Voitin huumeriippuvuuteni Jeesuksen Kristuksen antamalla voimalla

Kuva

Mies seisomassa tienhaarassa

Synnyin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon, isäni kastoi minut, kun olin kahdeksan, ja olin täysin aktiivinen kirkossa koko nuoruuteni ajan. Kun sain lähetystyöni päätökseen, seuraava tavoitteeni elämässä oli löytää erinomainen Jumalan tytär, jonka kanssa voisin solmia avioliiton temppelissä.

Mutta aloin hakeutua vahingollisen viihteen pariin ja antaa periksi kiusauksille. Aloin seurustella kirkon ulkopuolisten kanssa. Vähitellen aloin tinkiä henkilökohtaisista tasovaatimuksistani ja minusta tuli epäaktiivinen kirkossa. Viimein solmin avioliiton erään kirkkoon kuulumattoman kanssa, ja avioliittomme päättyi myöhemmin avioeroon.

Annoin edelleen periksi kiusauksille. Syvällä sisimmässäni minulla oli yhä todistus ja halusin solmia avioliiton temppelissä, mutta tunsin, etten ollut niiden siunausten arvoinen. Luovuin toivosta, että koskaan solmisin temppeliavioliiton tai saisin lapsia, joten hautasin syyllisyyden tunteeni ja selviydyin arvottomuuden tunteistani etsimällä maailmallista onnea.

Eräänä yönä kolmekymppisenä minua kidutti syyllisyys kaikista siveellisyysrikkomuksistani. Lankesin polvilleni ja huusin Herran puoleen tuntien Jumalan mielen mukaista murhetta tekemistäni synneistä. Lupasin elää siveyden lain mukaan ja muutin käyttäytymistäni.

Mutta se ei ollut ainoa kamppailuni. Vietin edelleen seuraavat seitsemän vuotta huumeidenkäytön syövereissä.

Tunsin olevani aivan yksin ja kemiallisen riippuvuuteni ansassa. Koska tunsin itseni erittäin sairaaksi mieleltäni, sydämeltäni ja ruumiiltani, tunsin monta kertaa olevani kuoleman partaalla. Olin luopunut kaikesta toivosta, että olisin koskaan vapaa riippuvuuden ja masennuksen kahleista, jotka painoivat minua.

Eräänä päivänä olin tienhaarassa. Minun oli päätettävä, lankeaisinko syvemmälle tähän riippuvuudentäyteiseen elämään ja yrittäisinkö selviytyä elämästä kaduilla vai toimisinko toisin. Tiesin, että ensimmäinen vaihtoehto johtaisi varmasti kuolemaani. Tiesin, että jos en halunnut valita sitä vaihtoehtoa, minun piti muuttaa elämäni ja palata Jeesuksen Kristuksen luo.

Istuin autossani täysin lamaannuttavan pelon vallassa. Puhelin kädessäni tuijotin isäni yhteystietoja. Olin sielultani niin sairas ja sydämeni oli niin raskas, ettei minulla ollut voimia edes lausua sanoja ääneen. Minusta tuntui, että jos soittaisin ja pyytäisin apua, niin valitsisin elämän, ja että ellen soittaisi, valitsisin varmasti kuoleman ja kirouksen.

Minulta kesti yli tunti kerätä tarpeeksi rohkeutta, ennen kuin viimein soitin isälleni ja kysyin, voisinko tulla käymään. Kun pääsin sinne, vanhempani ja minä kävimme pitkän keskustelun, jonka jälkeen isä tarjoutui antamaan minulle pappeuden siunauksen.

Otin tarjouksen vastaan ja istuuduin tuntien itseni todella nöyräksi ja vilpittömän katuvaksi. Osoitin uskoani Jumalan ja Hänen pappeutensa voimaan. Tavoittelin todella taivaallisen Isäni apua. Siunauksen aikana ajatukseni kääntyivät Hänen puoleensa ja pyysin, että Hän siunaisi minua vahvuudella ja voimalla, kun yritin voittaa tämän riippuvuuden. ”En halua enää elää näin”, rukoilin hiljaa. ”Autathan minua kiipeämään pois tästä kuopasta, jossa olen. Autathan minua, koska en pysty siihen omin voimin.”

Isäni kädet vapisivat, kun hän puhui voimalla ja vakaumuksella antaessaan minulle pappeuden siunausta. Hän sanoi, että Saatana teki lujasti töitä pitääkseen minut erossa suurista mahdollisuuksistani. Tunsin, että tekemäni valinnat estivät minua myös siunaamasta ja kohottamasta muita, jotka voisivat hyötyä siitä, että olisin vanhurskaana esimerkkinä ja vaikutuksena. Siunauksessa minua myös muistutettiin toistuvasti siitä, että minulla on mahdollisuus voittaa riippuvuuteni.

Tiesin, etten ollut syyllistynyt syntiin, josta en voisi palata. Kuten presidentti Boyd K. Packer (1924–2015) opetti:

”En tiedä mistään sellaisesta moraalin tasovaatimuksiin liittyvästä synnistä, josta ei olisi anteeksiantoa. – – Kaava on ilmaistu kolmellakymmenelläyhdellä sanalla:

’Katso, se, joka on tehnyt parannuksen synneistään, se saa anteeksi, enkä minä, Herra, muista niitä enää.

Tästä te voitte tietää, tekeekö ihminen parannuksen synneistänsä – katso, hän tunnustaa ne ja hylkää ne.’ [OL 58:1.]”¹

Isäni minulle antamassa siunauksessa minua siunattiin myös vahvuudella ja voimalla voittaa ahdinkoni. Tiedän, että isäni oli todella innoitettu ja puhui Jumalan valtuudella.

Kun siunaus oli ohi, nousin ja halasin isääni. Halasimme toisiamme pitkän aikaa. Äitini liittyi mukaan laittaen kätensä meidän molempien ympärille, kun minä nyyhkytin isäni olkapäätä vasten tuntien sydämessäni pakahduttavan runsasta rakkautta ja kiitollisuutta.

Kaikki toivottomuuden tunteeni haihtuivat. Aloin tuntea riippuvuuden fyysisten mielihalujen sekä masennuksen ja riittämättömyyden raskaan pilven, jotka olivat vaivanneet minua niin pitkään, pyyhkiytyvän pois. Tunsin heti uutta intoa ja innostusta elämää ja kaikkia niitä ilon mahdollisuuksia kohtaan, joita minulla voisi olla, jos valitsen oikein ja alistun taivaallisen Isäni tahtoon. Halusin elää samalla asenteella kuin mistä Jeesus Kristus oli esimerkkinä kaikessa: ”Älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk. 22:42).

Kuljin eteenpäin polullani kohti taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta uudistuneella päättäväisyydellä ja voimalla.

Jonkin ajan kuluttua vastustaja jatkoi kiusauksiaan. Eräs minulle läheinen henkilö yritti saada minut tulemaan luokseen juomaan. Hän painosti minua valheella, ettei juominen ole iso asia, kunhan ei ole alkoholisti. Tunsin sisäistä kamppailua – toisaalta halusin säilyttää ystävyyden ja yhteisen maaperän tuon henkilön kanssa, mutta toisaalta halusin osoittaa taivaalliselle Isälle rakkauteni ja kiitollisuuteni pitämällä viisauden sanan. Kamppaillessani näiden ajatusten kanssa puhelimeni toisella puolella huonetta kilahti ja näytölle syttyi valo. Menin katsomaan, mitä se oli – Facebook-ilmoitus, jossa oli lainaus presidentti Thomas S. Monsonin puheesta ”Periaatteita ja lupauksia”:

”[Viisauden sana] antaa erityistä ohjausta siitä, millaista ruokaa meidän tulee syödä, ja kieltää sellaisten aineiden käytön, jotka ovat vahingollisia ruumiillemme.

