Aiotko lausua todistuksesi?

Minulla oli äskettäin tilaisuus osallistua sakramenttikokoukseen eräässä toisessa osavaltiossa sellaisten kirkon jäsenten kanssa, joita en tuntenut. Jutustellakseni hieman vieressäni istuvan veljen kanssa kysyin, aikoiko hän lausua todistuksensa, kun tulisi sen aika. Hän vastasi myöntävästi ja kysyi sitten: ”Entä sinä?”

”Ei, luultavasti en”, vastasin. Sitten lisäsin: ”Mutta kirkko on tosi ja evankeliumi on totta.”

Unohdin pian lyhyen keskustelumme. Kun tilaisuus todistusten lausumiseen tuli, meitä kehotettiin puhumaan lyhyesti, jotta monilla voisi olla tilaisuus todistaa. Kun se veli, jonka kanssa olin puhunut, nousi esittämään todistuksensa, hän myönsi, ettei ollut riittävästi aikaa sanoa kaikkea, mitä hän halusi kertoa evankeliumista ja sen tuomasta onnesta. Sen sijaan hän kertoi lyhyestä keskustelusta minun – juuri tapaamansa henkilön – kanssa, ja siitä, kuinka lyhyt toteamukseni tiivisti yhteen kaiken: kirkko on tosi ja evankeliumi on totta. Juuri se on tärkeää.

Miettiessäni tuota kokemusta ymmärrän, että me voimme todistaa monella tavalla ja lyhyenäkin hetkenä meillä voi olla myönteinen vaikutus muihin. Olemmepa tekemisissä jonkun kanssa miten pikaisesti tahansa, me voimme jättää myönteisen vaikutelman evankeliumista ja itsestämme.

Minä en sinä päivänä lausunut todistustani korokkeelta, mutta lyhyen todistukseni kuulivat ja vaikutukseni tunsivat sekä se veli, jonka kanssa puhuin, että ne, jotka kuulivat hänen todistuksensa.