Nähkäämme Jumalan perhe kokonaiskuvan antavan linssin läpi

Kun nuorin tyttäremme Berkeley oli pieni, aloin käyttää lukulaseja – sellaisia, jotka tarkentavat lähelle ja suurentavat kaiken. Eräänä päivänä, kun istuimme yhdessä lukemassa kirjaa, katsoin häntä rakastavasti mutta myös surullisena, koska yhtäkkiä hän vaikutti varttuneemmalta. Ajattelin: ”Mihin aika on vierähtänyt? Hän on jo niin iso!”

Kun nostin lukulasejani pyyhkiäkseni pois kyyneleen, tajusin: ”Hetkinen – ei hän olekaan isompi. Se johtuu vain näistä laseista! Ei sittenkään mitään!”

Joskus pystymme näkemään vain lähelle tarkennetun, suurennetun näkymän niistä, joita rakastamme. Tänä iltana kutsun teitä loitontamaan näkymää ja katsomaan toisenlaisen linssin läpi – iankaikkisen linssin, joka tarkentuu kokonaiskuvaan, suurempaan tarinaanne.

Kun ihmiskunta pyrki pääsemään avaruuteen, aluksi miehittämättömissä raketeissa ei ollut ikkunoita. Mutta jo Apollo 8 -lennolla kuuhun astronauteilla oli yksi ikkuna. Avaruudessa leijuessaan näkymä maapallostamme teki heihin voimallisen vaikutuksen, ja he ottivat tämän upean kuvan, joka vangitsi koko maailman huomion! Nämä astronautit kokivat niin voimakkaan tuntemuksen, että sille on annettu oma nimi: kokemuksellinen perspektiivimuutos.

Kuva

Maapallo avaruudesta katsottuna.

NASA

Uudesta perspektiivistä katseleminen muuttaa kaiken. Eräs avaruusmatkailija sanoi, että se ”pienentää asiat niin pieniksi, että kaikki tuntuu hallittavalta. – – Me pystymme siihen. Rauha maan päällä – ilman muuta. Se antaa ihmisille sellaista energiaa, – – sellaista voimaa.”¹

Meillä ihmisillä on maanpäällinen näkökulma, mutta Jumala näkee maailmankaikkeuden suuren kokonaiskuvan. Hän näkee koko luomakunnan, meidät kaikki, ja Hän on täynnä toivoa.

Onko mahdollista alkaa nähdä, kuten Jumala näkee, vaikka elämme edelleen tämän maapallon pinnalla – tuntea tätä kokonaiskuvan tunnetta? Uskon, että voimme uskon silmin loitontaa näkymää ja nähdä itsemme ja perheemme tuntien toivoa ja iloa.

Pyhät kirjoitukset ovat samaa mieltä. Moroni puhuu niistä, joiden usko oli ”niin tavattoman vahva”, että he ”todella näkivät – – uskon silmin, ja he olivat iloisia”.²

Kun heidän katseensa oli suunnattu Vapahtajaan, he tunsivat iloa ja tiesivät tämän totuuden: Kristuksen ansiosta kaikki järjestyy. Kaikki, mistä sinä ja sinä ja sinä olette huolissanne – kaikki tulee järjestymään! Ja ne, jotka katsovat uskon silmin, voivat tuntea, että kaikki järjestyy nyt.

Lukion viimeisenä vuonna kävin läpi vaikeaa vaihetta, kun en tehnyt hyviä valintoja. Muistan, kuinka näin äitini itkevän, ja mietin, olinko tuottanut hänelle pettymyksen. Tuolloin kannoin huolta siitä, että hänen kyyneleensä tarkoittivat, että hän oli menettänyt toivonsa minun suhteeni, ja ellei hän tuntenut toivoa minun suhteeni, niin ehkä ei ollutkaan mitään paluukeinoa.

Mutta isäni oli harjaantuneempi loitontamaan näkymää ja näkemään asioita pitkällä tähtäimellä. Hän oli oppinut kokemuksesta, että huolestuminen tuntuu paljolti rakkaudelta, mutta se ei ole samaa.³ Hän katsoi uskon silmin ja näki, että kaikki järjestyisi, ja hänen toiveikas suhtautumistapansa muutti minut.

Kun valmistuin lukiosta ja menin BYU:hun, isäni lähetti minulle kirjeitä, joissa hän muistutti minua siitä, kuka olen. Hänestä tuli kannustajani, ja kaikki tarvitsevat kannustajaa – jotakuta, joka ei sano ”Et juokse tarpeeksi nopeasti”, vaan muistuttaa lempeästi, että pystyt siihen.

