Portti nimeltä kaste
Vanhin J. Devn Cornish
seitsemänkymmenen koorumista
Rukoilen, että jokainen meistä voi saada täydemmän ymmärryksen siitä, miksi me tarvitsemme kasteen, sen meille tarjoamasta portista kääntymyksen elinikäiseen prosessiin sekä Vapahtajamme armollisesta ja sovittavasta rakkaudesta.
Glenin (ei hänen oikea nimensä) elämälle oli ollut tunnusomaista kaoottisuus ja ristiriitaisuus. Teini-iässä hän oli ajautunut mukaan jengitoimintaan, rikollisuuteen ja väkivaltaisuuksiin. Kun hän tapasi lähetyssaarnaajat, hänestä tuntui, että asiat, joihin lähetyssaarnaajat uskoivat, olivat liian hyviä ollakseen totta. Mutta aikanaan hän sai tietää, että ne todellakin ovat totta ja että ne ovat suurempiarvoisia kuin mitkään muut asiat, jotka hän oli tiennyt koskaan aiemmin.
Kun Glen oli saanut elämänsä järjestykseen ja tehnyt vilpittömän parannuksen ja alkanut elää evankeliumin mukaisesti, hän astui kasteen vesiin. Hän oli löytänyt uuden elämän, joka oli täynnä valoa, rauhaa ja iloa. Hän oli puhdas Herran edessä.
Nefi on sanonut:
”Tehkää sen vuoksi sitä, mitä olen sanonut teille nähneeni teidän Herranne ja Lunastajanne tekevän; sillä tästä syystä ne on minulle näytetty, jotta te tietäisitte sen portin, josta teidän tulee mennä sisälle. Sillä portti, josta teidän tulee mennä sisälle, on parannus ja vesikaste; ja silloin tulee teidän syntienne anteeksianto tulen ja Pyhän Hengen kautta.
Ja silloin te olette tällä kaidalla ja kapealla polulla, joka johtaa iankaikkiseen elämään; niin, te olette menneet sisälle portista.” (2. Nefi 31:17–18.)
Kuvitus J. Kirk Richards
Näissä jakeissa opetetaan selkeästi, että meidän pelastumisemme edellytyksenä on kaste, joka on Jumalan ja Hänen lastensa välisen liiton pyhä merkki (ks. myös Mark. 16:16; Ap. t. 2:38; 2. Nefi 9:23–24). Tämä toimitus on todellakin niin tärkeä ja korvaamaton, että Jeesus itsekin kastettiin, jotta Jumalan vanhurskas tahto täyttyisi (ks. Matt. 3:15).
On vaikea ymmärtää väärin Nefin selitystä tästä asiasta: ”Ja nyt, jos Jumalan Karitsa, joka on pyhä, on tarpeen kastaa vedellä kaiken vanhurskauden täyttämiseksi, niin oi, kuinka paljon enemmän meidät, jotka olemme epäpyhiä, on tarpeen kastaa, niin, nimittäin vedellä!” (2. Nefi 31:5.)
Kun meidät kastetaan, me todistamme Isälle, että olemme halukkaita tekemään liiton ”tulla Jumalan lammastarhaan ja tulla nimitetyiksi hänen kansakseen ja [olemme] halukkaita kantamaan [toistemme] kuormia, jotta ne olisivat keveitä;
niin, ja [olemme] halukkaita suremaan surevien kanssa, niin, ja lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa, ja olemaan Jumalan todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla, missä [lienemmekin], aina kuolemaan asti, jotta Jumala lunastaisi [meidät] ja [meidät] luettaisiin ensimmäiseen ylösnousemukseen kuuluvien joukkoon, jotta [saisimme] iankaikkisen elämän” (Moosia 18:8–9).
