Rauhaa ja iloa siitä tiedosta, että Vapahtaja elää

Rakas ja tuttu kertomus, joka on merkitty muistiin Luukkaan evankeliumin lukuun 2 ja jota joulun aikaan kerromme aina uudelleen, antaa arvokkaan näkemyksen: ”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano” (Luuk. 2:1).

Tämä oli oikeastaan henkilökohtainen verotus, väestönlaskenta ja kirjoittautuminen – Rooman valtakunnan väestön kirjoittautuminen rekisteriin. Kuningas Herodes oli määrännyt, että ihmiset tulee laskea esivanhempiensa maassa. Marian ja Joosefin, jotka siihen aikaan asuivat Nasaretissa, oli matkattava etelään Daavidin kaupunkiin, jonne oli noin 145 kilometrin matka. Ehkäpä he matkasivat vieläkin pidemmän matkan, jos heidän täytyi kiertää välissä oleva vihamielinen Samarian maakunta.

Miltei varmasti he matkasivat sukulaisten kanssa, jotka myös oli kutsuttu esivanhempiensa maahan. Tällä vaikealla matkalla oli epäilemättä mukana heidän eläimiään, kuten koiria ja aaseja. Todennäköisesti he yöpyivät useita öitä, koska heidän matkansa olisi kestänyt 3–4 päivää. Kun he saapuivat Betlehemiin, pyhän lapsen syntymän aika koitti.

”Ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.” (Luuk. 2:7.)

Tämä jae on täynnä merkitystä ja rikastuu lisää, kun tuntee kreikankielisen Uuden testamentin alkuperäisen tekstin erään sanan sekä ymmärtää sen ajan ja alueen kulttuuria. ”Majapaikaksi” käännettyä sanaa vastaa alkutekstissä sana kataluma². Kreikankielinen etuliite kata (tai cata) tarkoittaa ”alas” ajan tai paikan suhteen. Kun kata ja luma yhdistetään, tämä yhdyssana tarkoittaa paikkaa, jossa ihmiset katkaisevat matkansa eli pitävät taukoa matkallaan. Kreikankielisessä Uudessa testamentissa sanaa kataluma käytetään vain kahdessa muussa kohdassa, ja kummassakaan niistä sitä ei ole käännetty ”majapaikaksi” vaan ”huoneeksi” (Mark. 14:14; Luuk. 22:11).

Siihen aikaan ja sillä alueella aasialainen majapaikka ei ollut niin kuin nykyajan Holiday Club tai Rantasipi -hotellit. Niihin aikoihin majapaikka tarjosi majoituksen matkustaville karavaaneille, mukaan lukien ihmiset ja heidän eläimensä. Karavaanit yöpyivät paikassa, joka tunnettiin siihen aikaan (ja nykyäänkin) nimellä karavaaniseralji eli karavaanimajatalo. Sanakirja selittää näiden sanojen tarkoittavan itäisille (eli aasialaisille) maille tyypillistä majapaikkaa, jonka keskellä on umpipiha ja jossa karavaanit lepäävät öisin.³

Tällainen rakennus oli tavallisesti suorakulmion muotoinen. Se muodostui keskellä olevasta pihasta, joka oli eläimille, ja sitä ympäröivistä makuusopeista, joissa ihmiset lepäsivät. Näissä makuusopeissa vieraat saattoivat yöpyä hieman eläintensä yläpuolella, ja avoimista oviaukoista omistajat pystyivät pitämään silmällä eläimiään. Joseph Smithin raamatunkäännöksen kohdassa Luuk. 2:7 ilmaistaan, ettei heille ollut tilaa majapaikoissa, mikä viittaa siihen, että karavaaniseraljin kaikki makuusopet olivat varattuja.

Ajatus siitä, että majapaikan isännät olivat epävieraanvaraisia tai jopa vihamielisiä, on luultavasti väärä. Ihmiset olivat siihen aikaan epäilemättä samanlaisia kuin nykyäänkin – vieraanvaraisia. Niin on ollut varsinkin aikana, jolloin Jerusalemin ja läheisen Betlehemin tavallinen väkimäärä on paisunut suurella joukolla paikallisen väestön sukulaisia.

Aasialaisessa karavaanimajatalossa eläimet tuotiin yöksi turvaan pihan kulmaukseen. Tuolla pihalla on ilmeisesti ollut aaseja, koiria, lampaita, mahdollisesti kameleita ja härkiä sekä lisäksi kaikkien eläinten jätöksiä ja hajuja.

