2023
Suomen lähetyskentällä aloittaa uusi lähetysjohtajapari
Heinäkuu 2023


Paikallisia uutisia

Suomen lähetyskentällä aloittaa uusi lähetysjohtajapari

Veli Juha Lehtinen ja sisar Ulla Lehtinen on kutsuttu palvelemaan Suomen lähetyskentän lähetysjohtajaparina. He aloittavat palvelutyönsä heinäkuussa 2023.

Kun Lehtiset aloittavat lähetystyönsä, he ovat saaneet valmistautumisaikaa lähes vuoden. Ensimmäinen kontakti heihin oli elokuussa 2022. Pari kuukautta myöhemmin, lokakuussa, kirkon profeetta Russell M. Nelson esitti heille kutsun tehtävään. Joulukuussa Lehtiset saivat tietää, että kutsu on Suomeen.

”Alun hämmentyneen ja kauhistuneen tunteen jälkeen aloimme pikkuhiljaa sisäistää asiaa. Tunne muuttui odottavaksi ja rauhalliseksi. Taivaan Isä varmasti auttaa, sellainen olo on”, sisar Lehtinen kertoo.

”Joka viikko on koulutustilaisuuksia, joihin osallistumme joko kahdestaan, tai sellaisia, joissa on kaikki 140 tänä vuonna aloittavaa lähetysjohtajaparia. Opiskeltavaa on paljon: sekä käsikirjatyyppistä aineistoa että näissä tehtävissä toimineiden kokemuksia”, veli Lehtinen kertoo.

”Kun aloitamme lähetysjohtajaparina, tuomme siihen oman persoonamme ja kaikki ne kokemukset, joita olemme hankkineet pitkän ajan kuluessa elämästä yleensä, kirkossa, työelämässä, vanhempina ja isovanhempina”, sisar Lehtinen kertoo ajatuksiaan.

”Tässä valmennuksessa, jossa olemme mukana, korostuvat sekä osallistuvien kokemukset että pyhien kirjoitusten lupaukset Herran johdatuksesta ja avusta tässä työssä. Tämä ei ole meidän työtämme, vaan Herran työtä. Herra sitä johtaa, ja Häneltä sitä johdatusta saadaan”, veli Lehtinen sanoo.

Veli Lehtinen kertoo, että lähetysjohtajaparin suurin vastuu liittyy sekä kokoaikaisesti palvelevien nuorten että vanhempien lähetyssaarnaajien hyvinvointiin, turvallisuuteen ja onnistumiseen heidän tehtävässään.

”Etenkin näiden nuorten kohdalla korostuu se, ettei kyse ole vain heidän kahden vuoden palveluajastaan, vaan heidän uskonsa kasvattamisesta ja kääntymyksestä niin, että se kestää heidän loppuelämänsä”, hän kuvailee.

”Suomen lähetyskentän alueella on kolme vaarnaa. Vaarnoja johtavat vaarnanjohtajat ja organisaatiot. Yksi tärkeä osa lähetysjohtajana olemista on yhteistyö näiden pappeusjohtajien kanssa. Sitä kautta voimme luoda edellytykset kokoaikaisten lähetyssaarnaajien ja muiden kirkon jäsenten toimivalle yhteistyölle”, veli Lehtinen täydentää.

Paljon kokemuksia lähetyssaarnaajien kanssa

Lehtisille Suomen lähetyskenttä on tullut erittäin tutuksi viimeisten vuosien aikana.

Veli Lehtinen on toiminut lähetyskentän johtokunnassa lähetysjohtaja Ville Kervisen neuvonantajana. Eläkkeelle jäätyään Lehtiset palvelivat palvelulähetyssaarnaajina. Palvelulähetystyössään he hoitivat lähetyssaarnaajien asuntoasioita ja vierailivat heidän asunnoissaan.

Sisar Lehtinen on muiden palvelutehtäviensä ohella toiminut viimeiset neljä vuotta myös lähetyskodin kokkina.

”Lähetyssaarnaajat ja lähetyskenttä ovat tulleet hyvin tutuiksi”, sisar Lehtinen kertoo.

Lehtiset ovat olleet siis läheisissä tekemisissä nyt palvelutyönsä lopettavien Kervisten kanssa.

”Kerviset ovat varsinaiset korona-ajan lähetysjohtajat. Koronalla on ollut iso vaikutus siihen, miten lähetystyö on Suomessa muuttunut heidän johdollaan. He ovat rakastavia johtajia, jotka käyttävät paljon aikaa periaatteiden opettamiseen ja antavat paljon vastuuta lähetyssaarnaajille”, veli Lehtinen kertoo tekemistään havainnoista.