Me uudistamme tämän liiton joka sunnuntai, kun nautimme sakramentin. Liiton sanat, kuten ne mainitaan sakramenttirukouksissa, kutsuvat taivaallisen Isän lapsia todistamaan, ”että he ovat valmiit ottamaan [hänen Poikansa] nimen päällensä ja aina muistamaan hänet ja pitämään hänen käskynsä, jotka hän on antanut heille, jotta hänen Henkensä aina olisi heidän kanssansa” (OL 20:77).
Alkutoimitus
Sen lisäksi että todistamme olevamme halukkaita tottelemaan Jumalaa, kaste suo meidän astua Jumalan valtakuntaan, joka on Jeesuksen Kristuksen kirkko maan päällä. Pyhien kirjoitusten oppaassa kerrotaan meille: ”Valtuutetun henkilön veteen upottamalla suorittama kaste on evankeliumin alkutoimitus ja välttämätön Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi pääsemiseksi.”1
Vapahtaja määritteli kasteen tarkoituksen selvästi, kun Hän sanoi Nikodemokselle: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan” (Joh. 3:5).
Meiltä vaaditaan valtuudella toimitettua kastetta, jotta voimme asua Isän ja Pojan edessä, mutta riemuitsen siitä, että kasteella on toinenkin perustarkoitus. Kaste ei ole ainoastaan portti, jonka kautta astumme Herran kirkkoon ja myöhemmin selestiseen valtakuntaan, vaan se on myös portti siihen kallisarvoiseen, korvaamattomaan ja jatkuvaan prosessiin, jossa meistä tulee ”täydellisiä Kristuksessa” (Moroni 10:32–33) ja jota me jokainen tarvitsemme ja kaipaamme. Tämä prosessi, jota kuvaillaan neljännessä uskonkappaleessa, alkaa uskosta Herraan Jeesukseen Kristukseen, sen jälkeen tulee parannus, sitten ”upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi” ja sen jälkeen Pyhän Hengen vastaanottaminen.
Yksinkertaistaen voimme käyttää tästä jatkuvasta prosessista nimitystä kääntymys. Jeesus viittasi siihen vastatessaan Nikodemokselle ensimmäisen kerran. Tämä Mestariopettaja vastasi Nikodemoksen mielessä olleeseen kysymykseen siitä, mitä hänen täytyy tehdä pelastuakseen, sanoen: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa” (Joh. 3:3).
Vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, että uudestisyntyminen edellyttää muutakin kuin kasteen:
”[Pyhissä kirjoituksissa] kuvattu hengellinen uudestisyntyminen ei tapahdu nopeasti tai yhdellä kertaa; se on jatkuva prosessi – ei yksittäinen tapahtuma. – –
Me aloitamme uudestisyntymisen prosessin harjoittamalla uskoa Kristukseen, tekemällä parannuksen synneistämme ja vastaanottamalla upotuskasteen syntien anteeksisaamiseksi henkilöltä, jolla on pappeuden valtuus.” Niitä muita ”välttämättömiä vaiheita uudestisyntymisen prosessissa” ovat ”täydellinen uppoutuminen Vapahtajan evankeliumiin ja sillä kyllästäminen”2.
Uudestisyntyminen on toisin sanoen kääntymys. Se on sitä, että ihmisellä on ”särkynyt sydän ja murtunut mieli”, mikä Vapahtajan sanojen mukaan on ainoa uhri, jonka Hän hyväksyy (ks. 3. Nefi 9:19–20). Kukaan meistä ei voi varmastikaan nähdä Jumalan valtakuntaa, ennen kuin olemme ”kokeneet tämän voimallisen muutoksen [sydämessämme]” (Alma 5:14; ks. myös Moosia 5:2; Alma 5:26).
Tämä prosessi, joka johtaa syntiemme anteeksiantoon, alkaa uskosta, jota on riittävästi parannuksentekoon ja kasteelle menemiseen. Mormon selitti tätä näkemystä, kun hän opetti: ”Ja parannuksen ensi hedelmä on kaste; ja kaste tulee uskosta käskyjen täyttämiseksi; ja käskyjen täyttäminen tuo syntien anteeksiannon” (Moroni 8:25).
