Perhe – onnen lähde

Herra on selkeästi ilmoittanut, kuinka voimme luoda ja pitää vahvan perheen. Meitä kaikkia kehotetaan tutkimaan ja soveltamaan käytäntöön niitä periaatteita, jotka esitetään asiakirjassa ”Perhe – julistus maailmalle”. Lisäksi meidän tulee ymmärtää, että henkilökohtaisen voiman ja onnen ammentaminen perhe-elämästä edellyttää uhrauksia ja uskoa.

Perhejulistuksessa sanotaan, että ”avioliitto miehen ja naisen välillä on Jumalan säätämä” ja että ”perhe on keskeisellä sijalla Luojan suunnitelmassa Hänen lastensa iankaikkiseksi päämääräksi.” Siinä sanotaan edelleen, että ”Jumalan lapsilleen antama käsky lisääntyä ja täyttää maa on yhä voimassa”.¹

Monien ihmisten ajatuksissa mielikuva perheestä ja sen tarkoituksesta on muuttunut radikaalisti. Yhä enenevässä määrin yhteiskunta on omaksumassa avioliitosta niin sanotun ”sielunkumppani”-mallin, joka keskittyy aikuisten tarpeisiin ja tunteisiin eikä lasten. Sen johdosta monet solmivat avioliiton oltuaan pitkään yhdessä sen sijaan että he solmisivat sen asianmukaisen seurusteluajan jälkeen. Täydellisen sielunkumppanin etsiminen, suhteen testaaminen elämällä yhdessä ilman avioliiton tukea tai ylellisen elämäntavan turvaaminen, jota suojaa järeä avioehto, ovat tulleet yleisiksi käytännöiksi monien kohdalla, ennen kuin he viimein päättävät mennä naimisiin.

Pyhät kirjoitukset ja nykyajan profeetat opettavat meille jotakin aivan muuta. Me rakennamme avioliittomme siveyden ja uskollisuuden perustukselle aikomuksena perustaa ja kasvattaa perhe. Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on opettanut: ”Monet puhuvat ja kirjoittavat avioliittoa vastaan. Jopa jotkut omistamme lykkäävät avioliittoa ja esittävät syitä sitä vastaan. – – Me kehotamme kaikkia ihmisiä hyväksymään [perinteisen] avioliiton todellisen onnen perustaksi. – – Yleisesti ottaen avioliitossa on oletuksena perheen perustaminen.”²

Kun vaimoni Christiane ja minä olimme nuoria, nämä olivat meidän elävän profeettamme sanoja, ja me luotimme hänen neuvoonsa ja noudatimme sitä. Polvistuimme alttarin ääreen Bernin temppelissä Sveitsissä – hän oli 20- ja minä 22-vuotias. Olimme kelvollisia solmimaan liiton, mutta meillä ei ollut mitään todellista kuvaa siitä, mitä odottaa, meillä ei ollut työkokemusta eikä loppututkintoa ja olimme melko köyhiä.

Meillä oli runsaasti vain rakkautta toisiamme kohtaan ja paljon sinisilmäistä intoa. Mutta me aloimme rakentaa maailmaamme yhdessä. Emme lykänneet lasten hankkimista, ja meidän piti elättää toisiamme saadaksemme opintomme päätökseen. Uskoimme lujasti Herran lupaukseen, että ”jos te pidätte hänen käskynsä, hän siunaa teitä ja antaa teidän menestyä” (Moosia 2:22).

Ja niin Hän teki. Solmiessamme avioliiton Christiane opiskeli sairaanhoitajaksi. Suunnittelimme, että hän valmistuisi ammattiinsa, mutta samaan aikaan teimme myös tietoisen päätöksen alkaa toteuttaa unelmaamme perheen perustamisesta. Sen seurauksena ensimmäinen lapsemme syntyi noin kaksi viikkoa ennen kuin Christiane suoritti viimeisen tenttinsä valmistuakseen sairaanhoitajaksi.

Nyt, lähes 40 vuotta myöhemmin, olemme kiitollisia siitä, että pystyimme rakentamaan perheemme yhdessä. Meidän uskomme Jumalaan ja suhteemme toinen toiseemme ovat tulleet horjumattomaksi, kun olemme nähneet Herran käden ohjaavan meitä rakentaessamme valtakuntaamme kuolevaisuudessa. Tämä valtakunta jatkaa kasvamistaan aina ja ikuisesti.