”Heissä on iloa ja vapautuneisuutta, joka välittyy lähetyssaarnaajille”, sisar Lehtinen lisää.

Jo 60 vuotta kirkon jäseninä

Sekä Juha että Ulla Lehtinen ovat olleet kirkossa alle kouluikäisestä alkaen. Juhan perhe asui Joensuussa ja Ullan perhe Turussa. Perheet olivat perhetuttavia jo aikana, johon Juhan ja Ullan muisti ei riitä. Myöhemmin he tapasivat toisensa kirkon nuorten tilaisuuksissa. Veli Lehtinen palveli Suomessa lähetystyössä 1970-luvulla.

Lehtiset ovat asuneet nykyisessä kodissaan Klaukkalassa jo 40 vuotta, ja he ovat tehneet ”kirkkouransa” Helsingissä. Veli Lehtinen on palvellut muun muassa Haagan seurakunnan piispana, Helsingin vaarnan johtokunnassa neuvonantajana, vaarnan Nuorten Miesten johtajana, seurakunnassa pyhäkoulun johtajana, opettajana ja ylipappien ryhmän johtajana. Veli Lehtisen viimeisin tehtävä kirkossa ennen lähetysjohtajan tehtävässä aloittamista on ollut lähetysjohtajan neuvonantaja.

Sekä sisar että veli Lehtisen kastepäivästä tuli viime vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Näihin vuosiin on mahtunut paljon kirkon tehtäviä: sellaisiakin, joita Lehtiset eivät muista itse.

Sisar Lehtinen on palvellut kaikissa sisarten järjestöissä: Alkeisyhdistyksessä, Nuorissa Naisissa ja Apuyhdistyksessä. Yksi hänen tärkeimmistä palvelutehtävistään on ollut aikuisten pyhäkoulun opettaja. Sisar Lehtinen on myös Haagan seurakunnan historioitsija, joka tekee seurakunnan tiedotuslehteä.

Lehtisten perheessä on neljä jo aikuista lasta: Linda, Lauri, Noora ja Greta, sekä 13 lastenlasta.

Lehtisten työurat ovat takanapäin, ja he ovat olleet jo joitakin vuosia eläkkeellä. Sisar Lehtinen teki työuransa taiteen perusopetuksen oppilaitoksessa ja toimi siellä myös rehtorina.

Veli Lehtinen on koulutukseltaan diplomi-insinööri, ja hän on tehnyt suurimman osan urastaan myynnin johtotehtävissä. Työuransa viimeiset kymmenen vuotta hän työskenteli talouspäällikkönä samassa oppilaitoksessa, jossa sisar Lehtinen toimi rehtorina. Veli Lehtinen on työskennellyt sekä yritys- että järjestömaailmassa.

Halu palvella ja rakastaa lähetyssaarnaajia

Kun Lehtiset aloittavat lähetystyönsä, heidän elämänsä muuttuu merkittävästi.

”Lähetysjohtajan tehtävä ei ole sellainen kirkon tehtävä, johon olemme tottuneet. Tämä on kutsu kokoaikaiseen lähetystyöhön”, veli Lehtinen sanoo.

”Minulle lähetyssaarnaajien hyvinvointi on ollut sydämen asia siitä asti, kun oma poikamme palveli lähetystyössä Ruotsissa vuosituhannen vaihteessa. Silloin minulle kirkastui, miten tärkeää on, että jäsenet ottavat lähetyssaarnaajat osaksi seurakuntaa ja kutsuvat heitä koteihinsa. Olen iloinen, että saan nyt äitihahmona lähetyskentällä pitää heistä huolta”, sisar Lehtinen kertoo.

Tällaista huolenpitoa ja rakkautta Lehtiset odottavat kaikilta suomalaisilta kirkon jäseniltä.

”Toivoisin, että jäsenet opettelisivat lähetyssaarnaajien nimet ja tunnistaisivat heidät yksilöinä. Lähetyssaarnaajia auttaa se, että seurakunta on ikään kuin perhe ja ydin heidän alueellansa”, sisar Lehtinen esittää toiveensa.

”Joskus tuntuu, että jäsenet eivät edes yritä tutustua lähetyssaarnaajiin siksi, että lähetyssaarnaajat vaihtuvat niin usein. Pitäisi ajatella juuri päinvastoin: he ovat täällä vain vähän aikaa, ja juuri siksi heihin pitäisi tutustua nopeasti. Yksi hyvä tapa tehdä se on kutsua lähetyssaarnaajat omaan kotiinsa”, veli Lehtinen kertoo.

”On ihmeellistä, miten lähetyssaarnaajat tullessaan jonkun kotiin tuovat sinne innoittavan hengen. Heille on annettu voima olla Kristuksen edustajia”, sisar Lehtinen sanoo.