Nuo sanat

Shelbystä ei ollut mukavaa kuulla rumia sanoja, etenkään kun hänen ystävänsä koulussa käyttivät turhaan Herran nimeä.

”Ethän käytä noita sanoja minun seurassani”, hänellä oli tapana sanoa ystävilleen.

Mutta joskus ystävät unohtivat, ja hänen oli muistutettava heitä.

Kerran Shelbyn ystävä Beth pyöritti silmiään ja sanoi: ”Ai niin, minä unohdin. Kukaan ei käytä noita sanoja Shelbyn kuullen. Hän yrittää tehdä meistä hyviä niin kuin itse on.”

Muut tytöt nauroivat.

Shelbyä nolotti. Hänestä tuntui pahalta pyytää aina ystäviään olemaan käyttämättä noita sanoja hänen seurassaan – etenkään kun he eivät pitäneet noita sanoja pahoina.

Tultuaan kotiin koulusta Shelby heittäytyi vuoteelleen. Äiti tuli sisään muutamaa minuuttia myöhemmin, ja Shelby kertoi hänelle, mitä oli tapahtunut.

”Yritä olla murehtimatta sitä”, äiti sanoi. ”Tee vain sitä, mikä on oikein, ja lopulta käy niin, etteivät ystäväsi enää halua käyttää noita sanoja.”

”Miksi sillä on merkitystä, jos ystäväni käyttävät noita sanoja?” Shelby kysyi. ”Enhän minä kiroile.”

”Profeetat ovat opettaneet meille, että meidän tulee pitää itsemme kelvollisina tuntemaan Henki koko ajan. Rumat sanat loukkaavat Henkeä”, äiti sanoi.

Shelby muisteli hetkiä, jolloin hän oli tuntenut Hengen: perheillassa, kun hän oli lausunut todistuksensa, kun hän oli saanut siunauksen isältään. Shelbystä oli ihanaa tuntea Henki, eikä hän halunnut tehdä mitään, mikä loukkaisi tuota lämmintä, rauhallista lohdutusta.

Hän päätti mielessään olla edelleenkin esimerkki ystävilleen ja auttaa heitä ymmärtämään, ettei hän halunnut kuulla noita sanoja.

Seuraavana päivänä koulussa hän kuuli taas noita sanoja.

”Ethän käytä noita sanoja minun seurassani”, Shelby pyysi Beccalta.

Becca katsahti tuimasti Shelbyä eikä sitten piitannut tästä. Shelby oli iloinen siitä, mitä oli sanonut, mutta häntä suretti, että hänen ystävänsä oli loukkaantunut.

Välitunnilla Shelby kuuli jonkun käyttävän taas noita sanoja. Tällä kertaa se oli Beth.

”Ethän käytä noita sanoja minun seurassani”, Shelby pyysi.

”Anteeksi”, Beth sanoi pyöritellen silmiään.

Shelby tunsi taas itsensä typeräksi.

Softball-harjoituksissa koulun jälkeen Shelby osui palloon. Se ponnahti ensimmäiselle pesälle ja ehti sinne ennen Shelbyä. Shelby kuuli Bonnien, uuden tytön joukkueessa, käyttävän Herran nimeä turhaan.

Shelby epäröi. Hän oli väsynyt pyytämään, etteivät ihmiset käyttäisi sellaisia sanoja hänen seurassaan. Hän ei halunnut muiden tyttöjen tekevän pilaa itsestään.

”Älä käytä noita sanoja hänen seurassaan.”

Shelby kääntyi, jotta näkisi, kuka oli puhunut.

Beth kertoi Bonnielle, että Shelby oli myöhempien aikojen pyhä ja ettei tämä käyttänyt sellaisia sanoja eikä kokenut mukavana myöskään kuulla niitä sanoja.

Bonnie kääntyi katsomaan Shelbyä. ”Anteeksi, Shelby. En tiennyt.”

Beth virnisti Shelbylle. ”Meistä kaikista taitaa tulla enemmän sinun kaltaisiasi”, Beth sanoi.

Shelby hymyili. Hän oli iloinen siitä, että hän oli tehnyt päätöksen olla hyvä esimerkki ystävilleen ja seurata profeetan neuvoa pitää Henki kanssaan.