Liittokansan äänen säilyminen nousevassa sukupolvessa

Yksi koskettavimmista hetkistä Mormonin kirjassa on se, kun ylösnoussut Vapahtaja tuli tapaamaan ihmisiä temppelin luona Runsaudenmaassa. Kun Jeesus oli päivän ajan opettanut, parantanut ja vahvistanut uskoa, Hän suuntasi ihmisten huomion nousevaan sukupolveen: ”Hän käski tuoda heidän pienet lapsensa.”¹ Hän rukoili heidän puolestaan ja siunasi heidät yksi kerrallaan. Kokemus oli niin liikuttava, että Vapahtaja itse itki useita kertoja.

Sitten puhuessaan väkijoukolle Jeesus sanoi:

”Katsokaa pienokaisianne.

Ja kun he katsoivat – –, he näkivät enkeleitä laskeutuvan taivaasta” ja palvelevan heidän lapsiaan.²

Olen usein pohtinut tätä kokemusta. Se on varmasti sulattanut jokaisen ihmisen sydämen! He näkivät Vapahtajan. He koskettivat Häntä. He tunsivat Hänet. Hän opetti heitä. Hän siunasi heitä. Ja Hän rakasti heitä. Ei ihme, että tämän pyhän tapahtuman jälkeen nämä lapset varttuivat ja auttoivat luomaan rauhan, vaurauden ja Kristuksen kaltaisen rakkauden täyttämän yhteiskunnan, joka kesti sukupolvien ajan.³

Eikö olisikin hienoa, jos meidän lapsemme voisivat saada samanlaisia kokemuksia Jeesuksen Kristuksen kanssa – jotakin, mikä sitoisi heidän sydämensä Häneen! Hän kutsuu meitä, kuten Hän kutsui niitä vanhempia Mormonin kirjassa, tuomaan pienokaisemme Hänen luokseen. Me voimme auttaa lapsiamme tuntemaan Vapahtajansa ja Lunastajansa siten kuin nämä lapset tunsivat. Voimme näyttää heille, kuinka löytää Vapahtaja pyhistä kirjoituksista ja rakentaa perustuksensa Hänen varaansa.⁴

Hiljattain eräs hyvä ystävä opetti minulle jotakin, mitä en ollut huomannut aiemmin vertauksessa viisaasta miehestä, joka rakensi talonsa kalliolle. Kun viisas mies Luukkaan kertomuksen mukaan loi talonsa perustusta, hän ”kaivoi syvään”⁵. Se ei ollut puolihuolimaton tai yksinkertainen hanke – se vaati ponnistelua!

Jotta voimme rakentaa elämämme Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen kalliolle, meidän pitää kaivaa syvään. Poistamme elämästämme kaiken, mikä on hiekkaista eli turhaa. Jatkamme kaivamista, kunnes löydämme Hänet. Ja me opetamme lapsiamme sitomaan itsensä Häneen pyhillä toimituksilla ja liitoilla, niin että kun vastustajan myrskyt ja tulvat tulevat, kuten niitä varmasti tulee, niillä ei ole juurikaan vaikutusta heihin ”sen kallion tähden, jolle [heidät] on rakennettu”⁶.

Tällainen vahvuus ei synny itsestään. Se ei siirry seuraavalle sukupolvelle hengellisenä perintönä. Jokaisen on kaivettava syvään löytääkseen kallion.

Opimme tämän asian eräästä toisesta Mormonin kirjan kertomuksesta. Kun kuningas Benjamin piti viimeisen puheensa kansalleen, he kokoontuivat perheinä kuulemaan hänen sanojaan.⁷ Kuningas Benjamin todisti voimallisesti Jeesuksesta Kristuksesta, ja hänen todistuksensa kosketti ihmisiä syvästi. He julistivat:

”[Henki] on saanut aikaan voimallisen muutoksen meissä eli meidän sydämessämme. – –

Ja me olemme halukkaita tekemään Jumalamme kanssa liiton, että teemme hänen tahtonsa – – kaikkina loppuina elinpäivinämme.”⁸

