2011
Kirjeitä toimitukselle
Joulukuu 2011


Kirjeitä toimitukselle

Olin täynnä kiitollisuutta

Myöhempien aikojen pyhien kertomaa on aina yksi ensimmäisistä palstoista, jotka luen, kun lehteni kunakin kuukautena saapuu. Samoin oli artikkelin ”Te olitte ne enkelit” (Liahona, joulukuu 2010, s. 38) kohdalla. Kun luin sen, se vaikutti minuun hengellisesti hyvin voimakkaasti, ja olin täynnä kiitollisuutta Vapahtajamme palvelutyöstä sekä niistä, jotka palvelevat niin epä-itsekkäästi Hänen nimessään. Olen erittäin kiitollinen Heidi Windish Fernandezille siitä, että hän kertoi hämmästyttävän kokemuksensa.

Larry D. Kump, Länsi-Virginia, USA

Liahona vaikuttaa

Liahonan artikkelit ovat aina tukeneet minua ihmisenä, isänä, aviomiehenä ja johtajana, ja yleiskonferenssinumerot tuovat kotiimme erityisen hengen. Tilaan aina erilliset konferenssinumerot itselleni, vaimolleni ja jokaiselle pojalleni, jotta voimme lukea ja tehdä merkintöjä puheisiin siten kuin haluamme ja jotta meidän ei tarvitse lukea lehteä vuorotellen. Vuoden lopussa sidotutamme lehdet ja annamme ylimääräiset vähemmän aktiivisille tai kirkkoon kuulumattomille ystäville. Todistan, että Liahona vaikuttaa elämässämme.

Fabio Allegretti Cooper, Brasilia