Jeesus Kristus on aarre

Vuonna 1907 varakas englantilaismies nimeltä George Herbert, Carnarvonin viides jaarli¹, muutti Egyptiin ja kiinnostui arkeologiasta. Hän meni tunnetun egyptologin Howard Carterin luo ja ehdotti yhteistyötä. Carter valvoisi heidän arkeologisia kaivauksiaan, ja Carnarvon tarjoaisi rahoituksen.

Yhdessä he tutkivat menestyksekkäästi monia eri paikkoja. Sitten he saivat luvan tehdä kaivauksia Kuninkaiden laaksossa, joka sijaitsee lähellä nykypäivän Luxoria ja josta oli löydetty monien faraoiden hautoja. He päättivät etsiä kuningas Tutankhamonin hautaa. Tutankhamon oli noussut Egyptin valtaistuimelle yli 3 000 vuotta aiemmin ja hallinnut kymmenen vuotta ennen odottamatonta kuolemaansa.² Hänen tiedettiin tulleen haudatuksi Kuninkaiden laaksoon³, mutta hänen hautansa sijainti oli tuntematon.

Viisi vuotta Carter ja Carnarvon etsivät Tutankhamonin hautaa tuloksetta. Lopulta Carnarvon ilmoitti Carterille, että hän aikoi lopettaa tuloksettoman etsinnän. Carter pyysi, että kaivauksia jatkettaisiin vielä yksi kausi, ja Carnarvon taipui ja suostui rahoitukseen.

Carter tajusi, että koko Kuninkaiden laakson maapohja oli kaivettu järjestelmällisesti esiin – paitsi heidän oman perusleirinsä alue. Muutaman päivän kaivamisen jälkeen he löysivät ensimmäiset portaat, jotka johtivat alas hautaan.⁴

Kun Carter lopulta kurkisti Tutankhamonin haudan etukammioon, hän näki kultaa kaikkialla. Kolme kuukautta kestäneen etukammion sisällön luetteloinnin jälkeen he avasivat sinetöidyn hautakammion helmikuussa 1923 – 100 vuotta sitten. Tämä oli 1900-luvun kuuluisin arkeologinen löytö.

Tuloksettoman etsinnän vuosina Carter ja Carnarvon olivat jättäneet huomiotta sen, mikä oli kirjaimellisesti heidän jalkojensa alla. Kun noin viisi vuosisataa ennen Vapahtajan syntymää Mormonin kirjan profeetta Jaakob puhui siitä, että pitää jotakin lähellä olevaa itsestään selvänä tai väheksyy sitä, hän käytti ilmausta ”katsoa ohi maalin”. Jaakob näki ennalta, että Jerusalemin asukkaat eivät tunnistaisi luvattua Messiasta, kun Hän tulisi. Jaakob profetoi, että he olisivat ihmisiä, jotka ”halveksivat selkeitä sanoja – – ja etsivät sellaista, mitä he eivät voineet ymmärtää. Ja nyt, sokeutensa tähden – mikä sokeus johtui siitä, että he katsoivat ohi maalin – heidän täytyi langeta.”⁵ Toisin sanoen he kompastuisivat.

Jaakobin ennustus osoittautui oikeaksi. Jeesuksen palvelutyön aikana kuolevaisuudessa monet katsoivat ohi maalin, Hänen ohitseen. He katsoivat ohi maailman Vapahtajan. Sen sijaan että he olisivat tunnustaneet Hänen roolinsa taivaallisen Isän suunnitelman toteuttamisessa, he tuomitsivat ja ristiinnaulitsivat Hänet. He etsivät ja odottivat, että joku muu toisi heille pelastuksen.

Kuten ihmiset Jerusalemissa ja kuten Carter ja Carnarvon, myös me voimme olla alttiita katsomaan ohi maalin. Meidän pitää varoa tätä taipumusta, jotta emme elämässämme sivuuttaisi Jeesusta Kristusta ja jättäisi huomaamatta niitä monia siunauksia, joita Hän meille tarjoaa. Me tarvitsemme Häntä. Meitä neuvotaan turvautumaan ”täysin hänen ansioihinsa, joka on voimallinen pelastamaan”⁶.