Koska pihan ympärillä olevat vieraiden tilat olivat täynnä, Joosef luultavasti päätti huolehtia Marian synnytyksestä karavaanimajatalon keskipihalla, eläinten keskellä. On täysin mahdollista, että Jumalan Karitsa syntyi näin vaatimattomissa oloissa.

Luvussa Luukas 2 viitataan kahdesti kapaloimiseen. Mitä kapaloimisella (ks. Luuk. 2:7) tarkoitetaan? Ymmärrän sen tarkoittavan muutakin kuin tavanomaisen vaipan tai vauvanhuovan käyttöä. Uuden testamentin kreikankielisessä alkutekstissä käytetään verbiä sparganoo, joka tarkoittaa vastasyntyneen lapsen kietomista tietynlaiseen liinaan, jonka kaitaleet kääritään lapsen ympärille.⁴ Liina on luultavasti valmistettu ainutlaatuisella suvulle tunnusomaisella tavalla. Tämä menettelytapa soveltui erityisesti esikoispojan syntymään.

Enkeli ilmoitti: ”Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä” (Luuk. 2:12). Hänen kapaloidensa kangas on varmasti ollut tunnistettavissa oleva ja selvästi erottuva.

Entä seimi? Seimi on tallissa oleva kaukalo tai avoin laatikko, johon on tarkoitus laittaa eläinten ruokaa. Likaisen umpipihan lattiatasoa korkeammalla oleva seimi oli luultavasti puhtain saatavilla oleva paikka. Sellaisesta syöttökaukalosta tuli kehto meidän Herrallemme!

Vapahtajan syntymän vaatimatonta paikkaa tärkeämpi on Hänen ainutlaatuinen syntyperänsä. Monissa pyhien kirjoitusten kohdissa esitetään kysymys: ”Kuka julistaa Hänen sukupolvensa?” (Moosia 14:8; 15:10; ks. myös Jes. 53:8; Ap. t. 8:33, englanninkielinen kuningas Jaakon raamatunkäännös.) Tämä tarkoittaa: ”Kuka julistaa Hänen sukuluettelonsa?” Nyt kaksituhatta vuotta myöhemmin me julistamme, että Jeesus Kristus syntyi kuolemattomasta Isästä ja kuolevaisesta äidistä. Kuolemattomalta Isältään Jeesus peri vallan elää ikuisesti. Kuolevaiselta äidiltään Hän peri fyysisen kuoleman kohtalon.

Jeesus tunnusti nämä realiteetit sikäli kuin ne vaikuttivat Hänen omaan elämäänsä: ”Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä.” (Joh. 10:18.)

Nuo Hänen syntyperänsä ainutlaatuiset ominaisuudet olivat välttämättömiä Hänen palvelutehtävälleen, joka oli koko ihmiskunnan syntien sovittaminen. Jeesus Kristus syntyi, jotta Hän voisi kuolla ja sitten jälleen nousta kuolleista iankaikkiseen elämään (ks. 3. Nefi 27:13–15). Hän kuoli, jotta me voisimme elää jälleen. Hän syntyi, jotta kaikki ihmiset voisivat voittaa kuoleman pistimen ja elää haudan tuolla puolen (ks. 1. Kor. 15:55; Moosia 16:7–8; Alma 22:14; Morm. 7:5).

Hänen sovituksensa tapahtui Getsemanessa, missä Hän hikoili suuria veripisaroita (ks. Luuk. 22:44), ja Golgatalla, missä Hänen ruumiinsa nostettiin ristille Pääkallonpaikalla, joka tarkoitti kuolemaa (Mark. 15:22; Matt. 27:33; ks. myös 3. Nefi 27:14). Tämä ääretön sovitus vapauttaisi ihmisen kuoleman äärettömyydeltä (ks. 2. Nefi 9:7). Vapahtajan sovitus teki ylösnousemuksesta todellisen ja iankaikkisesta elämästä mahdollisen kaikille. Hänen sovituksestaan tuli keskeinen tapahtuma koko ihmiskunnan historiassa.