Isä oli esimerkkinä Lehin unesta. Lehin tavoin hän tiesi, ettei pidä jahdata rakkaita, jotka tuntevat olevansa eksyksissä. ”Pysy paikallasi ja kutsu heitä. Mene puun luo, pysy puun luona, jatka hedelmien syömistä ja hymyillen jatka niiden kutsumista, joita rakastat, ja näytä esimerkilläsi, että hedelmien syöminen on onnellinen asia!”⁴

Tämä visuaalinen kuva on auttanut minua huonoina hetkinä, kun huomaan olevani puun luona, syöväni hedelmää ja itkeväni, koska olen huolissani. Ja kuinka paljon se oikeastaan auttaa? Valitkaamme sen sijaan toivo – toivo, joka kohdistuu Luojaamme ja toisiimme ja ruokkii kykyämme olla parempia kuin olemme tällä hetkellä.

Pian vanhin Neal A. Maxwellin kuoleman jälkeen eräs toimittaja kysyi hänen pojaltaan, mitä tämä kaipasi eniten. Hän sanoi, että päivällisiä vanhempiensa luona, koska niiden jälkeen hänestä tuntui aina, että hänen isänsä uskoi häneen.

Tämä tapahtui samoihin aikoihin, kun aikuiset lapsemme alkoivat tulla kotiin sunnuntaiaterioille oman puolisonsa kanssa. Viikon aikana huomasin laativani mielessäni luetteloja asioista, joista voisin muistuttaa heitä sunnuntaina, kuten ”Voisit yrittää auttaa lapsiasi enemmän, kun olet kotona” tai ”Muista olla hyvä kuuntelija”.

Kun luin veli Maxwellin sanat, heitin luettelot pois ja vaiensin tuon arvostelevan äänen, niin että kun näin aikuisia lapsiani sen lyhyen ajan joka viikko, keskityin niihin moniin myönteisiin asioihin, joita he jo tekivät. Kun muutama vuosi myöhemmin vanhin poikamme Ryan kuoli, muistan olleeni kiitollinen siitä, että yhteinen aikamme oli ollut onnellisempaa ja myönteisempää.

Ennen kuin olemme tekemisissä läheisen kanssa, voimmeko esittää itsellemme kysymyksen: ”Onko se, mitä aion tehdä tai sanoa, hyödyllistä vai loukkaavaa?” Sanamme ovat yksi supervoimistamme, ja perheenjäsenet ovat kuin ihmisliitutauluja, jotka seisovat edessämme ja sanovat: ”Kirjoita, mitä ajattelet minusta!” Näiden viestien, olivatpa ne tahallisia tai tahattomia, tulee olla toiveikkaita ja kannustavia.⁵

Meidän tehtävänämme ei ole opettaa jollekulle, joka käy läpi vaikeaa vaihetta, että hän on huono tai aiheuttaa pettymystä. Harvoissa tilanteissa me saatamme tuntea innoitusta oikaista, mutta kertokaamme useimmiten rakkaillemme sanoin ja sanattomin keinoin niitä viestejä, joita he kaipaavat kuulla: ”Perheemme tuntuu eheältä ja kokonaiselta, koska sinä kuulut siihen.” ”Rakastamme sinua koko loppuelämäsi ajan – tapahtuipa mitä tahansa.”

Toisinaan me tarvitsemme enemmän myötätuntoa kuin neuvoja, enemmän kuuntelua kuin luentoa, jonkun, joka kuulee ja miettii: ”Miltä minusta täytyisi tuntua, että sanoisin niin kuin hän juuri sanoi?”

Muistakaa, että perheet ovat Jumalan antama työpaja, jossa me opettelemme asioita, joten harha-askeleet ja virhearvioinnit eivät ole vain mahdollisia vaan todennäköisiä. Ja eikö olisikin mielenkiintoista, jos voisimme elämämme lopussa nähdä, että nuo ihmissuhteet, jopa nuo haasteelliset hetket, olivat juuri niitä asioita, jotka auttoivat meitä tulemaan enemmän Vapahtajamme kaltaisiksi? Jokainen vaikea vuorovaikutustilanne on tilaisuus oppia rakastamaan syvemmällä tasolla – jumalallisella tasolla.⁶

Loitonnetaanpa näkymää, jotta näemme perhesuhteet voimallisena välineenä opettaa meille niitä asioita, joita tulimme tänne oppimaan, kun käännymme Vapahtajan puoleen.

