme tehneet kirkkomme kannan vaikeammaksi ymmärtää kuin on tarpeen.

Itse asiassa suuri ”Kristuksen oppia” koskeva kohta luvussa 2. Nefi 31 päättyy tähän julistukseen: ”Tämä on Kristuksen oppi ja ainoa ja tosi oppi Isältä ja Pojalta ja Pyhältä Hengeltä, jotka ovat yksi Jumala, ilman loppua” (2. Nefi 31:21).

Olemme kaikki lukeneet Vapahtajan majesteettisen esirukouksen luvusta Joh. 17. Tiedämme sen olevan ykseyden julistus Isän ja Pojan välillä sekä Heidän ja meidän, Heidän maan päällä olevien opetuslastensa, välillä. Lukekaa sitä usein, etenkin siksi, että presidentti David O. McKay (1873–1970) kutsui sitä kerran ”suurimmaksi rukoukseksi – – mitä koskaan tässä maailmassa on lausuttu”10. Meidän pitäisi pyrkiä olemaan yhtä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kanssa, kuten Jeesus rukoili, että olisimme.

Apostolin todistus

Päätän lausumalla todistukseni jokaisesta näistä jumalallisista olennoista, jotka muodostavat sen ”iankaikkisen presidenttikunnan”, josta on puhuttu. Todistan Pyhästä Hengestä Hänen henkensä voimalla – Hänen, jonka kaksi suurta tehtävää ovat todistaminen ja todeksi osoittaminen. Todistan, että Pyhä Henki on opettaja, Lohduttaja, Puolustaja ja henkilökohtaisen ilmoituksen välittäjä. Todistan, että Pyhä Henki palauttaa mieleemme kaikki asiat – erityinen siunaus, koska muistaminen on yksi meille annetuista suurista käskyistä ja sisältyy sakramenttirukouksiin (ks. OL 20:77, 79).

Todistan, että Pyhän Hengen voimalla me voimme häätää pimeyden keskuudestamme ja saada varoituksia vaarasta ja siitä, mikä ei ole totta. Todistan, että Pyhä Henki on myös lupauksen Pyhä Henki, joka vahvistaa ja todistaa oikeaksi liitot ja toimitukset ja viime kädessä sinetöi kaikki pelastavat siunaukset iankaikkiseen elämään. Tunnen syvää kunnioitusta siitä, että yksi jumaluuden jäsen on niin helposti, jatkuvasti ja toistuvasti käytettävissämme, jos vain elämme sen arvoisina. Ilmaisen kiitollisuuteni, jota on lähes mahdotonta tuoda julki sanoin, Pyhän Hengen lahjasta.

Todistan Jeesuksesta Kristuksesta, elävän Jumalan elävästä Pojasta, joka maksoi vapauttavat lunnaat teidän sielustanne ja minun sielustani ja jokaisen miehen, naisen ja lapsen sielusta aina Aadamista maailman loppuun asti. Todistan, että evankeliumin ensimmäinen periaate on usko Herraan Jeesukseen Kristukseen ja että se on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon perusta ja keskeinen sanoma.

Kuva
Jesus Christ depicted leaning on a rock in the Garden of Gethsemane. The image depicts the Atonement of Christ.

Vasemmalla: Harry Andersonin teos Älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun; oikealla: yksityiskohta Carl Heinrich Blochin teoksesta Kristus, Lohduttaja

Todistan, että jokainen tähän maailmaan syntynyt ihminen on saanut syntyessään sieluunsa Kristuksen valon. Todistan, että Hän on pelastuksemme ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu, Alfa ja Oomega. Julistan, että Hän on suuri Jehova, lunastava Minä olen, Jumalan Karitsa, joka teurastettiin ennen maailman perustamista. Todistan, että Hänessä asuu kaikki täyteys ja että Hän syntyi, eli ja kuoli täydellisenä, synnittömänä ihmisenä, virheettömänä ja tahrattomana.

