Meillä ei ollut mitään syötävää

Heräsin jouluaattona varhain ja huolissani, koska meillä ei ollut lainkaan ruokaa illan jouluateriaa varten eikä meillä ollut yhtään rahaa ostaa ruokaa. Asuin silloin sisareni Edictan kanssa Maracaibossa Venezuelassa.

Kun nousin vuoteesta, polvistuin ja aloin rukoilla. Pyysin taivaallista Isääni muistamaan meidät. Pyysin Häntä suomaan meille ainakin vähän ruokaa tuota erityistä päivää, la Noche Buenaa (jouluaattoa), varten.

Kun rukoilin, täytyin rauhalla. Olin kuulevinani lempeän äänen sanovan minulle: ”Kaikki järjestyy kyllä. Älä ole huolissasi.” Kun olin päättänyt rukoukseni, tiesin, että sinä päivänä tapahtuisi jotakin hyvää.

Herätettyäni sisareni lähdin lakaisemaan etukuistia. Naapuri kadun toisella puolen näki minut ja tuli antamaan minulle tuhat bolivaria, jotka hän oli minulle velkaa joulupöytäliinasta ja -koristeista, jotka olin kirjonut hänelle. Yllätyin, koska en ollut muistanut, että hän oli minulle velkaa.

Juoksin sisareni huoneeseen ja näytin hänelle rahaa, jonka olin saanut. Yllättyneenä hän kysyi minulta, mistä olin sen saanut. Vastasin: ”Jumalalle on kaikki mahdollista” (Matt. 19:26).

Muutamaa minuuttia myöhemmin kuulimme jonkun ulkona kutsuvan sisartani. Kun tajusimme, että se oli sama naapuri, menimme ulos puhumaan hänen kanssaan. Hän maksoi silloin sisarelleni tuhat bolivaria, jotka oli tälle velkaa jostakin ompelutyöstä. Sisareni ja minä olimme hyvin onnellisia, koska nyt saatoimme ostaa aamiaisen, lounaan ja päivällisen.

Kun olimme palanneet ruokaostoksilta, meitä oli odottamassa eräs ystävä. Hän kysyi, voisiko hän viettää kanssamme la Noche Buenaa, koska hän ei halunnut olla jouluaattoa yksin. Selitimme, että söisimme kotona vain pienen päivällisen, mutta että hän oli tervetullut seuraamme. Hän antoi 2 000 bolivaria omana osuutenaan päivälliskustannuksia. Saatoimme tuskin uskoa, kuinka paljon Jumala siunasi meitä.

Myöhemmin siskontyttäreni soitti kertoakseen meille, että hän saapuisi sinä iltana ja toisi mukanaan 15 kiloa marinoitua lihaa. Ja puoliltapäivin saapui sisarenpoikani vaimonsa ja lastensa kanssa. He kysyivät, voisivatko he tulla sinä iltana, tuoda vähän ruokaa ja viettää jouluaattoa kanssamme.

”Meillä ei ole mitään suurta päivällistä”, vastasimme, ”mutta meillä on riittävästi jokaiselle.”

Sinä iltana Edicta ja minä paistoimme kanaa ja teimme perunasalaattia, sitruunajälkiruokaa ja majaretea, perinteistä kookosvanukasjälkiruokaa, joista nautimme kaikkien vieraidemme kanssa. Mutta ensin kiitimme taivaallista Isää suurista siunauksista, jotka Hän oli antanut meille. Sinä päivänä meitä muistutettiin siitä, että jos meillä on uskoa emmekä epäile, Hän siunaa meitä, kun me pyydämme Hänen apuaan.