Rakasta lähimmäistäsi
Sääli ja myötätunto ovat Kristuksen ominaisuuksia. Ne syntyvät rakkaudesta muita kohtaan eivätkä tunne mitään rajoja.
Tänä aamuna kutsun teidät mukaani matkalle Afrikkaan. Ette näe leijonia, seeproja tai norsuja, mutta kenties matkan lopussa näette, miten tuhannet Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet vastaavat Kristuksen toiseen suureen käskyyn ”rakasta lähimmäistäsi” (Mark. 12:31).
Kuvitelkaa hetki Afrikan maaseudun punaista maata. Rutikuivasta ja karusta maasta näette, että on kulunut liian monta vuotta siitä, kun sadetta on saatu merkittävässä määrin. Ne muutamat karjaeläimet, joita kohtaatte polulla, ovat pelkkää luuta ja nahkaa, ja niitä ajaa huopaan kääriytynyt karamojong-heimon paimen, joka sandaalit jalassaan laahustaa eteenpäin toivoen löytävänsä kasvillisuutta ja vettä.
Edetessänne kuoppaista, kivikkoista tietä näette useita ryhmiä kauniita lapsia ja ihmettelette, miksi he eivät ole koulussa. Lapset hymyilevät ja vilkuttavat, ja te vastaatte vilkutukseen hymyillen ja kyynel silmäkulmassa. Yhdeksänkymmentäkaksi prosenttia nuorimmista lapsista, joita näette tällä matkalla, elää ruokaköyhyydessä, ja sydämenne vaikeroi tuskasta.
Edellä näette äidin, joka kantaa huolellisesti tasapainotettua noin 20 litran vesiastiaa päänsä päällä ja toista kädessään. Hän edustaa joka toista kotitaloutta tällä alueella, jossa naiset – nuoret ja vanhat – kävelevät joka päivä yli puoli tuntia yhteen suuntaan saadakseen perheelleen vettä. Surun aalto pyyhkäisee ylitsenne.
Kuluu kaksi tuntia, ja saavutte syrjäiselle, varjoisalle aukealle. Kokouspaikkana ei ole sali eikä edes teltta, vaan pikemminkin muutama suuri puu tarjoaa suojaa paahtavalta auringolta. Huomaatte, ettei tässä paikassa ole juoksevaa vettä, ei sähköä, ei vesivessoja. Katsotte ympärillenne ja tiedätte, että olette keskellä kansaa, joka rakastaa Jumalaa, ja tunnette välittömästi Jumalan rakastavan heitä. He ovat kokoontuneet saamaan apua ja toivoa, ja te olette saapuneet antamaan sitä.
Sellainen oli sisar Ardernin ja minun matkamme sisar Camille Johnsonin, Apuyhdistyksen ylijohtajan, ja hänen miehensä Dougin sekä sisar Sharon Eubankin, kirkon humanitaaristen palvelujen johtajan, seurassa, kun matkustimme Ugandassa, joka on 47 miljoonan asukkaan maa Afrikan keskisellä vyöhykkeellä. Tuona päivänä puiden varjossa näimme yhteisön terveyshankkeen, jota rahoittavat yhdessä kirkon humanitaariset palvelut, UNICEF ja Ugandan terveysministeriö. Nämä ovat luotettavia järjestöjä, jotka on valittu huolellisesti sen varmistamiseksi, että kirkon jäsenten lahjoittamia humanitaarisia varoja käytetään viisaasti.
Niin sydäntä särkevää kuin aliravittujen lasten ja tuberkuloosin, malarian ja jatkuvan ripulin vaikutusten näkeminen olikin, jokainen meistä sai lisää toivoa tapaamiemme ihmisten paremmasta huomisesta.
Osittain tuon toivon herätti eri puolilla maailmaa asuvien kirkon jäsenten ystävällisyys heidän lahjoittaessaan aikaa ja rahaa kirkon humanitaariseen toimintaan. Kun näin, että sairaita ja kärsiviä autettiin ja kohotettiin, painoin pääni kiitollisuudesta. Sillä hetkellä ymmärsin paremmin, mitä kuninkaiden Kuningas tarkoitti sanoessaan:
”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten – –.
Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.” (Matt. 25:34–35.)
Vapahtajamme pyyntö on: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa” (Matt. 5:16; ks. myös jakeet 14–15). Tuossa kaukaisessa maailmankolkassa teidän hyvät tekonne kirkastivat epätoivoisesti apua tarvitsevien ihmisten elämää ja kevensivät heidän kuormaansa, ja Jumalaa ylistettiin.
Tuona paahtavana ja pölyisenä päivänä toivoin, että olisitte voineet kuulla heidän ylistyksen ja kiitollisuuden rukouksensa Jumalalle. He haluaisivat minun sanovan teille äidinkielellään karamojongilla: ”Alakara.” Kiitos.
Matkamme muistutti minua vertauksesta laupiaasta samarialaisesta, jonka matka vei hänet pölyiselle tielle – vähän samanlaiselle kuin se, jota kuvasin; tielle, joka kulki Jerusalemista Jerikoon. Tämä palveleva samarialainen opettaa meille, mitä lähimmäisen rakastaminen tarkoittaa.
Hän näki erään miehen, jonka ”rosvojoukko yllätti – –. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.” (Luuk. 10:30.) Samarialaisen ”tuli tätä sääli” (Luuk. 10:33).
