Tasapainoinen elämä
Elämän päivittäisten vaatimusten pitäminen tasapainossa on yksi kuolevaisuuden suurista tehtävistä.
Muutama vuosi sitten ollessamme perheen kanssa lomalla meille tuli ongelmia automme kanssa. Huojennuksemme oli suuri, kun mekaanikko ilmoitti meille, etteivät ongelmat olleet vakavia. Ei tarvinnut muuta kuin säätää vähän kaasutinta, jotta polttoaineen ja hapen seossuhde olisi tasapainossa.
Sen jälkeisinä vuosina minulla on ollut monia tilaisuuksia nähdä, että oikeanlainen tasapaino on tärkeää paitsi koneiden huoltamisessa myös omassa elämässämme. Henkilökohtaisen tärkeysjärjestyksemme ajoittainen säätäminen ja elämämme suunnan ja halutun päämäärän säännöllinen tarkistaminen auttavat suojaamaan meitä ajalliselta, emotionaaliselta ja hengelliseltä luhistumiselta.
Elämän päivittäisten vaatimusten pitäminen tasapainossa on yksi kuolevaisuuden suurista tehtävistä. Me kaikki saatamme jossakin vaiheessa kokea itseämme kiskottavan eri suuntiin. Me saatamme mennä liiallisuuksiin jopa pyrkiessämme elämään uskollisesti evankeliumin periaatteiden mukaan järkyttäen siten elämämme herkkää tasapainoa ja häiriten henkilökohtaista rauhaamme ja perheemme sopusointua.
Vaimoni Wendy kohtasi tämän vaikean tilanteen. Vuosikausia hän oli miltei näännyttänyt itsensä ajatellen, että hänen täytyi olla täydellinen vaimo ja äiti, täydellinen kirkon jäsen, täydellinen naapuri ja kansalainen. Sen sijaan, että olisi tuntenut iloa, hän tunsi usein itsensä lannistuneeksi ja masentuneeksi. Hänen turhautumistaan vain pahensi se, kun hyvää tarkoittavat johtajat ja ystävät tuntuivat antavan ymmärtää, että jos hänellä vain olisi riittävästi uskoa, hän pystyisi kaikkeen siihen. Vasta masennuksen ja ahdistuksen aiheuttaman henkilökohtaisen kriisin jälkeen hän pystyi täysin ymmärtämään kärsimyksensä lähteen. Se oli tuskallista aikaa paitsi hänelle myös koko perheelleemme. Sen seurauksena olemme kasvaneet vahvemmiksi ja oppineet monia asioita. Mutta ehkä olisimme voineet säästyä paljolta tuskalta, jos olisimme selvemmin ymmärtäneet tarpeen ylläpitää ajallista ja hengellistä tasapainoa.
Palvellessani piispana huomasin, ettei vaimoni kokemus ollut ainoa laatuaan. Myös täysinpalvellut seitsemänkymmenen koorumin jäsen vanhin Dean L. Larsen on todennut: ”Näyttää siltä, että kirkon jäsenten keskuudessa kiertäessäni kohtaan yhä useammin ihmisiä, jotka vilpittömästi yrittävät karttaa syntiä, jotka todellakin pyrkivät parhaan ymmärryksensä mukaan elämään sopusoinnussa evankeliumin periaatteiden kanssa, mutta jotka ovat huomattavassa määrin onnettomia, turhautuneita ja pettyneitä.”1
Kuningas Benjamin varoitti kansaansa menemästä liiallisuuksiin edes hyvän tekemisessä: ”Katsokaa, että tämä kaikki tehdään viisaasti ja järjestyksessä, sillä ihmistä ei vaadita juoksemaan nopeammin kuin hänellä on voimaa” (Moosia 4:27).
Ajallisen tasapainon säilyttäminen
Epätasapaino ajallisen ja hengellisen välillä on ikivanha ongelma, joka näyttää pahenevan meidän aikamme lisääntyvän materialismin myötä. Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on huomauttanut: ”Ehkäpä kaikkein eniten tasapainon periaatetta kaipaavat elämäänsä ne, joita houkuttelee tämän maailman tavaran kokoaminen.”2 Ajastamme ja voimavaroistamme kilpailevat lisäksi lukuisat hyvät ja kunnialliset asiat. Toimimmepa itsekkäästi tai epäitsekkäästi, me saatamme ansaita ja käyttää, säntäillä sinne ja tänne ja myöhemmin huomata, että olemme heittäneet hukkaan emotionaaliset ja hengelliset voimavaramme ja antaneet sydämemme asioille, joilla on loppujen lopuksi hyvin vähän merkitystä. Mormonin kirjan profeetta Jaakob varoitti Jesajan sanoja mukaillen: ”Älkää tuhlatko rahaa sellaiseen, millä ei ole arvoa, älkääkä työtänne sellaiseen, mikä ei tee kylläiseksi” (2. Nefi 9:51; ks. Jes. 55:2).