Kuva

family walking

Tavoitellessamme onnea me kumpikin olimme valmiita ja halukkaita tekemään uhrauksia. Hyväksyimme jumalallisesti määrätyt tehtävämme isänä johtaa ja elättää ja äitinä hoivata lapsiamme.³ Julie B. Beck, entinen Apuyhdistyksen ylijohtaja, on sanonut: ”Isien pappeustehtävä on johtaa ja tuoda pappeuden toimituksia seuraavalle sukupolvelle. Äitien pappeustehtävä on vaikuttaa. Nämä ovat välttämättömiä, toisiaan täydentäviä ja toisistaan riippuvaisia vastuita.”⁴

Se, että auttaa toinen toistaan avioliitossa ja perheessä tasavertaisena kumppanina, ei tarkoita, että teemme aina samoja asioita tai teemme kaiken yhdessä tai kaikkea saman verran. Ymmärrämme ja hyväksymme Jumalan meille antamat erilaiset tehtävät, kuten perhejulistuksessa esitetään. Emme seuraa maailmaa siinä, mitä kuvataan ”vapautukseksi”, jolloin sekä mies että vaimo elävät vain täyttääkseen omat itsekkäät tavoitteensa. Elämme evankeliumin periaatteiden mukaan, jolloin mies ja vaimo täydentävät toisiaan ja perhe pyrkii ykseyteen ja epäitsekkyyteen.

Jotkut teistä saattavat sanoa: ”No, meidän tilanteemme on erilainen. Nykyajan maailma ei ole ihanteellinen. Siinä täytyy olla tilaa poikkeuksille.” Totta, mutta yritän opettaa säännön eli jumalallisen ihanteen ja antaa teidän käsitellä poikkeukset, kun kuljette elämänne tietä.

Mielikuvassa, joka meillä oli perheestämme, halusimme Christianen pysyvän kotona kasvattamassa lapsiamme. Se merkitsi uhrausten tekemistä. Pian sen jälkeen kun saimme tietää, että vauva on tulossa, Christiane muistutti minua yhteisestä päätöksestä, jonka olimme tehneet ennen hääpäiväämme, että hän lopettaisi työnteon kodin ulkopuolella heti sen jälkeen kun vauva syntyisi. Yritin välttyä siltä, minkä tiesin koituvan lisävastuuksi, mainitsemalla, että hän toi perheeseemme kolmanneksen tuloista. Hän vastasi yksinkertaisesti: ”Minä hoidan lapset ja sinä hoidat ruoan pöytään.”

Tiesin, että hän oli oikeassa, sillä olimme keskustelleet siitä paljon aiemmin. Se oli sopusoinnussa perhe-elämää koskevan mielikuvamme kanssa, se oli sopusoinnussa elävien profeettojen sanojen kanssa, ja se tuntui oikealta. Niinpä hän luopui hyvin palkatusta työstään sairaanhoitajana ollakseen lähellä lapsiamme ja huolehtiakseen heidän päivittäisistä tarpeistaan, ja minun oli järjestettävä asiani niin, että voin huolehtia ruoasta ja suojasta. Herra siunasi meitä niin, että pystyimme toteuttamaan tämän puolen mielikuvastamme.

Muut tärkeät asiat, kuten kasvatuksen, opettamisen, ohjaamisen, siivoamisen ja jopa vaipanvaihdon, teimme yhdessä niin usein kuin olosuhteet sallivat. Tämä töiden jakaminen onnistui, koska se oli aina kuulunut siihen, millaiseksi olimme kuvitelleet perhe-elämämme.

Christiane ja minä huomasimme, että kun olemme toimineet uskossa ja luottaneet Herraan, Hän on auttanut meitä tekemään Hänen tahtonsa Hänen tavallaan ja Hänen ajoituksensa mukaan. Minun on nyt pakko sanoa, että Herran tapa ei tarkoittanut, että kaikki tapahtui heti siten kuin luulimme. Joskus meidän oli oltava kärsivällisiä, joskus meidän piti ponnistella enemmän ja joskus näytti jopa siltä, että Herra koetteli sitä, kuinka vakavissamme olimme. Mielikuvamme on kuitenkin aina innoittanut meitä ja ollut tärkeimpien päätöstemme perusta.

