2012
Kirjeitä toimitukselle
Heinäkuu 2012


Kirjeitä toimitukselle

Pioneerit opettivat minua

Olin viime joulukuussa alla päin enkä halunnut koristella taloani tai viettää joulua. Sitten luin joulukuun 2011 Liahonasta artikkelin, jossa kuvattiin, kuinka pioneerit viettivät joulua: tanssien vihelletyn sävelmän tahtiin, koska heillä ei ollut soittimia – vaikka heillä ei ollut joululahjoja eikä juuri mitään syötävää (ks. ”Varhaisten pioneerien joulu” palstalla ”Pieniä ja yksinkertaisia asioita”, s. 9). Tuo artikkeli auttoi minua muuttamaan asennettani ja rohkaistumaan. Aina me emme tunnista tai arvosta kaikkea, mitä meillä on.

Ana Rosa de Melo Ferreira, Rio de Janeiro, Brasilia

Etsikää Jumalaa joka päivä

Kiitos tammikuun 2012 numerosta. Miehelläni ja minulla oli ihana kokemus, kun luimme Adam C. Olsonin artikkelia ”Löydä uudelleen maailman ihmeellisyys – ja vältä hengellisen välinpitämättömyyden vaarat” (s. 20–23). Se auttoi meitä ymmärtämään, että meillä on jatkuva tarve etsiä Jumalaa jokaisena elämämme päivänä. Tiedän, että lehdessä olevat artikkelit ovat innoitettuja, koska monet niistä ovat tulleet elämääni silloin kun olen tarvinnut niitä eniten.

Daiana Araceli Beloqui de Iannone, Buenos Aires, Argentiina