Me haluaisimme tavata Jeesuksen

Eräänä päivänä keväällä 1945 nuori mies heräsi sotilassairaalassa. Onneksi hän oli elossa – häntä oli ammuttu aivan korvan taakse, mutta lääkärit olivat leikanneet hänet, ja hän pystyi nyt liikkumaan ja puhumaan normaalisti.

Murheellista kyllä, luoti oli vahingoittanut sitä osaa hänen aivoistaan, joka tunnisti kasvot. Nyt hän katsoi vaimoaan ilman tunnistamisen häivää. Hän ei osannut tunnistaa omaa äitiään. Jopa kasvot peilissä olivat hänelle vieraat – hän ei pystynyt erottamaan, oliko kyseessä mies vai nainen.¹

Hänestä oli tullut kasvosokea – tila, joka vaikuttaa miljooniin ihmisiin.²

Vaikeasti kasvosokea ihminen pyrkii tunnistamaan muita ihmisiä muistisääntöjen avulla – muistisääntö, jonka avulla tunnistaa tyttären tämän pisamien muodostaman kuvion perusteella tai ystävän tämän laahustavista askelista.

Tässä on toinen kertomus, omakohtaisempi: Pienenä poikana näin äitini usein sääntöjen laatijana. Hän päätti, milloin sai leikkiä ja milloin piti mennä nukkumaan tai – mikä vielä pahempaa – kitkeä rikkaruohoja pihalla.

Ilmiselvästi äiti rakasti minua. Mutta liian usein ja häpeäkseni näin hänen olevan vain ”se, jota on toteltava”.

Vasta vuosia myöhemmin aloin nähdä äidin todellisena henkilönä. Minua nolottaa, etten koskaan oikeastaan huomannut hänen uhrautumistaan tai miettinyt, miksi hän käytti vuosien ajan aina vain kahta samaa vanhaa hametta (kun minä sain aina uudet kouluvaatteet) tai miksi hän oli päivän päättyessä niin väsynyt ja halusi innokkaasti minun menevän aikaisin nukkumaan.

Ehkä olette huomanneet, että nämä kaksi tarinaa ovat oikeastaan yksi tarina – liian monta vuotta olin itse asiassa kasvosokea. En nähnyt äitiäni oikeana ihmisenä. Näin hänen sääntönsä, mutta en nähnyt niissä hänen rakkauttaan.

Kerron teille nämä kaksi kertomusta tehdäkseni yhden asian selväksi: oletan, että tunnette jonkun (ehkä te itse olette joku), joka kärsii eräänlaisesta hengellisestä kasvosokeudesta.

Teidän saattaa olla vaikea nähdä Jumala rakastavana Isänä. Saatatte katsoa kohti taivasta, mutta ette näe rakkauden ja armon kasvoja vaan sääntöjen tiheikön, jonka läpi teidän on kuljettava eteenpäin. Kenties uskotte, että Jumala hallitsee taivaissaan, puhuu profeettojensa välityksellä ja rakastaa siskoanne, mutta te mietitte salaa, rakastaako Hän teitä.³ Ehkäpä olette tunteneet kädessänne rautakaiteen mutta ette ole vielä tunteneet Vapahtajanne rakkautta, johon se johtaa.⁴

Luulen, että tunnette tällaisia ihmisiä, koska pitkään minä olin tällainen ihminen – olin hengellisesti kasvosokea.

Luulin, että elämässäni oli kyse sääntöjen noudattamisesta ja abstraktien normien täyttämisestä. Tiesin, että Jumala rakastaa teitä täydellisesti, mutta en tuntenut sitä rakkautta omalla kohdallani. Pelkäänpä, että ajattelin enemmän taivaaseen pääsyä kuin sitä, että olisin taivaallisen Isäni luona.

Jos minun laillani te toisinaan olette pelkästään laulavinanne ”lunastavan rakkauden laulua”⁵, niin mitä voimme tehdä?

Kuten presidentti Russell M. Nelson muistuttaa meille, vastaus on aina Jeesus.⁶ Ja se on oikein hyvä uutinen.