Yksi asia, jonka Christiane ja minä aina kuvittelimme mielessämme, oli se, että olisimme lastemme kanssa temppelin selestisessä huoneessa johdantona sille iankaikkiselle ilolle ja kirkkaudelle, jonka toivomme jonakin päivänä kokevamme. Muutamina viime vuosina olemme vieneet lapsen toisensa jälkeen saamaan temppelitoimituksia eli vertauskuvallisesti palauttaneet heidät taivaallisen Isämme luo opetettuamme heille vanhurskauden periaatteet. Olemme olleet kolmen lapsemme mukana temppelin alttarin luona, kun he ovat solmineet avioliiton rakkaimpansa kanssa, ja odotamme tulevaisuudessa lisää temppeliavioliittoja.

Mikään ei ole tuonut elämäämme enempää onnea ja tyydytystä kuin ilo, jota olemme saaneet toisistamme ja jälkeläisistämme. Kun ymmärsimme, että nämä ovat vasta iankaikkisen edistymisemme alkua ja siten ainoastaan aivan ensimmäisiä kokemuksiamme ilosta ja onnesta, olimme – ja olemme – halukkaita uhraamaan kaiken, mitä meillä on, elääksemme perhettä koskevan opin mukaan ja nähdäksemme mielikuvamme täysin toteutuneena.

Kehotan teitä pohtimaan tätä oppia, jotta tulisitte itse tietämään, mikä todella merkitsee eniten. Tällainen onni on olemassaolomme ydintä. Ja onni, joka on peräisin mieluisasta suhteesta miehen, vaimon ja lasten välillä, kasvaa aina.

Kuva

family on the swings

Kun olette tutkineet oppia perheestä ja olette luoneet mielikuvan omasta onnestanne, teidän pitää ryhtyä vakavasti toteuttamaan mielikuvaanne.

Ne alun torjunnat, joita koin seurustellessani Christianen kanssa, lannistivat minua hieman. Olin melkein jo päättänyt aloittaa antoisan uran nuorena naimattomana aikuisena kirkossa, vaan sitten sain erityisen hengellisen vaikutelman. Osallistuessani erääseen toimitukseen Sveitsin temppelissä kuulin äänen sydämessäni sanovan jotakin tähän tapaan: ”Erich, jos et vakavissasi pyri menemään naimisiin ja astumaan uuteen ja ikuiseen liittoon, kaikilla näillä opetuksilla ja luvatuilla siunauksilla ei oikeastaan ole sinulle mitään merkitystä.” Se oli herätys, jonka sain ollessani nuori 21-vuotias, ja siitä hetkestä alkaen yritin vieläkin lujemmin olla tuon siunauksen arvoinen.

Kehotan teitä asettamaan mielikuvaanne koskevia henkilökohtaisia tavoitteita. Oppaassa Saarnatkaa minun evankeliumiani sanotaan: ”Tavoitteet kuvaavat sydämemme haluja ja näkemystämme siitä, mitä voimme saavuttaa. Tavoitteiden ja suunnitelmien avulla toiveemme muuttuvat toiminnaksi. Tavoitteiden asettaminen ja suunnittelu ovat uskon osoitus.”⁵

Älkää suhtautuko kevytmielisesti pyhiin asioihin. Kun tulette avioliittoikään, älkää seurustelko vain hauskanpidon vuoksi. Älkää koskaan vaarantako iankaikkista syntyperäänne tekemällä jotakin sellaista, joka estäisi teitä solmimasta tärkeimpiä liittoja temppelissä. Kun kohtelette jokaista treffikumppanianne mahdollisena iankaikkisena kumppanina, ette koskaan tee sopimattomia asioita, jotka vahingoittaisivat fyysisesti tai hengellisesti seuralaistanne tai vaarantaisivat oman kelvollisuutenne ja hämärtäisivät mielikuvanne. Kun pysytte kelvollisina, hengellinen näkemyksenne ei koskaan himmene ja olette aina oikeutettuja Hengen kuiskauksiin. Pyhä Henki kannustaa teitä ja vahvistaa näiden elämänne tärkeimpien päätösten olevan oikein, vaikka toisinaan pelkäättekin kuollaksenne.