Profeetta Joseph Smith tähdensi sen merkitystä sanoessaan: ”Uskontomme perusperiaatteet ovat apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän kuoli, Hänet haudattiin ja Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä ja astui taivaaseen. Kaikki muu uskontoomme liittyvä on vain tämän lisänä.”⁵

Tämä julistus oli sen innoituksen pohjana, joka ohjasi ensimmäistä presidenttikuntaa ja kahdentoista apostolin koorumia joitakin vuosia sitten, kun olimme lähestymässä Vapahtajamme syntymän 2000-vuotismuistojuhlaa. Me 15 miestä, joille on uskottu valtakunnan avaimet, laadimme kirjallisen todistuksemme. Annoimme sille nimen ”Elävä Kristus – apostolien todistus”⁶. Jokainen silloisista 15 apostolista liitti tuohon todistukseen oman allekirjoituksensa.

Jokaisella ihmisellä, jolla on todistus Herrasta, on etuoikeus uskossa saada tieto Jeesuksen jumalallisesta syntyperästä ja todistaa, että Hän on elävän Jumalan Poika. Tosi todistukseen sisältyy se tosiasia, että Isä ja Poika ilmestyivät profeetta Joseph Smithille, jonka syntymää me juhlistamme 23. joulukuuta. Siihen todistukseen sisältyy se tosiasia, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on tosi ja että elävä Herra johtaa sitä profetian ja ilmoituksen kautta valtuutettujen johtajien välityksellä, jotka saavat johdatusta Häneltä ja toimivat sen mukaisesti.

Nykypäivän elämän vaikeimpinakin aikoina tämä tieto tuo meille rauhaa ja iloa. ”Olkaa rohkealla mielellä älkääkä pelätkö, sillä minä, Herra, olen teidän kanssanne ja seison teidän rinnallanne; ja teidän tulee todistaa minusta, nimittäin Jeesuksesta Kristuksesta, että minä olen elävän Jumalan Poika, että minä olin, että minä olen ja että minä olen tuleva” (OL 68:6). Rakastaen me pidämme kiinni Hänen siunatusta lupauksestaan.

Edessä on vaikeita aikoja. Synti on lisääntymässä. Paavali näki ennalta, että kirkon jäsenet joutuisivat kestämään vainoa (ks. 2. Tim. 3:1–13; OL 112:24–26). Pietari neuvoi: ”Sen, joka kärsii kristittynä, ei pidä hävetä, vaan hän kirkastakoon kristityn nimellään Jumalaa” (1. Piet. 4:16). Kuten Jeesus laskeutui kaiken alapuolelle noustakseen kaiken yläpuolelle, Hän odottaa meidän noudattavan Hänen esimerkkiään. Kun meillä on harteillamme yhteinen ies Hänen kanssaan, jokainen meistä voi nousta kaikkien haasteidemme yläpuolelle, olivatpa ne kuinka vaikeita tahansa (ks. Matt. 11:29–30).

Kun mietimme kaikkea, mitä Vapahtaja on tehnyt – ja yhä tekee – meidän hyväksemme, mitä me voimme tehdä Hänen hyväkseen? Suurin lahja, mitä voimme antaa Herralle jouluna tai minään muuna aikana vuodesta, on varjella itsemme niin, ettei maailma saastuta, olla kelvollisia menemään Hänen pyhään temppeliinsä. Ja Hänen lahjansa meille on sen tiedon tuoma rauha, että olemme valmiita kohtaamaan Hänet, milloin se hetki koittaakin.

Mestarin palvelutehtävän täyteys on tulevaisuudessa. Hänen toista tulemistaan koskevat profetiat odottavat yhä täyttymistään. Jouluna keskitymme tietenkin Hänen syntymäänsä. Ja tähän maailmaan Hän tulee jälleen. Tullessaan ensimmäisen kerran Jeesus tuli lähestulkoon salaa. Vain muutamat kuolevaiset tiesivät Hänen syntymästään. Kun Hän tulee toisen kerran, koko ihmiskunta on tietävä Hänen tulostaan. Ja silloin Hän tulee, ei ”maan päällä vaeltavan miehen” hahmossa (ks. OL 49:22), vaan ”Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä” (Jes. 40:5; ks. myös OL 101:23).

Jeesuksen Kristuksen pyhän nimen erityisenä todistajana minä todistan, että Hän on elävän Jumalan jumalallinen Poika. Hän rakastaa teitä, nostaa teitä ja ilmaisee itsensä teille, jos te rakastatte Häntä ja pidätte Hänen käskynsä (ks. Joh. 14:21). Tosiaan – viisaat miehet ja naiset palvovat Häntä yhä.