Olen kiitollinen siitä, että Jeesuksen Kristuksen valtuus, joka säätelee kaikkea sitä, millä tässä maailmankaikkeudessa on iankaikkista merkitystä – pyhä pappeus Jumalan Pojan järjestyksen mukaan – kantaa Hänen nimeään. Vaikka eläisin tuhatvuotiaaksi, en pystyisi koskaan riittävästi ilmaisemaan ihmetystäni ja riittämättömyyttäni sen johdosta, että minut on kutsuttu olemaan yksi Hänen apostoleistaan, Hänen nimensä todistaja koko maailmalle.

Oi Jeesuksen laupeus, mi mua varjoaa,

Oi armoa suurta, mink aina Hän tarjoaa.11

Todistan Jumalasta, iankaikkisesta Isästä, suuresta Elohimista, minun Isästäni ja teidän Isästänne, joka antoi meille hengellisen elämän. Todistan, että Hän on Pyhyyden Ihminen, että armo ja hyvyys, rakkaus ja laupeus ovat vasta alkua kuvauksille Hänen ensisijaisista ja iankaikkisista ominaisuuksistaan. Todistan, että Kristus tuli näyttämään meille Isän, ja siksi Häntä oikeutetusti kutsutaan (Pyhyyden) Ihmisen Pojaksi.

Todistan, että Jumala, Isämme, on suuren pelastussuunnitelman aikaansaaja ja että se, mikä on tultu tuntemaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumina, tunnetaan myös ”Jumalan evankeliumina” (ks. Room. 1:1; ks. myös jakeet 2–3). Todistan, että Isä oli ja on kaiken Luoja, joka toimii Jehovan ja muiden taivaallisten toimijoiden välityksellä toteuttaakseen tuon luomistyön ja joka jakaa Luojan arvonimen rakkaan Poikansa kanssa. Todistan, että meidän tulee palvella Isää Pojan nimessä aivan kuten meidän tulee rukoilla Isää Pojan nimessä.

Todistan, että Jeesus Kristus tuli tekemään Isän tahdon, opetti Isän oppia ja teki Isän avulla työtä pelastuakseen. Lausun mitä vakavimman todistuksen, että Isä rakasti niin suuresti maailmaa, lapsiaan, että Hän antoi parhaan lapsensa, täydellisen lapsensa, ainosyntyisen lapsensa, niin että jokainen, joka Häneen uskoisi, saisi ikuisen elämän (ks. Joh. 3:36; 6:47; Hel. 14:8).

Olen kiitollinen Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä, joiden nimessä tässä kirkossa suoritetaan pyhiä ja pelastavia toimituksia kasteesta temppelisinetöimisiin. Kehotan teitä jokaista tuntemaan syvällisesti nämä jumalalliset olennot.

Viitteet

  1. Julkaisussa History of the Church, osa 6, s. 305.

  2. Julkaisussa History of the Church, osa 6, s. 305.

  3. Lectures on Faith, 1985, s. 38, 42.

  4. Bruce R. McConkie, ”Our Relationship with the Lord”, Brigham Youngin yliopiston hartaustilaisuus, 2. maaliskuuta 1982, s. 1, speeches.byu.edu.

  5. Bruce R. McConkie, ”Our Relationship with the Lord”, s. 1–2.

  6. Saarnatkaa minun evankeliumiani – lähetystyöpalvelun opas, 2005, s. 31.

  7. Julkaisussa Western Asceticism, toim. Owen Chadwick, 1958, s. 235.

  8. Harper’s Bible Dictionary, toim. Paul J. Achtemeier, 1985, s. 1099.

  9. Asiaa käsitellään perinpohjaisesti julkaisussa Stephen E. Robinson, Are Mormons Christian?, 1991, s. 71–89; ks. myös Robert L. Millet, Getting at the Truth: Responding to Difficult Questions about LDS Beliefs, 2004, s. 106–122.

  10. David O. McKay, julkaisussa Conference Report, lokakuu 1967, s. 5.

  11. ”Oi Jeesuksen laupeus”, MAP-lauluja, 116.