Johanneksen evankeliumissa on lyhyt jae, josta pidän kovasti. Se kertoo ryhmästä ulkopuolelle jätettyjä, jotka tulevat opetuslapsen luo tärkeän pyynnön kanssa. He sanovat: ”Me haluaisimme tavata Jeesuksen.”⁷

Sitä me kaikki haluamme – me haluamme nähdä Jeesuksen sellaisena kuin Hän on ja tuntea Hänen rakkautensa. Tämän pitäisi olla syynä suurimpaan osaan siitä, mitä teemme kirkossa – ja varmastikin syynä jokaiseen sakramenttikokoukseen. Jos koskaan mietitte, millainen oppiaihe pitäisi opettaa, millainen kokous suunnitella ja pitäisikö vain antaa periksi diakoneille ja pelata polttopalloa, voisitte ottaa ohjenuoraksi tämän kysymyksen: auttaako tämä ihmisiä näkemään Jeesuksen Kristuksen ja rakastamaan Häntä? Ellei, niin kokeilkaa jotakin muuta.

Kun tajusin, että olin hengellisesti kasvosokea, että näin sääntöjä mutta en Isän armon kasvoja, tiesin, ettei se ollut kirkon vika. Se ei ollut Jumalan vika, eikä se tarkoittanut, että kaikki olisi menetetty. Se meidän kaikkien on opittava. Jopa ne, jotka olivat ylösnousseen Herran silminnäkijöitä, usein kohtasivat Hänet kasvotusten mutta eivät tunnistaneet Häntä: puutarhahaudan luota Galilean rannalle Hänen varhaiset seuraajansa ”[näkivät] Jeesuksen seisovan takanaan, mutta [eivät tajunneet], että se oli Jeesus”⁸. Heidän oli opittava tunnistamaan Hänet, ja niin täytyy meidänkin.⁹

Kun käsitin, että olin hengellisesti kasvosokea, aloin noudattaa Mormonin neuvoa rukoilla ”koko sydämen voimalla”, jotta voisin täyttyä rakkaudella, joka luvataan Hänen opetuslapsilleen – rakkaudella, jota tunnen Häntä kohtaan, ja Hänen rakkaudellaan minua kohtaan – ja ”nähdä hänet sellaisena kuin hän on [ja] meillä olisi tämä toivo”.¹⁰ Rukoilin vuosien ajan, että pystyisin noudattamaan ensimmäistä suurta käskyä rakastaa Jumalaa ja tuntea ”ensimmäinen suuri totuus – –, että Jumala rakastaa meitä koko Hänen sydämestään, väkevyydestään, mielestään ja voimastaan”¹¹.

Luin myös yhä uudelleen ja uudelleen neljä evankeliumia – tällä kertaa lukiessani en pyrkinyt poimimaan sääntöjä vaan näkemään, millainen Hän on ja mitä Hän rakastaa. Ja ajan myötä minut vei mukanaan rakkauden virta, joka kumpusi Hänestä.

Alusta asti Jeesus julisti, että Hän oli tullut ”ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista”¹².

Tämä ei ollut vain tehtäväluettelo tai hyvää suhdetoimintaa. Tämä oli sitä, millaista on Hänen rakkautensa.

Avatkaa evankeliumit sattumanvaraisesti. Miltei joka sivulla näemme Hänen huolehtivan ihmisistä, jotka kärsivät – sosiaalisesti, hengellisesti ja fyysisesti. Hän koskettaa ihmisiä, joita pidettiin saastaisina ja epäpuhtaina¹³, ja ruokkii nälkäisiä¹⁴.

Mikä on lempikertomuksenne Jeesuksesta? Arvelen sen osoittavan, kuinka Jumalan Poika ojentaa auttavan kätensä tai tarjoaa toivoa jollekulle syrjitylle – spitaaliselle¹⁵, vihatulle samarialaiselle¹⁶, syytetylle ja pöyristyttävälle syntiselle¹⁷ tai kansallisviholliselle¹⁸. Sellainen laupeus on ihmeellistä.

