Me olemme Hänen lapsiaan

Muistatteko kokemuksen, jonka profeetta Samuel sai, kun Herra lähetti hänet Iisain taloon voitelemaan Israelin uuden kuninkaan? Samuel näki Eliabin, Iisain esikoisen. Eliab oli ilmeisesti pitkä ja näytti johtajalta. Samuel näki sen ja teki siitä johtopäätöksen. Se osoittautui vääräksi päätelmäksi, ja Herra opetti Samuelille: ”Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan – –. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.”¹

Muistatteko kokemuksen, jonka opetuslapsi Ananias sai, kun Herra lähetti hänet siunaamaan Saulia? Saulin maine oli kiirinyt hänen edellään, ja Ananias oli kuullut Saulista ja tämän julmasta, armottomasta pyhien vainoamisesta. Ananias kuuli siitä ja teki johtopäätöksen, ettei hänen kenties pitäisi palvella Saulia. Se osoittautui vääräksi päätelmäksi, ja Herra opetti Ananiaalle: ”Minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä.”²

Mikä oli Samuelin ja Ananiaksen ongelma näissä kahdessa tapauksessa? He näkivät silmillään ja kuulivat korvillaan, ja sen seurauksena he tuomitsivat muita ulkonäön ja kuulopuheiden perusteella.

Kun lainopettajat ja fariseukset näkivät aviorikoksesta tavatun naisen, mitä he näkivät? Turmeltuneen naisen, synnintekijän, joka ansaitsi kuoleman. Kun Jeesus näki hänet, mitä Hän näki? Naisen, joka oli tilapäisesti antautunut lihan heikkouteen mutta joka voitiin pelastaa parannuksen ja Hänen sovituksensa avulla. Kun ihmiset näkivät sadanpäällikön, jonka palvelija oli halvaantunut, mitä he näkivät? Kenties he näkivät tunkeilijan, halveksittavan muukalaisen. Kun Jeesus näki hänet, mitä Hän näki? Miehen, joka oli huolissaan perhekuntansa jäsenen hyvinvoinnista ja joka etsi Herraa vilpittömästi ja uskollisesti. Kun ihmiset näkivät verenvuodosta kärsivän naisen, mitä he näkivät? Ehkäpä saastaisen naisen, kartettavan hylkiön. Kun Jeesus näki hänet, mitä Hän näki? Sairaan naisen, joka oli yksinäinen ja vieraantunut muista olosuhteiden vuoksi, joihin hän ei voinut vaikuttaa, ja joka toivoi voivansa parantua ja kuulua taas joukkoon.

Kaikissa tapauksissa Herra näki nämä ihmiset sellaisina kuin he olivat ja palveli sen mukaisesti heitä jokaista. Kuten Nefi ja hänen veljensä Jaakob julistivat:

”Hän kutsuu heitä kaikkia tulemaan luoksensa – – mustia [ja] valkoisia, – – orjia [ja] vapaita, – – miehiä [ja] naisia; ja hän muistaa pakanat, ja kaikki ovat Jumalalle yhdenvertaisia.”³

”Yksi olento on hänen silmissään yhtä kallisarvoinen kuin toinenkin.”⁴

Meidänkään ei pidä antaa silmiemme, korviemme tai pelkojemme johtaa meitä harhaan, vaan avatkaamme sydämemme ja mielemme ja palvelkaamme auliisti ympärillämme olevia ihmisiä, kuten Hän palveli.

Joitakin vuosia sitten vaimoni Isabelle sai epätavallisen palvelutyötoimeksiannon. Häntä pyydettiin käymään erään seurakuntamme iäkkään lesken luona. Tällä sisarella oli terveyteen liittyviä haasteita, ja yksinäisyys oli saanut hänen elämässään aikaan katkeruutta. Verhot oli vedetty kiinni, asunnossa oli tunkkaista, eikä hän halunnut, että hänen luonaan käytäisiin. Hän myös teki selväksi, ettei hän voinut ”tehdä mitään kenenkään hyväksi”. Lannistumatta Isabelle vastasi: ”Kyllä voit! Voit tehdä jotakin meidän hyväksemme antamalla meidän tulla käymään luonasi.” Ja niin Isabelle kävikin, uskollisesti.