Hän on meidän maalimme. Jos kuvittelemme virheellisesti, että tarvitaan jotakin enemmän kuin mitä Hän tarjoaa, me kiellämme sen laajuuden ja voiman, joka Hänellä voi olla elämässämme, tai vähättelemme sitä. Hän on anonut oikeuden osoittaa armoa, ja Hän osoittaa sitä armoa meille.⁷ Hän on korkein lähde, mistä meidän tulee odottaa syntiemme anteeksiantoa.⁸ Hän on puolustajamme Isän luona, ja Hän ponnistelee sen puolesta, mitä Isä on halunnut alusta asti, eli että me palaisimme Hänen luokseen Hänen valtakuntansa perillisinä. Meidän pitää profeetta Alman sanoin ”[luoda] silloin katse [ympärillemme] ja [alkaa] uskoa Jumalan Poikaan, että hän tulee lunastamaan kansansa ja että hän on kärsivä ja kuoleva [meidän syntiemme] sovitukseksi ja että hän on jälleen nouseva kuolleista, mikä on saava aikaan ylösnousemuksen”⁹. Jeesus Kristus on meidän aarteemme.

Vapahtaja on antanut meille monia tapoja keskittyä tarkoituksellisesti Häneen, kuten päivittäisen mahdollisuuden tehdä parannus. Toisinaan me aliarvioimme sitä, kuinka suuri tämä tarjolla oleva siunaus on. Kun olin kahdeksanvuotias, isäni kastoi minut. Myöhemmin pidin häntä kädestä kiinni, kun olimme ylittämässä vilkkaasti liikennöityä katua. En ollut tarkkaavainen ja astuin jalkakäytävältä juuri, kun iso kuorma-auto rymisteli ohi. Isäni nykäisi minut takaisin kadulta jalkakäytävälle. Jos hän ei olisi tehnyt niin, olisin jäänyt kuorma-auton alle. Tuntien oman ilkikurisen luonteeni ajattelin: ”Ehkä olisi ollut parempi, että kuorma-auto olisi surmannut minut, koska en tule koskaan olemaan yhtä puhdas kuin nyt heti kasteeni jälkeen.”

Kahdeksanvuotiaana olin virheellisesti olettanut, että kasteen vesi pesi synnit pois. Näin ei ole. Kasteeni jälkeisinä vuosina olen oppinut, että Jeesuksen Kristuksen voima puhdistaa synnit Hänen sovitusuhrinsa avulla, kun solmimme kasteenliiton ja pidämme sen.¹⁰ Sitten parannuksen lahjan avulla me voimme pysyä puhtaina. Olen oppinut myös, että sakramentti tuo elämäämme voimallisen hyveellisen kiertokulun, jonka avulla voimme säilyttää syntiemme anteeksiannon.¹¹

Aivan kuten aarre, joka oli Carterin ja Carnarvonin jalkojen alla, sakramentin kallisarvoiset siunaukset ovat ulottuvillamme joka kerta kun osallistumme sakramenttikokoukseen. Meille luvataan, että Pyhä Henki on kumppanimme alati, jos valmistaudumme sakramenttiin samoin kuin uusi käännynnäinen valmistautuu kasteeseen ja konfirmointiin särkynein sydämin ja murtunein mielin sekä päättäväisenä elämään tuon kasteenliiton mukaan. Pyhä Henki siunaa meitä pyhittävällä voimallaan, jotta voimme aina säilyttää syntiemme anteeksiannon – viikosta toiseen.¹²

Hengellinen perustuksemme vahvistuu, kun teemme parannusta ja valmistaudumme tunnollisesti sakramenttiin ja nautimme sen kelvollisina. Vain vankan hengellisen perustuksen avulla voimme selviytyä vertauskuvallisista sateista, tuulista ja tulvista, joita kohtaamme elämässämme.¹³ Sitä vastoin hengellinen perustuksemme heikkenee, kun jätämme vapaaehtoisesti sakramenttikokouksen väliin tai kun emme keskity Vapahtajaan sakramentin aikana. Saatamme tahattomasti ”[vetäytyä] pois Herran Hengestä, niin ettei sillä voi olla sijaa [meissä meidän opastamiseksemme] viisauden poluilla, jotta [voisimme] saada siunausta ja menestystä ja varjelusta”¹⁴.