Kokeilkaapa kirjoittaa muistiin jokainen kerta, jolloin Hän ylistää tai parantaa ulkopuolelle jätettyjä tai syö heidän kanssaan, niin teiltä loppuu muste jo ennen kuin pääsette Luukkaan evankeliumin loppuun.

Kun näin tämän, sydämeni hypähti rakkauden ymmärtämisestä, ja aloin tuntea, että Hän saattaisi rakastaa minua. Kuten presidentti Nelson on opettanut: ”Mitä enemmän opit Vapahtajasta, sitä helpompi on luottaa Hänen armoonsa, Hänen äärettömään rakkauteensa.”¹⁹ Ja sitä enemmän luotamme taivaalliseen Isäämme ja rakastamme Häntä.

Vanhin Jeffrey R. Holland on opettanut meille, että Jeesus tuli näyttämään meille, ”kuka ja millainen Jumala, iankaikkinen Isämme, on, kuinka täysin Hän on omistautunut lapsilleen kaikkina aikoina ja kaikkien kansojen keskuudessa”²⁰.

Paavali sanoo, että Jumala on ”armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala”²¹.

Jos näette Hänet eri tavalla, jatkakaa yrittämistä.

Profeetat kutsuvat meitä etsimään Hänen kasvojaan.²² Pidän tätä muistutuksena siitä, että me palvelemme Isäämme emmekä jotakin kaavaa ja että me emme ole valmiita, ennen kuin näemme Jeesuksen Isämme rakkauden kasvoina²³ ja seuraamme Häntä emmekä vain Hänen sääntöjään²⁴.

Kun profeetat ja apostolit puhuvat liitoista, he eivät ole kuin valmentajia, jotka huutavat (mukavasta) katsomosta ja kehottavat meitä ”yrittäkää lujemmin!” He haluavat meidän ymmärtävän, että liitoissamme on pohjimmiltaan kyse suhteista²⁵, ja ne voivat olla hoitokeino hengelliseen kasvosokeuteen²⁶. Ne eivät ole sääntöjä, joiden avulla ansaita Hänen rakkautensa. Hän rakastaa teitä jo täydellisesti. Haasteenamme on ymmärtää ja muovata elämäämme sen mukaan.²⁷

Me pyrimme näkemään liittojemme läpi ikään kuin ikkunan läpi ja näkemään sen takana Isän armolliset kasvot.

Liitot ovat eräänlaista Jumalan syleilyä.

Lopuksi, voimme oppia näkemään Hänet palvelemalla Häntä. ”Sillä kuinka ihminen tuntee isännän, jota hän ei ole palvellut?”²⁸

Muutama vuosi sitten sain kirkossa tehtävän, johon en tuntenut olevani valmis. Heräsin varhain, hermostuneena – mutta mielessäni oli virke, jota en ollut kuullut aiemmin: Tässä kirkossa palveleminen on sitä, että seisoo Jumalan lapsiaan kohtaan tunteman rakkauden virrassa. Tämä kirkko on ryhmä työntekijöitä, joilla on hakut ja lapiot ja jotka yrittävät omalta osaltaan raivata kanavaa, jota pitkin Jumalan rakkauden virta pääsee lopulta Hänen lastensa luo.

Millainen ikinä oletkin, millainen menneisyytesi onkaan, tässä kirkossa on tilaa sinulle.²⁹

Tartu hakkuun ja lapioon ja liity joukkoon. Välitä omalta osaltasi Hänen rakkauttaan Hänen lapsilleen, niin sitä läikkyy myös sinun päällesi.³⁰

Etsikäämme Hänen rakastavia kasvojaan, Hänen liittosyleilyään ja liittykäämme sitten Hänen lastensa joukkoon, niin laulamme yhdessä ”On Vapahtaja Israelin”:

Etsikäämme Hänen rakastavia kasvojaan ja olkaamme sitten Hänen armonsa astioita Hänen lapsilleen.³² Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.