Voisi olettaa, että pienet lapset, joiden vanhemmat ovat kokeneet näin syvällisen kääntymyksen, kokisivat aikanaan itse kääntymyksen ja solmisivat liittoja. Ja silti jostakin syystä, jota ei mainita aikakirjassa, vanhempien solmima liitto ei saanut vastakaikua joidenkin heidän lastensa mielessä. Useita vuosia myöhemmin ”nousevassa polvessa oli monia, jotka eivät voineet ymmärtää kuningas Benjaminin sanoja, koska he olivat pieniä lapsia siihen aikaan, kun hän puhui kansalleen; eivätkä he uskoneet isiensä perimätietoja.

He eivät uskoneet, mitä oli sanottu kuolleiden ylösnousemuksesta, eivätkä he uskoneet Kristuksen tulemiseen. – –

Eivätkä he tahtoneet ottaa kastetta, eivätkä he tahtoneet liittyä kirkkoon. Ja he olivat uskonsa puolesta eri kansaa.”⁹

Miten vakavoittava ajatus! Ei riitä, että usko Jeesukseen Kristukseen on nousevalle sukupolvelle ”heidän isiensä perimätietoa”. Heidän täytyy itse uskoa Kristukseen. Kuinka me Jumalan liittokansana voimme juurruttaa lastemme sydämeen halun solmia liittoja Hänen kanssaan ja pitää ne?

Voimme aloittaa noudattamalla Nefin esimerkkiä: ”Me puhumme Kristuksesta, me riemuitsemme Kristuksessa, me saarnaamme Kristuksesta, me profetoimme Kristuksesta ja me kirjoitamme profetioidemme mukaisesti, jotta lapsemme tietäisivät, mistä lähteestä he voivat odottaa syntiensä anteeksiantoa.”¹⁰ Nefin sanat tarkoittavat alituista, jatkuvaa pyrkimystä opettaa lapsillemme Kristuksesta. Voimme huolehtia siitä, ettei liittokansan ääni vaikene nousevan sukupolven korvissa ja ettei Jeesus ole vain sunnuntaisin käsiteltävä aihe.¹¹

Liittokansan ääni löytyy oman todistuksemme sanoista. Se löytyy elävien profeettojen sanoista. Ja se on säilytetty voimallisena pyhissä kirjoituksissa. Liittokansan äänestä lapsemme tulevat tuntemaan Jeesuksen ja löytämään vastauksia kysymyksiinsä. Siitä he oppivat omakohtaisesti Kristuksen opin. Siitä he löytävät toivon. Tämä valmistaa heitä elinikäiseen totuuden tavoittelemiseen ja liittopolulla elämiseen.

Rakastan tätä presidentti Russell M. Nelsonin antamaa neuvoa.

”Minne me voimme mennä kuulemaan Häntä?

Me voimme mennä pyhien kirjoitusten ääreen. Ne opettavat meille Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen evankeliumistaan, Hänen sovituksensa laajuudesta ja Isämme suuresta onnen ja lunastuksen suunnitelmasta. Päivittäinen uppoutuminen Jumalan sanaan on ratkaisevan tärkeää hengelliselle selviytymiselle, etenkin näinä yhä suurempien mullistusten päivinä. Kun kestitsemme itseämme Kristuksen sanoilla päivittäin, Kristuksen sanat kertovat meille, kuinka vastata vaikeuksiin, joita emme koskaan uskoneet kohtaavamme.”¹²

Millaista siis on itsemme kestitseminen Kristuksen sanoilla ja Hänen kuulemisensa? No, se on mitä tahansa, mikä parhaiten toimii omalla kohdallanne! Se voi olla sitä, että kokoonnutte perheenne kanssa puhumaan asioista, joita Pyhä Henki on opettanut teille tutkiessanne pyhiä kirjoituksia Tule ja seuraa minua -aineiston avulla. Se voi olla sitä, että kokoonnutte joka päivä lastenne kanssa lukemaan muutamia jakeita pyhistä kirjoituksista ja sitten etsitte tilaisuuksia keskustella siitä, mitä olette oppineet, kun vietätte aikaa yhdessä. Teidän pitää vain ottaa selville, mikä toimii teidän ja perheenne kohdalla. Yrittäkää sitten toimia joka päivä hieman paremmin.

