Kohdatkaa tulevaisuus toiveikkaina

Veli Arnaldo Teles Grilosta tuli yksi parhaista ystävistäni, kun olin noin 25-vuotias. Veli Grilo oli silloin 62-vuotias eläkkeelle jäänyt insinööri, ja hänet kutsuttiin neuvonantajakseni silloisen Oeirasin piirin johtokuntaan Portugalissa. Palvelimme yhdessä useita vuosia.

Hänen viisautensa ja kokemuksensa ansiosta minä, nuori pappeusjohtaja, sain paljon arvokkaita neuvoja ja oivalluksia. Hän oli luonteeltaan optimisti. Hän näki aina jokaisen tilanteen valoisan puolen, ja hänellä oli hyvä huumorintaju. Hänen asenteensa oli suuren innoituksen lähteenä monille hänen lähellään ja erityisesti minulle, koska tiesin niistä vaikeista haasteista, joita hän oli kohdannut.

Valmistuttuaan insinööriksi veli Grilo oli pestautunut tutkijaksi Portugalin valtakunnalliseen maatalousjärjestöön, ja myöhemmin hän matkusti erääseen Portugalin siirtokuntaan Afrikassa johtamaan puuvillan tutkimushanketta. Hanke johti hänet menestykselliselle uralle ja suuren kansainvälisen pankin pääjohtajaksi tuossa maassa. Niiden miltei 30 vuoden aikana, jotka hän vietti Afrikassa, hän kasvatti hienon perheen ja nautti hyvästä elämästä, kunnes hänen perheensä oli yllättäen pakko palata Portugaliin selkkauksen ja sodan aiheuttaman murhenäytelmän vuoksi.

Nähtyään omin silmin sodan tuhoisat vaikutukset rakastamassaan maassa veli Grilo ja hänen perheensä jättivät taakseen kaiken, minkä eteen he olivat tehneet työtä – kaiken omaisuutensa ja kaikki henkilökohtaiset tavaransa.

Veli Grilon viimeisinä kuukausina Afrikassa sota hävitti vähitellen kaiken rauhan ja vakauden, mutta sen synnyttämästä sekasorrosta ja myllerryksestä huolimatta veli Grilo pelasti yhden ystävistään antamalla tälle kalliin Saksasta ostamansa auton. Auton ansiosta hänen ystävänsä ja tämän äiti pääsivät sotaa pakoon.

Se suuri aineellinen omaisuus, jonka veli Grilo oli hankkinut tekemällä koko elämänsä ahkerasti töitä, ei sumentanut hänen elämänsä tärkeysjärjestystä. Hän pysyi ankkuroituna lujiin periaatteisiin ja rakkauteen perhettään kohtaan.

Kun hän 52-vuotiaana palasi Portugaliin, hän joutui kohtaamaan sen tosiasian, että kaikki oli aloitettava alusta. Kuinka hän oli selviytynyt elämässään kaikista näistä vastoinkäymisistä ja murhenäytelmistä? Miksi hän suhtautui niin myönteisesti nykyisyyteen ja tulevaisuuteen? Miksi hän oli niin luottavainen?

Veli Grilo koki kääntymyksen kirkon alkuaikoina Portugalissa, ja hänestä tuli vankka tukipilari ja pioneeri tuossa maassa. Hän vei perheensä useita kertoja temppeliin Sveitsiin tehden tuon 4 500 kilometrin edestakaisen matkan uskoa ja omistautumista osoittaen. Palveluvuosinaan veli Grilo ja hänen vaimonsa toivat iloa lapsilleen ja monille muille.

Veli Grilon usko keskittyi Jeesukseen Kristukseen ja tietoon siitä, että lopussa Jeesus Kristus hallitsisi. Se antoi hänelle toivoa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.

Uusi testamentti päättyy suuren toivon sanomaan.¹ Profeetat kuten Johannes Ilmestyksensaaja ovat nähneet, mitä tulee tapahtumaan, ja kertoneet meille siunauksista, joita saisimme, jos pysyisimme vanhurskaina ja kestäisimme loppuun asti.

Johannes näki kirjan, jossa oli seitsemän sinettiä tai ajanjaksoa, ja hän kuvaili, kuinka Saatana on aina taistellut vanhurskaita vastaan (ks. Ilm. 5:1–5; 6). Mutta Johannes näki myös, että Saatana sidottaisiin ja että Kristus hallitsisi voitokkaana (ks. Ilm. 19:1–9; 20:1–11). Lopulta hän näki, että viimeisen tuomion jälkeen vanhurskaat asuisivat Jumalan luona (ks. Ilm. 20:12–15).

Yksi nykyajan suurista haasteista on oppia kukistamaan pelko ja epätoivo voittaakseen koettelemukset ja kiusaukset. Kun avaamme sanomalehden, selailemme internetiä tai kuuntelemme uutisia radiosta tai televisiosta, jo muutamassa minuutissa eteemme tulee ahdistavia kuvauksia rikoksista ja luonnonkatastrofeista, joita tapahtuu joka päivä.

Se, että ymmärrämme pyhien kirjoitusten lupaukset siitä, kuinka Herra tulee voittamaan pahan ja kuinka totuus tulee voittamaan erheen, voi auttaa meitä kohtaamaan tulevaisuuden toiveikkaana ja optimistisena. Näemme nykyajan maailmassa sotaa, luonnonkatastrofeja ja talouskriisejä. Toisinaan nämä tapahtumat eivät ole vain asioita, joita tarkastelemme etäältä, vaan asioita, jotka vaikuttavat meihin henkilökohtaisesti.

Meillä ei ole mitään tarvetta surra menetettyä maallista omaisuutta tai kiintyä siihen, mikä on ajallista, sillä nuo asiat voivat viedä meiltä ilon elämän yksinkertaisista, ylevistä asioista.

Olen kiitollinen veli Arnaldo Teles Grilon esimerkistä. Hän piti ensimmäisellä sijalla hengellisiä asioita – niitä, jotka ”ovat [meille] suuriarvoiset viimeisinä aikoina” (2. Nefi 25:8), mukaan lukien perhesuhteet ja muiden palveleminen.

Meidän kaikkien tulisi kohdata tulevaisuus toiveikkaina, koska me tiedämme, että pahuuden voimat tullaan voittamaan. Kohdatessamme haasteita meidän kaikkien tulisi säilyttää myönteinen asenne, koska meillä on tänä aikana pyhät kirjoitukset, elävien profeettojen opetukset, pappeuden valtuus, temppelit sekä toistemme tuki kirkon jäseninä. Meidän kaikkien tulisi rukouksen avulla selviytyä voittajiksi (ks. OL 10:5). Ja mikä tärkeintä, meillä tulisi olla iankaikkisen elämän toivo Herran täydellisen sovitusuhrin ansiosta (ks. Moroni 7:41).

Kun tärkeysjärjestyksemme on oikea, me elämme rikkaampaa ja antoisampaa elämää. Kun asetamme Herran, Hänen valtakuntansa ja perheemme ensimmäiseksi, saamme toivon, jota tarvitsemme kohdataksemme nykyiset ja tulevat haasteet.