2005
NUORIA TYÖSSÄ FIDÎILLÄ
Huhtikuu 2005


NUORIA TYÖSSÄ FIDÎILLÄ

Nuorilla pyhillä on tärkeä osa jäsenten tarpeiden täyttämisessä.

Sikeli Vuli nauraa yrittäessään turhaan muistaa, kuinka monta kertaa hän on pudonnut jokeen. Aina viime päiviin asti ne, jotka asuvat Navatuyaban pienessä kylässä lähellä Suvaa FidÏisaarilla, pääsivät varsin säännöllisesti yllätysuinnille.

Syynä tähän oli se, että jos piti mennä kaupunkiin, kouluun tai paikalliseen kauppaan, oli ylitettävä joki, joka kiemurtelee hitaasti kylän ohi, käveltävä pitkä matka lähimmälle sillalle (noin kaksi tuntia) tai maksettava bussikyydistä kovalla työllä ansaittuja, vähäisiä rahoja.

”Minun täytyy ylittää joki monta kertaa päivässä”, kertoo Sikeli, 13. ”Ystäväni asuvat joen toisella puolella.”

Joen ylittäminen oli verrattomasti helpoin vaihtoehto, vaikka se tarkoittikin muutamasta pitkästä yhteensidotusta bambunvarresta kyhätyn huteran lautan käyttämistä. Ja jos odottamassa oli enemmän kuin pari ihmistä, oli nopeampaa kannatella koulukirjoja ja koulupukua pään yläpuolella ja kahlata yli sellaisissa vaatteissa, jotka saivat kastua, koska lautankin päältä kuitenkin luultavasti putoaisi.

Ainakin näin asia oli ennen kuin kirkko tuli mukaan kuvioon ja auttoi jäseniä löytämään ongelmaan ratkaisun. Kirkko antoi käyttöön veneen. Luulisi, että kyse olisi ollut lentokoneesta – niin kovasti on jäsenten mieliala kohonnut.

”Olemme kiitollisia veneestä”, Litiana Delai, 12, sanoo. ”Toiselle puolelle on niin paljon helpompi päästä.”

Iloisia avusta

Navatuyaban seurakunnan vene on vain yksi niistä monista hankkeista, joihin Nausorin vaarna Fidžisaarilla, on ryhtynyt auttaakseen nuoria sekä muita kirkon jäseniä. Teini-ikäisten on miltei mahdotonta löytää paikkakunnalta työtä. Se on vaikeaa heidän vanhemmilleenkin. Se luo vaikean tilanteen, ja useimpien sikäläisten tavoin jäsenet joutuvat näkemään paljon vaivaa elättääkseen itsensä.

Miksi sitten jäsenet ovat niin onnellisia?

Koska he tietävät Herran rakastavan heitä.

”Tiedämme, että taivaallinen Isä pitää meistä huolta, koska kirkko auttaa niin paljon tarpeidemme täyttämisessä”, Makereta Elder, 14, kertoo.

Vaarnan johtohenkilöt ovat tunteneet innoitusta aloittaa joukon ohjelmia jäsenten tukemiseksi, ja nuorilla on iso osa näiden ohjelmien pyörittämisessä. Veneen lisäksi on kasvihuone, joitakin uusia huoltotyömaatiloja ja jopa jonkin verran karjaa. Ja Navatuyaban nuoret auttavat mielellään.

Yhteistä aherrusta

Se ääni, jota Navatuyabassa ei paljon kuule, on maataloustyökoneiden matala jyrinä. Tilanne on nyt muuttumassa, kun kylässä pidetään vaarnan omistamaa ja käyttämää traktoria.

Seurakunnan 17 nuorta ovat kiitollisia traktorista. Ilman sitä Navatuyaban jäsenten pitäisi keksiä keino kyntää kaksi eekkeriä (0,8 ha) käsivoimin. Mutta ei traktori kaikkea maatilan työtä tee. Jäsenet ahertavat kaikki yhdessä kylväen, kitkien ja korjaten satona muun muassa taroa ja tapiokaa.

”Me kaikki autamme tilalla”, kertoo Kuli Qaravanua, 15. ”Nuoret kitkevät ja kylvävät tai tuovat syötävää ja juotavaa, kun aikuiset ovat työssä.”

”Minusta on mukava työskennellä tilalla”, kertoo Maca Baikeirewa, 14. ”Siitä on monin tavoin apua perheellemme.”

Maatilasta koituu muitakin siunauksia kuin vain ruokaa syötäväksi. Nuoret oppivat paljon viljelemisestä ja ahkerasta työnteosta.

”Minusta tuntuu, että maatilalla työskentely on tuonut seurakuntamme nuoret yhteen”, Tulia Tinaimolikula, 18, kertoo. ”Se on auttanut meitä tutustumaan toisiimme paremmin.”

Mutta, kuten Kuli sanoo, ”traktori ja maatila auttavat meitä varsinkin mielenrauhan saamisessa. Ei tarvitse kantaa huolta siitä, mitä on syötäväksi huomenna.”

Elämää karjan kanssa

Niin hauskaa kuin yhteinen aherrus sadon kasvattamiseksi onkin, se ei ole nuorista läheskään niin hauskaa kuin sikojen ja kanojen hoitaminen.

Seurakunta aloitti 120 kananpojalla, 64 kanalla ja neljällä sialla, mutta aikoo laajentaa kanalaansa. Eläimet jaetaan seurakuntien ja vaarnojen jäsenten kesken. Osa myydään, osa syödään, mutta huvia niistä on vähintään yhtä paljon kuin hyötyäkin.

Kananpojat ovat suloisia ja sikojen ruokkiminen voi olla hauskaa, mutta kokemus on opettanut nuorille, kuinka vaikeaa voi olla saada kiinni sika, joka ei halua tulla kiinniotetuksi.

Pysyä pinnalla

Kun joissakin maissa otetaan puheeksi kirkon huolto-ohjelma, monet nuoret eivät ole siitä kiinnostuneita, koska heistä tuntuu, ettei se kosketa heitä paljoakaan. Navatuyaban nuorten elämää kirkon huoltotyö muuttaa sikojen ja traktorien, kanojen ja maanviljelyn kautta.

Jopa vene on muutakin kuin vain keino päästä turvallisesti joen yli. Perimällä muutaman sentin maksun jokaiselta matkustajalta seurakunta pystyy maksamaan Litianan perheelle venekuljetuksista huolehtimisesta. Litiana ja hänen sisaruksensa vastaavat vuorotellen, kun joku joen toiselta puolelta viheltää tarvitessaan kyytiä.

”Se on ollut siunauksena perheellemme”, Litiana kertoo hymyillen. ”Sen avulla meillä on varaa koulutarvikkeisiin ja ruokaan. Ja me maksamme kymmenykset kaikesta, mitä ansaitsemme.”

Navatuyaban pyhät eivät ole ainoita, jotka ovat joutuneet kamppailemaan voittaakseen esteet ja pitääkseen päänsä pinnalla. Kirkon huolto-ohjelman ja humanitaarisen ohjelman kautta Herra järjestää monille keinon pitää päänsä pinnalla vaikeina aikoina. Ja se antaa aihetta iloon.

”Jotkut ihmiset ovat kuin kiviä, jotka on heitetty vaikeuksien mereen. Vaikeudet hukuttavat heidät. Olkaa korkkeja. Kun uppoatte vaikeuksiin, taistelkaa itsenne vapaiksi, jotta voitte ponnahtaa pintaan ja palvella taas iloisin mielin.”

Vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista, ”Löydä elämästäsi iloa”, Valkeus, heinäkuu 1996, s. 25.