Miettikää tätä julkaisun Opettaminen Vapahtajan tavalla oivallusta: ”Yksittäinen koti-ilta, pyhien kirjoitusten tutkimistuokio tai evankeliumiaiheinen keskustelu ei ehkä näytä saavuttavan paljoakaan. Mutta pienten, yksinkertaisten pyrkimysten karttuminen, kun niitä toistetaan jatkuvasti ajan kuluessa, voi olla voimallisempaa ja vahvistavampaa kuin satunnainen mahtava hetki tai merkittävä oppiaihe. – – Älä siis anna periksi äläkä kanna huolta siitä, että joka kerta olisi saavutettava jotakin suurta. Ole vain johdonmukainen ponnisteluissasi.”¹³

Yksi pyhimmistä vastuistamme on auttaa lapsiamme tietämään syvällisesti ja täsmällisesti, että Jeesus on Kristus, elävän Jumalan Poika, heidän henkilökohtainen Vapahtajansa ja Lunastajansa, joka johtaa kirkkoaan! Me emme voi antaa liittoäänemme vaimentua tai vaieta, kun kyse on Hänestä.

Saatatte tuntea tässä tehtävässä hieman riittämättömyyttä, mutta teidän ei pitäisi koskaan tuntea olevanne yksin. Esimerkiksi seurakuntaneuvostoilla on valtuus järjestää opettajaneuvoston kokouksia vanhemmille. Näissä neljännesvuosittaisissa kokouksissa vanhemmat voivat kokoontua oppimaan toistensa kokemuksista, keskustelemaan siitä, kuinka he vahvistavat perhettään, ja oppimaan Kristuksen kaltaisen opettamisen keskeisiä periaatteita. Tämä kokous tulee pitää kirkon toisella tunnilla.¹⁴ Sitä johtaa piispan valitsema seurakunnan jäsen, ja se noudattaa säännöllisten opettajaneuvoston kokousten muotoa käyttäen ensisijaisena aineistona julkaisua Opettaminen Vapahtajan tavalla.¹⁵ Piispat, mikäli seurakunnassanne ei tällä hetkellä järjestetä opettajaneuvoston kokouksia vanhemmille, järjestäkää niitä yhdessä pyhäkoulun johtajan ja seurakuntaneuvoston kanssa.¹⁶

Rakkaat ystäväni Kristuksessa, te pärjäätte paljon paremmin kuin arvaattekaan. Jatkakaa vain työskentelyä. Lapsenne katsovat, kuuntelevat ja oppivat. Kun opetatte heitä, opitte tuntemaan heidän todellisen luonteensa Jumalan rakkaina poikina ja tyttärinä. He saattavat unohtaa Vapahtajan joksikin aikaa, mutta lupaan teille, että Hän ei koskaan unohda heitä! Ne hetket, jolloin Pyhä Henki puhuu heille, säilyvät heidän sydämessään ja mielessään. Ja jonakin päivänä lapsenne toistavat Enosin todistuksen: Tiedän, että vanhempani ovat vanhurskaita – ”sillä [he opettivat, kasvattivat ja ojensivat] minua Herran tahdon mukaan – ja siunattu olkoon sen tähden minun Jumalani nimi”¹⁷.

Ottakaamme vastaan Vapahtajan kutsu ja tuokaamme lapsemme Hänen luokseen. Kun teemme niin, he näkevät Hänet. He koskettavat Häntä. He tuntevat Hänet. Hän opettaa heitä. Hän siunaa heitä. Ja oi, kuinka Hän rakastaakaan heitä. Ja oi, kuinka minä rakastan Häntä. Hänen, Jeesuksen Kristuksen, pyhässä nimessä. Aamen.