Jonkin ajan kuluttua tälle hyvälle sisarelle tehtiin jalkaleikkaus, joka vaati siteiden vaihtamista joka päivä, eikä hän pystynyt tekemään sitä itse. Päivästä toiseen Isabelle meni hänen kotiinsa, pesi hänen jalkansa ja vaihtoi hänen siteensä. Hän ei koskaan nähnyt rumuutta. Hän ei koskaan haistanut löyhkää. Hän näki vain Jumalan kauniin tyttären tarvitsevan rakkautta ja hellää huolenpitoa.

Vuosien varrella minua ja lukemattomia muita on siunattu, koska Isabellella on lahja nähdä, kuten Herra näkee. Olipa kyseessä vaarnanjohtaja tai seurakunnan tervehtijä, Englannin kuningas tai joku, joka asuu hökkelissä, puhuipa henkilö hänen kieltään tai jotakin muuta kieltä, pitipä hän kaikki käskyt tai olipa hänellä vaikeuksia joidenkin kanssa, niin Isabelle tarjoilee heille parhaan ateriansa parhailta lautasiltaan. Taloudellisella asemalla, ihonvärillä, kulttuuritaustalla, kansallisuudella, vanhurskauden asteella, sosiaalisella asemalla tai millään muulla tunnisteella tai leimalla ei ole hänelle mitään merkitystä. Hän näkee sydämellään. Hän näkee kaikissa Jumalan lapsen.

Presidentti Russell M. Nelson on opettanut:

”Vastustaja riemuitsee nimikkeistä, koska ne jakavat meitä ja rajoittavat sitä, mitä ajattelemme itsestämme ja toisistamme. Kuinka surullista onkaan, kun kunnioitamme nimikkeitä enemmän kuin kunnioitamme toisiamme.

Nimikkeet voivat johtaa tuomitsemiseen ja vihamielisyyteen. Kaikenlainen väkivalta tai ennakkoluulot toista ihmistä kohtaan kansallisuuden, etnisen taustan, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen, koulutustason, kulttuurin tai muiden merkittävien tunnisteiden vuoksi loukkaavat Luojaamme!”⁵

Ranskalaisuus ei ole, kuka olen, vaan se kertoo, missä olen syntynyt. Valkoinen ei ole, kuka olen, vaan se kertoo ihonvärini tai värin puutteen. Professori ei ole, kuka olen, vaan se kertoo, mitä tein elättääkseni perheeni. Johtavana auktoriteettina toimiva seitsenkymmen ei ole, kuka olen, vaan se kertoo, missä palvelen valtakunnassa tällä hetkellä.

”Ennen kaikkea muuta”, kuten presidentti Nelson muistutti meitä, minä olen ”Jumalan lapsi”.⁶ Niin olette tekin, ja niin ovat kaikki muutkin ihmiset ympärillämme. Rukoilen, että oppisimme arvostamaan enemmän tätä suurenmoista totuutta. Se muuttaa kaiken!

Meidät on saatettu kasvattaa erilaisissa kulttuureissa, saatamme olla peräisin erilaisista sosioekonomisista olosuhteista, kuolevaisuuden perintömme, kuten kansallisuutemme, ihonvärimme, ruokamieltymyksemme, poliittinen suuntautumisemme jne. voivat vaihdella suuresti. Mutta me olemme Hänen lapsiaan – me kaikki, ilman poikkeuksia. Meillä on sama jumalallinen alkuperä ja samat rajattomat mahdollisuudet Jeesuksen Kristuksen armon ansiosta.

