Henkilökuvia nuorista aikuisista
Lujia melojia ja lujia todistuksia Ranskan Polynesiassa
Eräs nuoripari Ranskan Polynesiassa on huomannut, että moni asia on yhteistä evankeliumille ja heidän lempiurheilulajilleen.
Keskellä Tyyntämerta on 118 vedenalaisten tulivuorten tai koralliatollien muodostamaa saarta. Näillä saarilla, jotka ovat täynnään palmupuita, mustia helmiä ja tahitilaisia gardenioita (Tiaré-kukkia), asuu noin 275 000 tahitilaista (kuten Ranskan Polynesian asukkaita yleensä kutsutaan).
Yksi heistä on Gerry Huuti, 29-vuotias käännynnäinen. Hän nauttii täysin siemauksin alueen kansallisurheilusta nimeltä va’a eli tukipuomilla varustetun kanootin melominen. Se on kuulunut tärkeänä osana hänen elämäänsä 16-vuotiaasta asti. Viisi vuotta kilpailtuaan hän tapasi Laydreanen – toisen kilpamelojan, joka on kirkon jäsen. Laydreanen esimerkin ansiosta Gerry meni kasteelle ja palveli lähetystyössä Uudessa-Kaledoniassa Laydreanen palvellessa Tahitissa. He menivät naimisiin kuusi viikkoa sen jälkeen kun Gerry palasi lähetystyöstä.
Nyt kun he ovat olleet naimisissa joitakin vuosia ja saaneet pojan, Gerry osallistuu edelleenkin va’a-kisoihin, mutta hän elättää perhettään valmistamalla meloja va’a-kanootteihin. ”Liikeyritykseni on talomme naapurissa”, hän selittää. ”Lähden ulos etsimään puita, joita voin veistää ja liimata yhteen meloiksi.” Se kuulostaa yksinkertaiselta, mutta yhden tällaisen kauniin puisen melan valmistaminen vie viisi kokonaista päivää. Ja kun Huutien kotisaarella Tahitissa on noin 20 000 melojaa, meloille on aina kysyntää.
Vaikka Gerry ja Laydreane ovat kumpikin kiireisiä tehtävissään kirkossa, he järjestävät silti aikaa käydä temppelissä. ”Temppelissä käymisen ansiosta meidän suhteemme on parempi”, Gerry sanoo. ”Meitä on siunattu myös työasioissa. Melojen myyminen omin avuin saattaisi toimia riittävän hyvin, mutta vielä paremmin se sujuu, kun sen tekee Herran kanssa.” Tuo jumalallinen apu on elintärkeää Huutin perheelle. Gerryllä ja hänen vaimollaan on myös luja todistus kymmenyksistä. ”Emme koskaan ole huolissamme siitä, etteikö taivaallinen Isä siunaisi meitä”, Gerry sanoo. ”Jos maksaa kymmenyksensä, päätyy saamaan enemmän kuin mitä aiemmin oli.”
Huutien kohdalla va’a on enemmän kuin vain urheilulaji. Ne omistautumisen ja sitoutumisen periaatteet, jotka ovat välttämättömiä, jotta voi olla hyvä meloja, ovat auttaneet sekä Gerryä että Laydreanea olemaan omistautuneempia evankeliumille. ”Va’a-urheilussa fyysinen puoli merkitsee paljon”, Gerry sanoo, ”mutta se ei ole tärkein asia. Vielä tärkeämpää on henkinen puoli – että päättää jaksaa kisan loppuun asti. Kun on melottava neljä ja puoli tuntia, keho voi kertoa, ettei siihen pysty, mutta mieli kertoo, että kyllä pystyy. Evankeliumissakin päättäväisyys on hyvin tärkeää. Joskus sitä lannistuu, mutta usko voi auttaa niin, että pystyy noudattamaan Jumalan elämäämme varten laatimaa suunnitelmaa. Me voimme aina oppia va’asta jotakin sellaista, mikä soveltuu evankeliumiin.”