On helppo tuntea, että pitääksemme kutsumuksemme kunniassa meidän tulee jatkuvasti palvella, johtaa tai pitää kokouksia. Saattaa kuitenkin olla, että palvelutyömme on merkittävämpää ja hengellisyytemme kehitys huomattavampaa, kun meillä on vähemmän kokouksia ja toimintoja. Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) kehotti pyhiä palaamaan siihen, mitä hän luonnehti ”hiljaiseksi, terveeksi elämäksi”.3 Aivan äskettäin vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista esitti: ”Muistakaa, ettette laajenna työtä, joka teillä on tehtävänä, vaan yksinkertaistatte sitä.”4 Elämämme on epätasapainossa, jos annamme ulkonaisen kiireisyyden syrjäyttää sisäisen hyvyyden.
Ajallisen tasapainon saavuttamiseksi meidän täytyy usein tehdä vaikeita valintoja monien hyvien ja suotavien asioiden välillä. Esimerkiksi vaihtelevat kasvatukselliset ja kulttuuriin liittyvät kokemukset voivat olla arvokkaita tukiessamme lastemme kasvua ja kykyjen kehittymistä. Palvelumahdollisuudet kirkossa ja yhteiskunnassa saattavat tarjota meille arvokkaita ja antoisia kokemuksia. Mutta niinkin yleviä tarkoitusperiä ja toimintoja harkitessamme meidän täytyy vanhin Ballardin neuvon mukaan muistaa, ä elämässä mikä tahansa liiallisuuksiin menevä voi suistaa meidät pois tasapainosta. Sama voi aiheutua myös siitä, että elämässämme on liian vähän jotakin tärkeää.”5 Saattaa olla, että pahinta, mitä voimme lapsillemme antaa, on mahdollisuus osallistua ylimääräiseen urheilulajiin, ylimääräisille soittotunneille tai muuhun harrastukseen, joka vaatii rahaa ja aikaa poissa perheen luota. Se, että opetamme lapsiamme elämään ”hiljaista, tervettä” ja tasapainoista elämää, saattaa olla yksi tärkeimmistä asioista, mitä voimme tehdä heidän hyväkseen näinä viimeisinä kiihkeinä aikoina.
Toisinaan me emme osaa vastustaa monia niistä vaatimuksista, jotka kohdistuvat ajankäyttöömme, koska pelkäämme, että se saattaisi olla itsekästä. Kuitenkin Vapahtaja itsekin toisinaan vetäytyi tilapäisesti väkijoukon hellittämättömien tarpeiden ulottuvilta (ks. esim. Luuk. 5:16). Epäilemättä tämä auttoi Häntä palvelemaan muita uusin voimin.
Säilyttääksemme ajallisen tasapainon elämässämme meidän on ehkä tarpeen kieltäytyä sellaisista toiminnoista, joihin meillä ei ole aikaa, varaa tai energiaa. Meidän ei tarvitse tuntea syyllisyyttä tai tuntea olevamme itsekkäitä vetäytyessämme aika ajoin punnitsemaan tilannetta, sillä on olemassa sellaista voimaa, jota toisinaan saa vain olemalla kotona rakkaittensa kanssa.
Hengellisen tasapainon säilyttäminen
Aivan samoin kuin ajallinen epätasapaino voi vahingoittaa emotionaalista ja hengellistä rauhaamme, samoin hengellinen epätasapainokin voi vaikuttaa haitallisesti elämämme jokaiseen osa-alueeseen. Säilyttääksemme oikeanlaisen hengellisen tasapainon meidän täytyy muistaa, ettei Herra odota meidän saavuttavan täydellisyyttä kuolevaisuudessa. Epärealistiset odotukset, joiden mukaan meidän täytyy olla heti täydellisiä kaikessa, mitä teemme, itse asiassa jarruttavat todellista evankeliumin mukaista elämäämme ja tukahduttavat hengellisyyden. Kun emme yllä täydellisyyttä koskevien ennakkokäsitystemme tasolle, meillä on taipumus kiusata itseämme ansaitsemattomalla itsekritiikillä ja syyllisyydellä tai näännyttää itsemme epärealistisilla yrityksillä raivata tiemme täydellisyyteen.
Kuningas Benjaminin neuvo olla juoksematta nopeammin kuin meillä on voimaa on yhtä tärkeä hengellisessä mielessä kuin ajallisessakin, kenties jopa tärkeämpi. Ratkaisevaa kuningas Benjaminin neuvossa on kehotus olla uuttera (ks. Moosia 4:27). Meidän täytyy muistaa, että suuri osa hengellistä kasvua ei tapahdu yhtäkkiä vaan pikemminkin ajan ja kokemusten myötä. Evankeliumin rohkaisevana sanomana on se, ettei Jumala useinkaan vaadi meitä tekemään mitään sensaatiomaista tai tavatonta vaan pikemminkin pyrkimään tänään parempaan kuin eilen. Hän on tietoinen niin meidän toiveistamme, tarkoituksestamme ja suunnastamme kuin meidän teoistammekin.