Pitäkää itseänne tilivelvollisina Herralle mielikuvastanne ja tavoitteistanne elämässä. Jos on jotakin, mistä teidän on tehtävä parannus, älkää epäröikö sekuntiakaan tehdä sitä. Niin tämä elämä kuin iankaikkinen elämä ovat liian tärkeitä, jotta lykkäisitte parannuksenne aikaa (ks. Alma 13:27; 34:33). Noudattakaa Jumalan profeetan kutsua, joka innoittaa meitä ”[pyytämään] Isältä Jeesuksen nimessä, mitä tahansa tarvitsettekin. Älkää epäilkö vaan olkaa uskovia, ja alkakaa niin kuin muinaisina aikoina ja tulkaa Herran luokse koko sydämestänne ja tehkää työtä pelastuaksenne peläten ja vavisten hänen edessään.” (Morm. 9:27.)

Myönnän, että muutamien teistä on ehkä olosuhteidenne vuoksi tarpeen mukauttaa ihannemielikuvanne perheestä sopimaan henkilökohtaiseen tilanteeseenne. Mutta olen oppinut, että Herra auttaa meitä, kun toimimme uskossa ja noudatamme ihannetta siinä määrin kuin mahdollista.

Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin sisältyy mitä lohduttavin tekijä. Se on täydellistävä eli loppuun saattava osuus uskossamme Herraan Jeesukseen Kristukseen. Moroni kehotti meitä pysymään aina oikealla tiellä ”luottaen yksin Kristuksen ansioihin, joka [on meidän uskomme] perustaja ja täydelliseksi tekijä” (Moroni 6:4).

Koska uskomme Jeesukseen Kristukseen, voimme pyrkiä elämässä siihen suuntaan, johon meidän tulee kulkea. Mutta jos kompastumme heikkouden tai hukattujen tilaisuuksien vuoksi, Hän ojentaa meille kätensä, täydentää sen, mikä puuttuu ja tekee uskomme täydelliseksi. Hän on sanonut: ”Sillä minä, Herra, tuomitsen kaikki ihmiset heidän tekojensa mukaan, heidän sydämensä halun mukaan” (OL 137:9).

Käsikirjassa 2 sanotaan: ”Uskolliset jäsenet, joiden olosuhteet eivät salli heidän saada iankaikkisen avioliiton ja vanhemmuuden siunauksia tässä elämässä, tulevat saamaan kaikki luvatut siunaukset iankaikkisuuksissa, mikäli he pitävät Jumalan kanssa tekemänsä liitot.”⁶

Todistan, että Herra tosiaan tarkoitti sitä, mitä Hän sanoi, todetessaan, että ”ei ole hyvä ihmisen olla yksinään” (1. Moos. 2:18) ja että Hänen suurin kaikkia lapsiaan koskeva toiveensa on, että he saavat ”ilon täyteyden” (Moos. 7:67). Pitäkää siis aina mielikuvanne mielessänne ja ”[pyrkikää] kohti iankaikkisessa perheessä elämisen ihannetta. Tämä tarkoittaa valmistautumista tulemaan kelvolliseksi puolisoksi ja rakastavaksi isäksi tai äidiksi. Joissakin tapauksissa nämä siunaukset toteutuvat vasta seuraavassa elämässä, mutta perimmäinen tavoite on kaikilla sama.”⁷

Tiedän, että elämäntilanteita on yhtä monenlaisia kuin maailmassa on ihmisiä. Tiedän, että kulttuureissa, perinteissä ja odotuksissa on eroja. Nämä opit ja periaatteet ovat kuitenkin iankaikkisia ja tosia, eivätkä ne ole riippuvaisia henkilökohtaisista elämäntilanteistamme. Luotan täysin siihen, että kun vilpittömästi pohditte ja rukoillen mietitte näitä oppeja ja periaatteita, pystytte luomaan elämästänne mielikuvan, joka on mieluinen Herralle ja johtaa suurimpaan onneenne.