Niille, jotka ovat kuuliaisia Herran käskyille ja noudattavat uskollisesti viisauden sanaa, luvataan erityisiä siunauksia, joita ovat hyvä terveys ja lisääntynyt fyysinen kestävyys [ks. OL 89:18–21].”²

Todistukseni on, että taivaallinen Isä näki hyväksi lähettää minulle tuon nimenomaisen viestin juuri sillä hetkellä, kun minulla oli vaikeaa. Vaikka vastauksia ei ehkä aina tulekaan noin suoraan ja meidän tulee aina pyrkiä noudattamaan käskyjä, olin kiitollinen tuosta siunauksesta. Tiesin, mikä päätökseni piti olla ja mihin suuntaan minun piti edelleen kulkea elämässäni. Minun piti tunnustaa ja hylätä syntini sekä kääntyä edelleen pois kaikesta jumalattomuudesta. Minun piti tulla pyhitetyksi Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sovituksensa voimalla. Ymmärsin, että ”tämä elämä on [minulle] aika valmistautua kohtaamaan Jumala” (Alma 34:32) ja osoittaa, teenkö minä kaiken, mitä Herra, minun Jumalani, käskee minun tehdä (ks. Abr. 3:25). Ymmärsin, että nyt on aika voittaa fyysiset riippuvuuteni, kun minulla vielä on kuolevainen ruumis. Ja ymmärsin, että minun piti osoittaa taivaalliselle Isälle voimallista sydämenmuutosta (ks. Moosia 5:2; ks. myös Alma 5:12–14) ja ettei minulla ”ole enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää” (Moosia 5:2).

Tekemällä parannuksen (ja työskentelemällä siinä myös pappeusjohtajieni kanssa) ja sitten jokaisen sen jälkeen tekemäni vanhurskaan päätöksen myötä olen avannut itseni taivaan avulle ja antanut taivaallisen Isän vuodattaa minulle siunauksiaan.

Muutama kuukausi sydämenmuutokseni jälkeen tuleva vaimoni Malaina tuli elämääni ja seurustelumme alkoi. Olin kiitollinen siitä, että olin nyt valmis yhteiseen tulevaisuuteemme. Seurustelu Malainan kanssa oli todella kuin satumainen unelma olisi käynyt toteen! Aiemmat ihmissuhteet olivat loukanneet meitä kumpaakin, ja me löysimme toisistamme rakkautta ja ymmärrystä. Me kumpikin halusimme koko sydämestämme olla kelvollisia temppeliavioliittoon. Puoli vuotta sen jälkeen kun aloimme seurustella, meidät sinetöitiin Seattlen temppelissä Washingtonissa Yhdysvalloissa.

Taivaallinen Isä on siunannut minua rakastavalla vaimolla, joka ymmärtää Jeesuksen Kristuksen sovituksen voimaa ja sitä, mitä tarkoittaa puhdistuminen parannuksen kautta. Malaina rakastaa minua miehenä, joka olen tänä päivänä, eikä menneisyyteni virheiden tähden. Hänen henkilökohtainen todistuksensa ja rakkautensa Vapahtajaa kohtaan antaa minulle jatkuvasti voimaa ja halun täyttää luomiseni täyden määrän. Hän on todellakin se kumppani, josta olen aina haaveillut, ja yhdessä meitä on siunattu kahdella lapsella.

Minusta on hämmästyttävää, kuinka paljon elämäni on muuttunut parempaan suuntaan vain muutamassa vuodessa. Tunnen, että se, että olen noussut kuopasta, jossa olin kerran, siihen, missä nyt olen, on todellakin ihme. Minulla on henkilökohtainen todistus siitä, että kun teemme vilpittömän parannuksen ja uskomme Jeesukseen Kristukseen, kaikki on mahdollista! Olen siitä elävä todiste.