Säilyttääksemme hengellisen tasapainon meidän täytyy usein tarkastella perin pohjin hengellistä edistymistämme. Sydämemme halujen ja elämämme suunnan rehellinen arviointi voi auttaa meitä voittamaan riittämättömyyden tunteet. Vanhin Neal A. Maxwell (1926–2004) kahdentoista apostolin koorumista antoi meille tämän innoittavan neuvon:
”Voimme selvemmin erottaa toisistaan jumalallisen tyytymättömyyden ja paholaisen eripuraisuuden, tyytymättömyyden itseemme ja itsemme halveksunnan. Me tarvitsemme ensimmäistä, ja toista meidän tulee karttaa, sillä kun omatunto kutsuu meitä seuraavalta harjanteelta, tarkoituksena ei ole pelkästään moittia vaan myös näyttää suuntaa.
– – Voimme mietiskellä, kuinka pitkälle olemme jo päässeet noustessamme täydellisyyden polkua; yleensä olemme päässeet paljon pitemmälle kuin myönnämme – –.
Voimme laatia hiljaista mutta rehellisempää inventaaria voimistamme. – – Useimmat meistä ovat epärehellisiä kirjanpitäjiä ja tarvitsevat ’ulkopuolisia tilintarkastajia’. Se, joka syöstiin alas ensimmäisestä asemastaan, iloitsee saadessaan meidät painamaan itseämme alas. Itsehalveksunta on Saatanasta; sitä ei ole lainkaan taivaassa. Tietenkin meidän pitää oppia virheistämme, mutta ei niin, että muistelemme niitä ikuisesti yhä uudelleen, ikään kuin ne olisivat koko elämän tarkoitus.”6
Yksi hengellisen tasapainon esteistä on ”näennäisitseluottamus”. Robert L. Millet tunnisti vaaran, joka piilee siinä, että luottaa liiaksi omiin rajallisiin kykyihinsä. Hän sanoi, että jotkut kirkon jäsenet, joiden edistyminen on pysähtynyt ja joita painaa syyllisyys, ”pyrkivät kaksinkertaistamaan ponnistelunsa – työskentelemään lujemmin. Ellei nykyinen vauhti poista ongelmaa, he päättävät juosta nopeammin. Liian usein seurauksena on eräänlainen hengellisen tuoton väheneminen – uupumus ja lisää turhautumista. Vastauksena kaikkiin ongelmiin ei välttämättä ole tehdä työtä enemmän ja lujemmin, varsinkaan mitä tulee hengellisiin asioihin. Vastauksena on usein se, että opimme tuntemaan rajamme ja teemme, mitä voimme, ja sitten käännymme Herran puoleen apua saadaksemme.”7
Sovituksen hyödyntäminen
Samalla kun vaimoni kamppaili päästäkseen irti kierteestä, jossa uskollisia tekoja seurasi turhautuminen ja masennus, Herran Henki kuiskasi hänelle, että se, mitä hän vaati itseltään, ei ollut Herralle mieleen, koska hän ei sallinut sovituksen vaikuttaa täysin omassa elämässään. Se, että käytämme sovitusta hyväksemme, ei ole merkki heikkoudestamme. Sen sijaan se osoittaa rohkeutta, uskoa ja kiitollisuutta. Sovitus sallii meidän paitsi tehdä parannuksen synnistä myös vastaanottaa Vapahtajan armon vuodatuksen, joka vahvistaa meitä, kun meillä ei yksinkertaisesti ole voimaa voittaa inhimillisiä heikkouksiamme. Se sallii Vapahtajan jakaa meidän taakkamme ja korvata meidän monet vajavaisuutemme (ks. Matt. 11:28–30; Et. 12:27).
Niillä, joiden elämä on joko ajallisesti tai hengellisesti epätasapainossa, ei ole rauhaa. Masennuksen tuulet ja turhautumisen myrskyt voivat heitellä heitä edestakaisin. Mutta samalla tavoin kuin Vapahtaja tyynnytti myrskyn Galileanjärvellä (ks. Matt. 8:26), Hän voi siunata elämäämme tyynnyttävällä, lohduttavalla ja opastavalla vaikutuksellaan, jos vain hidastamme vauhtiamme, juoksemme vain niin nopeasti kuin meillä on voimia ja silti ponnistelemme ”eteenpäin lujina Kristuksessa” (2. Nefi 31:20).
Brent L. Top palvelee Peorian lähetyskentän johtajana Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa.