Lindan viimeinen joulu

Kun opiskelin toista vuotta Brigham Youngin yliopistossa, seurakuntamme piispakunta ilmoitti seurakunnan mukaan joulupukkiohjelmaan, jossa hankkisimme joululahjoja jollekin apua tarvitsevalle perheelle.

Seurakuntamme nimi katosi kuitenkin jatkuvasti vapaaehtoisiksi ilmoittautuneiden luettelosta. Joulun lähestyessä meillä ei ollut vieläkään yhtään perhettä autettavana. Sitten toinen piispan neuvonantajista kertoi meille perheestä, joka voisi kenties käyttää apuamme. Kun saimme tietää tästä perheestä, olimme kaikki varmoja siitä, että meidän pitäisi keskittyä heihin.

Linda (nimi on muutettu), jolla oli 9–15-vuotiaita poikia, oli taistellut uuvuttavan taistelun rintasyöpää vastaan. Tuon sairauden paineissa hänen aviomiehensä oli jättänyt hänet. Hän oli juuri muuttanut toisesta osavaltiosta uuden työpaikan toivossa Provoon Utahiin, mutta hän ei saanut paikkaa ja jäi ilman tuloja.

Kun tapasimme Lindan, otimme hänet heti sydämeemme. Meitä siunattiin niin, että näimme hänet siten kuin Vapahtaja – hienona ja jalona henkenä, joka oli voittanut monia vaikeita haasteita. Hän ei ollut koskaan meille projekti vaan iankaikkinen ystävä. Jokainen jäsen seurakunnassa lahjoitti jotakin auttaakseen häntä ja hänen poikiaan. Olimme kaikki nuoria yliopisto-opiskelijoita ja köyhiä itsekin, mutta annoimme iloiten omastamme, koska rakastimme häntä.

Linda tuli seurakuntamme joulujuhlaan, jonka aikana monet seurakunnan jäsenet kävivät hänen asunnossaan ja täyttivät hänen komeronsa ja jääkaappinsa ruoalla. He koristelivat joulukuusen ja ympäröivät sen lahjoilla koko perheelle. He jättivät hänelle myös neljä uutta autonrengasta ja maksoivat hänen vuokransa muutamaksi kuukaudeksi. En ole varma, kuinka onnistuimme saamaan sen kaiken aikaan vähäisillä lahjoituksillamme, mutta tiesin, että taivaallinen Isä oli käyttänyt uhrauksiamme hänen siunauksekseen.

Vuoden kuluttua olin eräässä toisessa opiskelijaseurakunnassa, mutta palasin joulun aikaan käymään aiemman piispakuntani luona. Sain tietää, että Lindan aviomies oli palannut perheen luo ja että heidän raha-asiansa olivat vakaalla kannalla. Mutta sitten Lindan syöpä oli uusiutunut ja vaatinut hänen henkensä. Tajusin, että olimme osaltamme antaneet Lindalle hänen viimeisen joulunsa.

Tuntiessani ”Kristuksen puhdasta rakkautta” (Moroni 7:47) niin voimakkaasti tuon kokemuksen myötä opin, että todellinen rakkaus on korvaamaton hengellinen lahja, joka saa meidät toimimaan Vapahtajan sijaisena.