2011
Laaja toiminta
Joulukuu 2011


Kotikäyntiopetussanoma

Laaja toiminta

Tutkikaa tätä aineistoa ja keskustelkaa siitä soveltuvin osin niiden sisarten kanssa, joiden luona käytte. Käyttäkää seuraavia kysymyksiä apuna vahvistaaksenne sisarianne ja tehdäksenne Apuyhdistyksestä aktiivisen osan omaa elämäänne.

Usko • Perhe • Auttaminen

Herra, Hänen kirkkonsa, perheet ja yhteiskunta tarvitsevat vanhurskaiden naisten vaikutusta. Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on itse asiassa opettanut, että ”jokaisella tämän kirkon sisarella, joka on tehnyt liittoja Herran kanssa, on jumalallinen tehtävä auttaa pelastamaan sieluja, johtaa maailman naisia, vahvistaa Siionin koteja ja rakentaa Jumalan valtakuntaa”1.

Jotkut sisaret saattavat ihmetellä, kuinka he pystyvät toteuttamaan näin ylevät tavoitteet. Mutta kuten Apuyhdistyksen toinen ylijohtaja Eliza R. Snow (1804–1887) on selittänyt: ”Ei ole yhtään sisarta, joka olisi niin eristyksissä tai jonka elämänpiiri olisi niin ahdas, etteikö hän pystyisi tekemään paljon Jumalan valtakunnan perustamiseksi maan päällä.”2 Sisar Snow on myös opettanut, että Apuyhdistys perustettiin ”kaiken hyvän ja ylevän työn toteuttamiseksi”3.

Apuyhdistykseen osallistuminen laajentaa vaikutuspiiriämme antamalla jokaiselle sisarelle mahdollisuuksia kasvattaa uskoa, vahvistaa perheitä ja koteja sekä palvella niin kotona kuin eri puolilla maailmaa. Ja onneksi pyrkimystemme niin yksilöinä kuin Apuyhdistyksinä ei tarvitse olla suuria ja mahtavia, mutta niiden tulee olla tietoisia ja jatkuvia. Vanhurskaat tavat, kuten päivittäinen henkilökohtainen rukous ja perherukous, päivittäinen pyhien kirjoitusten tutkiminen ja kirkon tehtävien jatkuva kunniassa pitäminen, auttavat lisäämään uskoa ja rakentamaan Herran valtakuntaa.

Niille sisarille, jotka miettivät, onko näillä näennäisen huomaamattomilla teoilla vaikutusta, vanhin Ballard vakuuttaa: ”Jokainen sisar, joka puolustaa totuutta ja vanhurskautta, vähentää pahuuden vaikutusta. Jokainen sisar, joka vahvistaa ja suojelee perhettään, tekee Jumalan työtä. Jokainen sisar, joka elää Jumalan naisen tavoin, on esimerkkinä, jota muut voivat seurata, ja hän kylvää vanhurskaan vaikutuksen siemeniä, jotka tuottavat satoa tulevina vuosikymmeninä.”4

Pyhistä kirjoituksista poimittua

1. Kor. 12:4–18; 1. Tim. 6:18–19; Moosia 4:27; UK 13

Historiastamme poimittua

Presidentti Brigham Young (1801–1877) kutsui Eliza R. Snow’n, joka oli palvellut sihteerinä, kun Apuyhdistys perustettiin Nauvoossa, matkustamaan eri puolilla kirkkoa ja auttamaan piispoja järjestämään Apuyhdistyksen omissa seurakunnissaan.

Sisar Snow on opettanut: ”Jos yksikin tyttäristä ja äideistä Israelissa tuntee itsensä vähänkään [rajoittuneeksi] nykyisessä vaikutuspiirissään, hän saa nyt runsaasti tilaisuuksia käyttää hyvän tekemiseen kaikkia voimiaan ja kykyjään, joita hänelle on niin anteliaasti suotu. – – Presidentti Young on avannut mahdollisuuden laajaan ja mittavaan toimintaan ja hyödyllisyyteen.”5

Viitteet

  1. ”Vanhurskaita naisia”, Liahona, joulukuu 2002, s. 39.

  2. Eliza R. Snow, ”An Address”, Woman’s Exponent, 15. syyskuuta 1873, s. 62.

  3. Eliza R. Snow, ”Female Relief Society”, Deseret News, 22. huhtikuuta 1868, s. 81.

  4. ”Vanhurskaita naisia”, s. 39.

  5. ”Female Relief Society”, Deseret News, 22. huhtikuuta 1868, s. 81.

Valokuvakuvitus Jerry Garns