Kuten monilla kirkon jäsenillä, minullakaan ei ole ollut sitä dramaattista kääntymyskokemusta, joka Glenillä ja muilla on ollut. Minä ”synnyin hyvistä vanhemmista” (1. Nefi 1:1; ks. myös En. 1), ja minut kastettiin 8-vuotiaana. Miten tällainen henkilö voi kokea saman kääntymyksen kuin ne, jotka liittyvät kirkkoon myöhemmässä iässä?
Portti kestävään kääntymykseen
Tämä on yksi suurenmoisimmista asioista, mikä liittyy porttiin nimeltä kaste ja minkä jokainen meistä voi oppia ymmärtämään. Kaste ei ole päämäärä, ei edes silloin kun siihen liittyy Pyhän Hengen lahjan välttämätön perustekijä. Kaste on portti todellisen ja kestävän kääntymyksen jatkuvaan, elinikäiseen prosessiin.
Kuten jokaisen uuden jäsenen kohdalla, prosessi alkaa vilpittömästä halusta tehdä uskossa Isän tahdon mukaisesti menemällä kasteelle. Se jatkuu siten, että käymme tutkistellen läpi kaikki aiemmat syntimme ja pyrimme varauksettomasti olemaan tekemättä niitä enää, tunnustamaan ne, hyvittämään ne, mikäli mahdollista, ja olemaan koskaan palaamatta niihin. Kasteen jälkeen me saamme oikeuden Pyhän Hengen jatkuvaan kumppanuuteen sillä ehdolla, että aina muistamme Vapahtajan kaikessa, mitä ajattelemme, teemme ja olemme. Ja siten meidät tehdään puhtaiksi (ks. 2 Nefi 31:17).
Mutta entä jos syyllistymme johonkin syntiin sen jälkeen kun meidät on kastettu? Onko kaikki menetetty? Armeliaasti meidän Isämme on varautunut inhimillisiin heikkouksiimme. Voimme jälleen kerran noudattaa uskon, Kristukseen kohdistuvan toivon ja vilpittömän parannuksenteon prosessia. Mutta tällä kertaa ja myöhemmillä kerroilla kastetoimitusta ei yleensä tarvita. Sen sijaan Herra on asettanut sakramenttitoimituksen. Se suo meille viikoittaisen mahdollisuuden tutkia itseämme (ks. 1. Kor. 11:28) ja vertauskuvallisesti asettaa syntimme Herran alttarille, kun teemme vilpittömän parannuksen, etsimme jälleen Hänen anteeksiantoaan ja sitten kuljemme eteenpäin uuteen elämään.
Tämä on se prosessi, josta kuningas Benjamin puhui, kun hän kehotti ihmisiä riisumaan päältään luonnollisen ihmisen ja tulemaan pyhäksi Kristuksen, Herran sovituksen kautta (ks. Moosia 3:19). Tähän huojentavaan ja kirjaimellisesti jalostavaan prosessiin Paavali viittasi puhuessaan siitä, että ”meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. – –
Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia.” (Room. 6:4, 6.)
Tämä on se jatkuva ja karttuva prosessi, joka suo meidän riemuita enkelien kanssa Kristuksen laupeudesta ja ansioista (ks. Alma 5:26). Siihen sisältyy se hengellinen kasvu, jota tapahtuu, kun saamme pappeuteen asettamisissa ja temppelissä annetut toimitukset sekä pidämme niihin kuuluvat liitot.
Rukoilen, että jokainen meistä voi saada täydemmän ymmärryksen siitä, miksi me tarvitsemme kasteen, sen meille tarjoamasta portista kääntymyksen elinikäiseen prosessiin sekä Vapahtajamme armollisesta ja sovittavasta rakkaudesta – Hänen, joka seisoo ovella (ks. Ilm. 3:20) ja kehottaa meitä astumaan sisään ja asumaan Hänen kanssaan ja Isän kanssa ikuisesti.