C. S. Lewis ilmaisi sen näin: ”On vakava asia elää mahdollisten jumalien ja jumalattarien yhteisössä, muistaa, että tylsin ja ikävinkin ihminen, jonka kanssa voit puhua, voi jonakin päivänä olla olento, jota – jos näkisit sen nyt – tuntisit voimakasta halua palvoa – –. Ei ole olemassa tavallisia ihmisiä. Et ole koskaan puhunut pelkän kuolevaisen kanssa. Kansakunnat, kulttuurit, taiteet, sivilisaatio – ne ovat katoavaisia, ja niiden elämä on meidän elämäämme verrattuna kuin hyttysen elämä. Mutta ne, joiden kanssa me vitsailemme, teemme työtä, solmimme avioliiton, joita väheksymme ja käytämme hyväksi, ovat kuolemattomia.”⁷

Perheellämme on ollut etuoikeus asua eri maissa ja kulttuureissa. Lapsillamme on ollut siunaus solmia avioliitto eri etnisiin ryhmiin kuuluvien kanssa. Olen oppinut ymmärtämään, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on suuri tasa-arvon tuoja. Kun todella otamme sen vastaan, ”Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia”⁸. Tämä hämmästyttävä totuus vapauttaa meidät, ja kaikki leimat ja erot, jotka saattavat muutoin vaivata meitä ja keskinäisiä suhteitamme, yksinkertaisesti katoavat Kristuksessa.⁹ Pian käy selväksi, että me samoin kuin muut emme ”enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan [kuulumme] Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät”¹⁰.

Kuulin äskettäin erään monikulttuurisen kieliseurakuntamme johtajan käyttävän tästä vanhin Gerrit W. Gongin tavoin nimitystä liittoon kuuluminen¹¹. Miten kaunis käsite! Kuulumme joukkoon ihmisiä, jotka kaikki pyrkivät asettamaan Vapahtajan ja solmimansa liitot elämänsä keskipisteeksi ja elämään iloiten evankeliumin mukaan. Näin ollen sen sijaan, että näkisimme toisemme kuolevaisuuden vääristyneen linssin läpi, evankeliumi nostaa katseemme ja antaa meidän nähdä toisemme pyhien liittojemme virheettömän ja muuttumattoman linssin läpi. Niin tehdessämme me alamme jättää pois omia luontaisia ennakkoluulojamme ja ennakkoasenteitamme muita kohtaan, mikä puolestaan auttaa heitä vähentämään ennakkoluulojaan ja ennakkoasenteitaan meitä kohtaan¹² hyveellisyyden ihmeellisessä kiertokulussa. Todellakin me noudatamme rakkaan profeettamme kutsua: ”Rakkaat veljeni ja sisareni, sillä, kuinka kohtelemme toisiamme, on todella merkitystä! Sillä, kuinka puhumme muille ja muista kotona, kirkossa, työssä ja verkossa, on todella merkitystä. Tänään pyydän meitä toimimaan muiden kanssa korkeammalla, pyhemmällä tavalla.”¹³

Tänä iltapäivänä tämän kutsun hengessä haluan lisätä oman vakuutukseni Alkeisyhdistyksen suurenmoisten lastemme lupaukseen:

Todistan, että Hän, jota me puhuttelemme taivaallisena Isänämme, on todellakin Isämme, että Hän rakastaa meitä, että Hän tuntee jokaisen lapsensa läheisesti, että Hän välittää syvästi jokaisesta ja että todella me kaikki olemme Hänelle yhdenvertaisia. Todistan, että tapa, jolla kohtelemme toisiamme, on suora heijastus siitä, miten ymmärrämme ja arvostamme Hänen Poikansa, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen äärimmäistä uhria ja sovitusta. Rukoilen, että Hänen laillaan me rakastamme muita, koska se on oikein, emmekä siksi, että he tekevät oikein tai sopivat ”oikeaan” muottiin. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.