Kun Pyhä Henki on kanssamme, meitä innoitetaan ja johdatetaan solmimaan muita liittoja, kuten ne, joita solmimme temppeleissä, sekä pitämään ne. Niin tekeminen syventää suhdettamme Jumalaan.¹⁵ Olette saattaneet huomata, että viime vuosina on ilmoitettu monista uusista temppeleistä, niin että temppeleitä tulee yhä lähemmäksi jäseniä.¹⁶ Paradoksaalista kyllä, kun temppelit ovat yhä lähempänä meitä, meidän on ehkä helpompi suhtautua temppelissä käymiseen aiempaa välinpitämättömämmin. Kun temppelit ovat kaukana, me suunnittelemme aikaamme ja voimavarojamme, jotta voimme matkustaa temppeliin ja palvella siellä. Asetamme nämä matkat etusijalle.

Kun temppeli on lähellä, voi olla helppoa antaa pienten asioiden estää temppelissä käyminen ja sanoa itsellemme: ”No, menen jokin toinen kerta.” Asuminen lähellä temppeliä tuo enemmän joustavuutta siihen, milloin mennä temppeliin, mutta juuri tuo joustavuus voi saada aikaan sen, että on helpompi pitää temppeliä itsestäänselvyytenä. Kun teemme niin, me ”menemme ohi maalin” väheksyen mahdollisuutta päästä lähemmäksi Vapahtajaa Hänen pyhässä huoneessaan. Sitoutumisemme temppelissä käymiseen tulisi olla vähintään yhtä vahvaa silloin, kun temppeli on lähellä, kuin silloin, kun se on kaukana.

Kun Carter ja Carnarvon olivat tehneet kaivauksia muualla Kuninkaiden laaksossa Tutankhamonin hautaa etsiessään, he käsittivät erehdyksensä. Meidän ei tarvitse työskennellä tuloksetta – kuten he tekivät jonkin aikaa – löytääksemme aarteemme. Meidän ei myöskään tarvitse hakea neuvoa eksoottisista lähteistä arvostaen lähteen uutuutta ja ajatellen, että tällainen neuvo on valaisevampi kuin se, jonka voimme saada nöyrältä Jumalan profeetalta.

Kuten Vanhassa testamentissa kerrotaan, kun Naaman etsi parannusta spitaaliinsa, hän närkästyi siitä, että häntä pyydettiin kastautumaan seitsemän kertaa lähellä olevassa tavallisessa joessa. Mutta hänet taivuteltiin noudattamaan profeetta Elisan neuvoa sen sijaan että hän luottaisi omiin ennakkokäsityksiinsä siitä, kuinka ihmeen pitäisi tapahtua. Sen seurauksena Naaman parantui.¹⁷ Kun luotamme Jumalan profeettaan maan päällä tänä aikana ja toimimme hänen neuvojensa mukaan, me koemme onnellisuutta ja mekin voimme parantua. Meidän ei tarvitse etsiä kauempaa.

Veljet ja sisaret, kannustan teitä muistamaan Jeesuksen Kristuksen ja aina keskittymään Häneen. Hän on meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme, ”maali”, johon meidän tulee katsoa, ja suurin aarteemme. Kun tulette Hänen luokseen, teidät palkitaan voimalla kohdata elämän haasteita, rohkeudella tehdä sitä, mikä on oikein, ja kyvyllä täyttää tehtävänne kuolevaisuudessa. Arvostakaa mahdollisuutta tehdä parannusta, etuoikeutta nauttia sakramentti, siunausta solmia temppeliliittoja ja pitää ne, riemua palvelemisesta temppelissä sekä iloa siitä, että meillä on elävä profeetta.

Lausun vakaan ja varman todistukseni siitä, että Jumala, iankaikkinen Isä, on taivaallinen Isämme ja että Hän elää. Jeesus on Kristus. Hän on meidän hyväntahtoinen, viisas taivaallinen ystävämme¹⁸, ja tämä on Hänen palautettu kirkkonsa. Kiitos uskostanne ja uskollisuudestanne. Rukoilen, että voitte saada siunausta, menestystä ja varjelusta. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.