2015
On sinun vuorosi
Helmikuu 2015


On sinun vuorosi

Puheesta ”Sinun neliminuuttisesi”, Liahona, toukokuu 2014, s. 84–86.

”Tämä elämä on – – aika valmistautua kohtaamaan Jumala” (Alma 34:32).

Viime vuonna ihmiset ympäri maailmaa seurasivat urheilijoita 89 maasta näiden osallistuessa vuoden 2014 talviolympialaisiin Sotšissa Venäjällä. Kymmenen noista urheilijoista on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniä. Kolme heistä jopa voitti mitaleja!

Tee lujasti töitä

Saanen kertoa sinulle Noelle Pikus-Pacesta, yhdestä niistä myöhempien aikojen pyhiin kuuluvista urheilijoista. Hän osallistui skeletoniin eli mahakelkkailuun. Kuvittele kiitäväsi pää edellä, kasvot kymmenkunta senttiä jään yläpuolella, alas kiemuraista jäärataa yli 145 km:n tuntivauhtia pienessä kelkassa! Olympialaisissa Noellella oli vain neljä minuuttia – neljä minuutin kestävää laskua – mitalin voittamiseen.

Tämä ei ollut Noellen ensimmäinen yritys olympialaisissa. Vuonna 2006 häneltä murtui jalka eikä hän voinut kilpailla olympialaisissa. Vuonna 2010 hän hävisi mitalin kymmenesosasekunnilla. Mutta hän ei antanut periksi. Hän harjoitteli tunteja, päiviä, viikkoja ja kuukausia. Vuoden 2014 olympialaisissa hänen laskunsa olivat virheettömiä! Hän voitti hopeamitalin.

Jatka yrittämistä

Christopher Fogt kuului neljän miehen rattikelkkailujoukkueeseen, joka voitti pronssimitalin. Hän olisi voinut antaa periksi jouduttuaan pahaan onnettomuuteen vuoden 2010 olympialaisissa. Mutta Noellen tavoin hän jatkoi yrittämistä. Ja hänkin voitti mitalin!

Auta toisia

Myöhempien aikojen pyhiin kuuluva australialainen lumilautailija Torah Bright yllätti maailman, kun hän huomasi, että amerikkalainen lumilautailija Kelly Clark oli hermostunut ensimmäisen huonosti sujuneen laskun jälkeen. Sen sijaan että olisi keskittynyt omaan suoritukseensa Torah halasi Kellyä, kunnes Kelly rauhoittui. Tämän Torahin yksinkertaisen ystävällisyyden osoituksen ansiosta kumpikin tyttö pääsi seisomaan palkintokorokkeella. Torah voitti hopeamitalin ja Kelly pronssimitalin. Jos sinulla on ystävä tai perheenjäsen, joka kaipaa kannustusta, auta myös häntä.

Sinun vuorosi!

Sinun iankaikkinen elämäsi on paljolti näiden urheilijoiden kokemuksen kaltainen. Koska olet Jumalan poika tai tytär, sinä asuit Hänen luonaan. Sinä valmistauduit tullaksesi tänne maan päälle vain vähäksi aikaa. Elämäsi maan päällä on kuin ne neljä minuuttia Noellelle. Tekosi täällä ratkaisevat, voitatko iankaikkisen elämän palkinnon.

Omia rastejasi

Noellen, Christopherin ja Torahin oli tehtävä tiettyjä asioita, jotta heistä tuli olympiaurheilijoita. Sinua varten on tiettyjä rasteja, jotka auttavat sinua palaamaan taivaallisen Isän luo. Näitä rasteja ovat esimerkiksi kaste, Pyhän Hengen lahjan saaminen, pappeuteen asettamiset, temppelitoimitukset ja sakramentin nauttiminen joka viikko.

Päästäksesi näihin rasteihin sinun pitää rukoilla joka päivä, tutkia pyhiä kirjoituksia ja käydä kirkossa. Ole kuuliainen käskyille, pidä tekemäsi liitot ja noudata Herran antamia tasovaatimuksia. Jos sinun pitää tehdä parannus, muista sovituksen ihme. Taivaallinen Isä ei jätä sinua yksin.

Muista, että sinä olet valmistautunut omaan aikaasi maan päällä. Tämä on sinun hetkesi suoriutua. Sinun aikasi on nyt!