Nöyriä hyväksymään ja seuraamaan

Alman kirjan viidennessä luvussa esitetään itseä havainnoimaan kannustava kysymys: ”Voisitteko sanoa mielessänne, jos teidät tällä hetkellä kutsuttaisiin kuolemaan, että olette olleet riittävän nöyriä?”¹ Tuo kysymys antaa ymmärtää, että nöyryys on pakollinen edellytys, jotta olisimme valmiita palaamaan Jumalan luo.

Me kaikki haluamme ajatella olevamme riittävän nöyriä, mutta jotkin elämänkokemukset saavat meidät huomaamaan, että luonnollinen ylpeä ihminen on elävänä meissä hyvinkin usein.

Vuosia sitten, kun kaksi tytärtämme asuivat vielä kotona, päätin viedä heidät ja vaimoni yritykseen, jossa työskentelin, ja esitellä heille liiketoimintayksikköä, josta olin vastuussa.

Todellisena tarkoituksenani kuitenkin oli näyttää heille paikka, jossa – toisin kuin kotonamme – kaikki tekisivät täsmälleen niin kuin pyysin heitä tekemään kyseenalaistamatta minua. Kun saavuimme etuportille, joka yleensä avautui automaattisesti autoni lähestyessä, yllätyin, kun se ei tällä kertaa auennutkaan. Sen sijaan vartija, jota en ollut koskaan ennen eläessäni nähnyt, tuli auton luo ja pyysi minulta yrityksen henkilökorttiani.

Sanoin hänelle, etten koskaan tarvinnut henkilökorttia ajaakseni tontille autollani, ja esitin sitten klassisen ylpeyttä uhkuvan henkilön kysymyksen: ”Tiedättekö, kenelle puhutte?”

Hän vastasi siihen: ”No, koska Teillä ei ole henkilökorttianne, en voi tietää, kuka olette, ja sen aikaa kun olen tällä portilla, ette pääse sisään ilman asianmukaista henkilötodistusta.”

Ajattelin katsoa taustapeiliin nähdäkseni tyttärieni reaktion tähän kaikkeen, mutta tiesin, että he nauttivat tuon hetken jokaisesta sekunnista! Vaimoni vierelläni pudisteli päätään paheksuen käytöstäni. Viimeinen keinoni silloin oli pyytää vartijalta anteeksi ja sanoa, että olin hyvin pahoillani siitä, että olin kohdellut häntä niin huonosti. ”Saatte anteeksi”, hän sanoi, ”mutta ilman henkilökorttia ette pääse tänään sisään!”

Ajoin sitten hyvin hitaasti takaisin kotiin hakemaan henkilökorttini, koska olin ehkä oppinut tämän arvokkaan läksyn: kun emme halua olla nöyriä, me päädymme nöyryytetyiksi.

Sananlaskuissa sanotaan: ”Ylpeys vie nöyryytykseen, vaatimaton saa kunniaa.”² Oppiaksemme nöyryyttä meidän on ymmärrettävä, mitä se todella tarkoittaa evankeliumin yhteydessä.

Jotkut ihmiset sekoittavat nöyryyden muihin asioihin, kuten esimerkiksi köyhyyteen. Tosiasiassa on kuitenkin monia, jotka ovat köyhiä ja ylpeitä, ja myös monia, jotka ovat rikkaita ja silti nöyriä. Toiset, jotka ovat hyvin ujoja tai joilla on huono itsetunto, saattavat näyttää ulospäin nöyriltä mutta syvällä sisimmässään ovat toisinaan täynnä ylpeyttä.

Mitä siis on nöyryys? Saarnatkaa minun evankeliumiani -oppaan mukaan se on ”halukkuutta alistua Herran tahtoon – –. Se on alttiutta oppimiseen – –. [Se] on välttämätön katalysaattori hengelliselle kasvulle.”³

Meillä kaikilla on varmasti monia mahdollisuuksia kehittää itsessämme tätä Kristuksen kaltaista ominaisuutta. Haluaisin tarkastella ensin sitä, kuinka nöyriä olemme olleet tai meidän pitäisi olla profeettamme neuvojen seuraamisessa. Pikakysely meille kullekin voisi olla:

• Mainitsemmeko kirkon koko nimen kaikessa kanssakäymisessämme? Presidentti Russell M. Nelson on sanonut: ”Se, että poistamme Herran nimen Herran kirkosta, on Saatanalle suuri voitto.”⁴

• Annammeko Jumalan vallita elämässämme hyväksymällä profeettamme hyvin erityisen kutsun? ”Tänä päivänä kutsun jäseniämme kaikkialla olemaan esimerkkinä ja hylkäämään ennakkoluuloiset asenteet ja teot.”⁵

• Voitammeko me maailman luottaen enemmän Kristuksen oppiin kuin ihmisfilosofioihin, kuten profeettamme on opettanut?⁶

