LISÄÄNTYKÄÄ JA TÄYTTÄKÄÄ MAA

Presidentti James E. Faust, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, puhui ”[asennemuutoksesta] avioliiton tarkoitukseen nähden. Yhä useammat nuoret pitävät avioliittoa ’parisuhteena, jonka tarkoituksena on tyydyttää aikuisten emotionaaliset tarpeet, eikä lasten kasvattamiseen tarkoitettuna perheinstituutiona.’ – –

Vielä yksi huolestuttava haaste perheelle on se”, presidentti Faust huomautti, ”että lapsia arvostetaan yhä vähemmän. Ihmisille syntyy monissa osissa maailmaa yhä vähemmän lapsia. Abortti on luultavasti selvin merkki siitä, että parit eivät halua lapsia. Arviolta neljäsosa kaikista raskauksista kautta maailman päättyy aborttiin.”²

Abortti on kaksiteräinen miekka. Paitsi että tämä laajalle levinnyt käytäntö kannustaa itsekkyyteen ja irrallisia suhteita suosivaan luomisvoimien käyttämiseen, se myös usein tekee adoptoimisen vaikeammaksi niille aviopareille, jotka eivät pysty saamaan omia lapsia.

Vuonna 1991 ensimmäinen presidenttikunta julkaisi aborttia koskevan seikkaperäisen lausunnon. Vaikka he myönsivätkin, että on tiettyjä ”harvoja tapauksia, joissa abortti saattaa olla perusteltu”, he korostivat, että ”nämä eivät ole automaattisia syitä aborttiin”, ja neuvoivat “ihmisiä kaikkialla kääntymään pois henkilökohtaisen tai sosiaalisen mukavuuden vuoksi suoritetun abortin tuhoisasta käytännöstä”.³

Lasten saattaminen maailmaan ei tietenkään ole mukavuutta. Useimmiten siihen sisältyy fyysistä kipua ja myöhemmin suuria uhrauksia ja epäitsekkyyttä. Mutta siunaukset, joita saamme pitäessämme Jumalan käskyn kasvattaa lapsia, kuuluvat ihanimpiin Hänen tarjoamiinsa siunauksiin. Vanhemmuus antaa meille todellakin monin tavoin esimakua jumaluudesta.

Niin tärkeä kuin käsky lisääntyä ja täyttää maa onkin, Herra on tehnyt selväksi, että meidän täytyy osoittaa kuuliaisuutemme tätä lakia kohtaan vain avioliiton suojissa. Tähän rajoitukseen on lukuisia syitä, mutta kaksi merkittävintä ovat irrallisten sukupuolisuhteiden ehkäiseminen sekä vakaan ja tervehenkisen perheympäristön tarjoaminen lapsille.

Useimmissa yhteiskunnissa lasten saamista avioliiton ulkopuolella on perinteisesti pidetty kiusallisena ja häpeällisenä. Mutta nykypäivän maailmassa, missä hyvää sanotaan pahaksi ja pahaa hyväksi (ks. Jes. 5:20), tähän käytäntöön liitetty häpeätahra on suureksi osaksi hävinnyt. Sen lisäksi että lasten saaminen avioliiton ulkopuolella on taivaan silmissä syntiä, tutkijat ovat myös havainneet, että siihen liittyy useita lasta koskevia riskejä. Esimerkiksi avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten todennäköisyys joutua kätkytkuoleman uhriksi tai kuolla onnettomuuden seurauksena tai lopulta päätyä nuorisorikolliseksi on suurempi verrattuna aviopareille syntyviin lapsiin.

Avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset, jotka adoptoidaan, selviytyvät merkittävästi paremmin kuin ne, joita ei adoptoida. Heillä on vähemmän oppimisvaikeuksia, he sijoittuvat työelämässä korkeampiin asemiin ja joutuvat aikuisina vähemmän todennäköisesti turvautumaan yhteiskunnan apuun.⁴ On ilmiselvää, että lasten saattaminen maailmaan ja heidän kasvattamisensa Herran tavalla johtaa hengellisiin ja ajallisiin siunauksiin.

Kun Herra oli käskenyt Aadamia ja Eevaa olemaan hedelmälliset ja lisääntymään, Hän käski heitä täyttämään maan ja ottamaan sen valtaansa (ks. 1. Moos. 1:28). Monien vuosien ajan olemme kuulleet varoituksia liikakansoituksesta ja sen mahdollisesti tuhoisista vaikutuksista. Vaikka jotkin alueet maailmassa kärsivätkin liiallisen asukastiheyden kielteisistä vaikutuksista, maailma kokonaisuutena on itse asiassa siirtymässä kohti päinvastaista suuntaa. Tutkimukset tosiaankin osoittavat, että vuoteen 2040 mennessä maailman väkiluku saavuttaa huippunsa ja alkaa pienentyä.⁵

Väkiluvun tiheyttä olennaisempi kysymys onkin todennäköisesti se, kuinka me käytämme Jumalan meille antamat voimavarat nykyisen ja tulevan väestömäärän elättämiseksi. Jumala on sanonut: ”Sillä maa on täysi, ja siinä on yllin kyllin – –. Jos siis joku ottaa runsaudesta, jonka minä olen tehnyt, eikä anna osastaan minun evankeliumini lain mukaan köyhille ja tarvitseville, hän kohottaa katseensa jumalattomien kanssa helvetin piinassa.” (OL 104:17–18.) Vanhin Henry B. Eyring kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: ”Ei lasten syntyminen ole ihmisen onnen vihollinen eikä köyhyyden ja nälänhädän aiheuttaja. Sitä on ihmisten kyvyttömyys käyttää maata siten kuin Jumala voisi heitä opettaa sitä käyttämään, jos he vain kysyisivät ja sitten tottelisivat.”⁶