Sääli ja myötätunto ovat Kristuksen ominaisuuksia. Ne syntyvät rakkaudesta muita kohtaan eivätkä tunne mitään rajoja. Jeesus, maailman Vapahtaja, on myötätunnon ruumiillistuma. Kun luemme, että ”Jeesus itki” (Joh. 11:35), todistamme Marian ja Martan tavoin Hänen myötätuntoaan, joka sai Hänet ensin syvän liikutuksen valtaan (ks. Joh. 11:33). Mormonin kirjan esimerkissä Kristuksen myötätunnosta Jeesus ilmestyi väkijoukolle ja sanoi:
”Onko teillä rampoja tai sokeita tai ontuvia – – tai kuuroja tai millään tavalla vaivaisia? Tuokaa heidät tänne, niin minä parannan heidät, sillä tunnen myötätuntoa teitä kohtaan. – –
Ja hän paransi heidät joka ainoan.” (3. Nefi 17:7, 9.)
Kaikista ponnisteluistamme huolimatta te ja minä emme voi parantaa kaikkia, mutta jokainen meistä voi olla se, joka voi muuttaa jonkun ihmisen elämän hyvään suuntaan. Viisi leipää ja kaksi kalaa, joilla Jeesus ruokki viisituhatta ihmistä, antoi pelkkä nuori poika. Saatamme kysyä uhrilahjoistamme, kuten opetuslapsi Andreas kysyi leivistä ja kaloista: ”Miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?” (Joh. 6:9.) Vakuutan teille, että riittää, kun annatte tai teette sen, mihin kykenette, ja annatte sitten Kristuksen vahvistaa pyrkimyksenne.
Tässä asiassa vanhin Jeffrey R. Holland on kutsunut meitä, ”olimmepa rikkaita tai köyhiä, [tekemään sen], minkä voimme, kun muut tarvitsevat apua”. Sitten hän todisti, kuten minäkin todistan, että Jumala ”auttaa teitä ja opastaa teitä opetuslapseuden myötätuntoa osoittavissa teoissa”. (”Emmekö me kaikki ole kerjäläisiä?”, Liahona, marraskuu 2014, s. 41.)
Tuona unohtumattomana päivänä tuossa kaukaisessa maassa seisoin silloin ja seison nyt todistamassa kirkon jäsenten – sekä rikkaiden että köyhien – koskettavasta ja elämää muuttavasta myötätunnosta.
Vertaus laupiaasta samarialaisesta jatkuu, kun hän ”sitoi [miehen haavat] ja piti hänestä huolta” (Luuk. 10:34). Kirkkomme humanitaarisessa toiminnassa reagoimme nopeasti luonnonkatastrofeihin ja sidomme maailman laajenevia haavoja, joita aiheuttavat sairaudet, nälkä, vastasyntyneiden kuolleisuus, aliravitsemus, pakolaisuus ja usein näkymättömät lannistumisen, pettymyksen ja epätoivon haavat.
Sitten samarialainen ”otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä’” (Luuk. 10:35). Kirkkona olemme kiitollisia yhteistyöstä muiden ”majatalon isäntien” eli järjestöjen kuten Katolisen avustuspalvelun, UNICEFin ja Punaisen Ristin / Punaisen Puolikuun kanssa niiden auttaessa meitä humanitaarisissa ponnisteluissamme. Olemme yhtä kiitollisia teidän ”kahdesta denaaristanne” tai kahdesta eurostanne, kahdesta pesostanne tai kahdesta shillingistänne, jotka helpottavat kuormaa, jota liian monet ympäri maailmaa joutuvat kantamaan. On epätodennäköistä, että tulisitte tuntemaan aikanne, dollareidenne ja kolikoidenne saajat, mutta myötätunto ei edellytä, että tunnemme heidät. Se edellyttää vain, että me rakastamme heitä.
Kiitos, presidentti Russell M. Nelson, että muistutit meitä siitä, että ”kun me rakastamme Jumalaa koko sydämestämme, Hän kääntää sydämemme ajattelemaan muiden hyvinvointia” (”Toinen suuri käsky”, Liahona, marraskuu 2019, s. 97). Todistan, että jokainen meistä kokee entistä enemmän iloa, rauhaa, nöyryyttä ja rakkautta, kun vastaamme presidentti Nelsonin kutsuun kääntää sydämemme ajattelemaan muiden hyvinvointia ja Joseph Smithin pyyntöön ”ravita nälkäisiä, vaatettaa alastomia, huolehtia leskestä, kuivata orvon kyyneleet, lohduttaa ahdistettuja, missä [me heitä tapaamme], olivatpa he tässä tai jossakin muussa kirkossa tai eivät missään kirkossa” (”Editor’s Reply to a Letter from Richard Savary”, Times and Seasons, 15. maaliskuuta 1842, s. 732).
Silloin kuukausia sitten löysimme nälkäisiä ja kärsiviä kuivalta ja pölyiseltä tasangolta ja näimme omin silmin heidän apua anovat katseensa. Myös meidät valtasi syvä liikutus (ks. Joh. 11:33), mutta nuo tunteet lievittyivät nähdessämme kirkon jäsenten myötätunnon vaikuttavan, kun nälkäisiä ravittiin, leskistä huolehdittiin sekä ahdistettuja lohdutettiin ja heidän kyyneleensä kuivattiin.
Olkaamme ikuisesti kiinnostuneita muiden hyvinvoinnista ja osoittakaamme sanoin ja teoin, että olemme ”halukkaita kantamaan [toistemme] kuormia” (Moosia 18:8), ”parantamaan niitä, joiden sydän on särkynyt” (OL 138:42), ja noudattamaan Kristuksen toista suurta käskyä ”rakasta lähimmäistäsi” (Mark. 12:31). Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.