En kuunnellut

Kun olin noin 17-vuotias, menin eräänä päivänä serkkuni kanssa elokuviin kaupungin toiselle laidalle. Myöhemmin serkkuni ehdotti, että jäisin heille yöksi, mutta kieltäydyin, koska halusin palata kotiin.

Sielläpäin ei ollut katuvaloja, joten lähdin kotimatkalle pimeässä. Siinä vaiheessa elämääni en ollut kovinkaan itsevarma. Joten luodakseni itselleni turvallisuudentunteen aloin kävellessäni laulaa hiljaa. Mitä kauemmaksi kuljin, sitä enemmän aloin pelätä.

Kulkiessani jalkapallokentän ohi kuulin hiljaisen äänen sanovan minulle: ”Thierry, vaihda jalkakäytävää!” En halunnut uskoa sen johtuvan muusta kuin pelosta, joten en välittänyt äänestä. Käveltyäni muutaman metrin eteenpäin ääni kuului selvemmin: ”Thierry, vaihda jalkakäytävää!” Vakuutin itselleni jälleen, että minua vain pelotti. Jatkoin samalla puolen katua, nyt miltei juoksuvauhtia. Yhtäkkiä kuulin äänen kolmannen kerran: ”Thierry, vaihda jalkakäytävää heti!” Minä en kuunnellut.

Sitten huomasin seuraavassa kadunkulmassa neljä tai viisi henkilöä. Juoksin kadun toiselle puolelle, mutta liian myöhään. Porukka näki minut, ja he hyökkäsivät kimppuuni haluten kaikki, mitä minulla oli taskuissani. Yritin puolustautua, mutta en pystynyt tekemään paljon mitään. Lopulta kaaduin maahan ja teeskentelin tajutonta. Kun he olivat kaikki lähteneet, nousin vaivoin jaloilleni ja juoksin kotiin niin nopeasti kuin pääsin.

Kaksikymmentä vuotta tämän vaaratilanteen jälkeen huolehdin nykyään työkseni muiden turvallisuudesta. Olen joutunut tätä vakavampiinkin tilanteisiin ja olen jälleen kuullut äänen, joka kertoo minulle, mitä tehdä. On sanomattakin selvää, ettei minua tarvitse varoittaa enää kolmea kertaa.

Tiedän, että nuorena saamani kokemus, vaikkakin tuskallinen, auttoi minua huomaamaan Pyhän Hengen äänen. Nykyään tämä ääni on minulle hyvin tuttu.

Thierry Hotz kuuluu Vitrollesin seurakuntaan Nizzan vaarnassa Ranskassa.