• Onko meistä tullut rauhantekijöitä, jotka sanovat myönteisiä asioita ihmisille ja ihmisistä? Presidentti Nelson opetti meille viime yleiskonferenssissa seuraavaa: ”’Jos on jotakin hyveellistä, rakastettavaa tai hyvältä kuuluvaa tai kiitettävää’, mitä voimme sanoa jostakusta toisesta ihmisestä – joko kasvotusten tai selän takana – sen pitäisi olla meidän kommunikointimme mittapuu.”⁷

Nämä ovat yksinkertaisia mutta voimallisia ohjeita. Muistakaa, että Mooseksen kansan ei tarvinnut tehdä parantuakseen muuta kuin katsoa pronssikäärmettä, jonka hän oli nostanut tankoon.⁸ Mutta ”keinon yksinkertaisuuden tai sen helppouden tähden oli monia, jotka menehtyivät”⁹.

Tämän konferenssin aikana olemme kuulleet ja tulemme vielä kuulemaan profeettojemme ja apostoliemme ehdottoman luotettavia neuvoja. Se on täydellinen tilaisuus oppia nöyryyttä ja antaa vahvojen mielipiteidemme taipua entistä vahvempaan vakaumukseen siitä, että Herra todella puhuu näiden valittujen johtajien välityksellä.

Ennen kaikkea nöyryyttä opetellessamme meidän on myös ymmärrettävä ja hyväksyttävä, ettemme pysty voittamaan haasteitamme tai saavuttamaan täysiä mahdollisuuksiamme pelkästään omilla ponnisteluillamme. Motivoivat puhujat, kirjoittajat, valmentajat ja somevaikuttajat ympäri maailmaa, erityisesti digitaalisilla alustoilla, sanovat, että kaikki riippuu yksinomaan meistä ja teoistamme. Maailma uskoo lihan käsivarteen.

Mutta palautetusta evankeliumista olemme oppineet, että me olemme hyvin riippuvaisia taivaallisen Isän hyväntahtoisuudesta ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sovituksesta, ”sillä me tiedämme, että armosta me pelastumme kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehd䔹⁰. Siksi on niin tärkeää solmia liittoja Jumalan kanssa ja pitää ne, sillä näin me voimme saada täysin osaksemme Jeesuksen Kristuksen parantavan, kaiken mahdollistavan ja täydelliseksi tekevän voiman Hänen sovitustyönsä kautta.

Viikoittainen sakramenttikokoukseen osallistuminen ja säännöllinen temppelissä palveleminen, jotta voimme osallistua toimituksiin ja vastaanottaa ja uudistaa liittoja, on merkki siitä, että ymmärrämme riippuvuutemme taivaallisesta Isästä ja Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta. Se kutsuu Heidän voimansa meidän elämäämme auttamaan meitä selviytymään kaikista ongelmistamme ja lopulta täyttämään luomisemme määrän.

Vähän aikaa sitten nöyryyteni ja ymmärrykseni siitä, että olen riippuvainen Herrasta, joutui jälleen kerran koetukselle. Olin taksissa matkalla lentokentälle ehtiäkseni lyhyelle lennolle paikkaan, jossa oli ratkaistavana hyvin vaikea tilanne. Taksinkuljettaja, joka ei ollut kirkon jäsen, katsoi minua peilistä ja sanoi: ”Näen, että tänään te ette voi hyvin!”

”Voiko sen nähdä?” kysyin.

”Tietysti”, hän sanoi. Sitten hän sanoi jotakin tähän tapaan: ”Teillä on itse asiassa hyvin kielteinen sädekehä ympärillänne!”

Selitin hänelle, että minulla oli melko vaikea tilanne hoidettavana, ja silloin hän kysyi minulta: ”Oletteko tehnyt kaiken voitavanne ratkaistaksenne tilanteen?”

Vastasin tehneeni kaiken voitavani.

Silloin hän sanoi jotakin, mitä en ole koskaan unohtanut: ”Jättäkää se sitten Jumalan käsiin, niin kaikki järjestyy.”

Tunnustan, että minulla oli kiusaus kysyä häneltä: ”Tiedättekö, kenelle puhutte?” Mutta en tehnyt niin. Sen sijaan nöyrryin Herran edessä koko tuon tunnin lennon ajan ja pyysin jumalallista apua. Lentokoneesta poistuessani sain tietää, että vaikea tilanne, joka piti ratkaista, oli jo järjestyksessä ja ettei läsnäoloni olisi enää edes tarpeen.

Veljet ja sisaret, Herran käsky, kutsu ja lupaus on selkeä ja lohdullinen: ”Ole nöyrä, niin Herra, sinun Jumalasi, johdattaa sinua kädestä ja antaa sinulle vastauksen rukouksiisi.”¹¹

Olkaamme nöyriä seuraamaan profeettojemme neuvoja ja hyväksymään, että vain Jumala ja Jeesus Kristus voivat muuttaa meidät – Hänen kirkossaan saatujen toimitusten ja liittojen avulla – parhaaksi omaksi itseksemme tässä elämässä ja tehdä meistä jonakin päivänä täydellisiä Kristuksessa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.