Myönnettäköön, että langenneessa maailmassa ei ole mitään keinoa olla täydellinen puoliso, isä tai äiti, poika tai tytär, lapsenlapsi, tukihenkilö tai ystävä – mutta on miljoona tapaa olla hyvä sellainen.⁷ Pysykäämme puun luona, tulkaamme osallisiksi Jumalan rakkaudesta ja jakakaamme sitä muille. Nostamalla ihmisiä ympärillämme me nousemme yhdessä ylöspäin.

Valitettavasti muisto hedelmien syömisestä ei riitä. Meidän pitää yhä uudelleen nauttia niitä tavoilla, jotka tarkentavat jälleen linssimme ja yhdistävät meidät taivaalliseen kokonaiskuvaan – avaamalla pyhät kirjoitukset, jotka ovat täynnä valoa ja karkottavat pimeyden, pysymällä polvillamme, kunnes välinpitämätön rukouksemme muuttuu voimalliseksi. Silloin sydän pehmenee ja alamme nähdä niin kuin Jumala näkee.

Näinä viimeisinä aikoina kenties suurin työ, mitä teemme, on rakkaidemme parissa – hyvien ihmisten, jotka elävät jumalattomassa maailmassa. Meidän toivomme muuttaa sen, kuinka he näkevät itsensä ja millaisia he todella ovat. Ja tämän rakkauden linssin läpi he näkevät, millaisia heistä tulee.

Mutta vastustaja ei halua meidän tai rakkaidemme palaavan kotiin yhdessä. Ja koska elämme planeetalla, joka on sidottu aikaan ja rajalliseen määrään vuosia⁸, hän yrittää saada meissä aikaan hyvin todellisen paniikin tunteen. Kun katseemme on tarkennettu lähelle, on vaikea nähdä, että suunnallamme on enemmän merkitystä kuin nopeudellamme.

Muistakaa: ”Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin. Jos haluat mennä kauas, menkää yhdessä.”⁹ Onneksi Jumalaa, jota palvelemme, ei aika sido. Hän näkee, millaisia meidän rakkaamme todella ovat ja millaisia me todella olemme.¹⁰ Niinpä Hän on kärsivällinen meitä kohtaan ja toivoo, että me olemme kärsivällisiä toisiamme kohtaan.

Myönnän, että on hetkiä, jolloin maa, ajallinen kotimme, tuntuu surun saarelta – hetkiä, jolloin toinen silmäni katsoo uskossa ja toinen silmäni itkee.¹¹ Tiedättekö tämän tunteen?

Koin sellaisen tiistaina.

Voimmeko sen sijaan valita profeettamme uskollisen asenteen, kun hän lupaa ihmeitä perheessämme? Jos teemme niin, meidän ilomme lisääntyy, vaikka turbulenssi lisääntyisikin. Hän lupaa, että voimme kokea kokemuksellisen perspektiivimuutoksen nyt olosuhteistamme riippumatta.¹²

Näkeminen tällä tavoin uskon silmin nyt on sitä, että koemme jälleen sitä uskoa tai heijastuman siitä uskosta, joka meillä oli ennen kuin tulimme tämän maan päälle. Se näkee hetken epävarmuuden ohi ja sallii meidän ”[tehdä] iloisin mielin kaikki, mikä on meidän vallassamme; ja [pysyä] sitten sijoillamme”¹³.

Onko elämässänne tällä hetkellä jotakin vaikeaa – jotakin, josta pelkäätte, ettei sitä voi ratkaista? Ilman uskon silmiä voi tuntua kuin Jumala olisi menettänyt asioiden hallinnan, mutta onko se totta?

Tai ehkäpä suurempi pelkonne on, että joudutte käymään tämän vaikean ajan läpi aivan yksin, mutta se tarkoittaisi, että Jumala on hylännyt teidät, mutta onko se totta?

Todistukseni on, että Vapahtajalla on sovituksensa ansiosta kyky muuttaa kaikki kokemanne painajaiset siunaukseksi. Hän on luvannut meille ”peruuttamattomin liitoin”, että kun pyrimme rakastamaan ja seuraamaan Häntä, ”kaikki, millä [meitä] on ahdistettu, koituu yhdessä [meidän parhaaksemme]”¹⁴. Kaikki.

Ja koska olemme liiton lapsia, me voimme pyytää tätä toiveikasta tunnetta nyt!

Vaikka perheemme ei olekaan täydellinen, me voimme kehittää rakkauttamme muita kohtaan täydelliseksi, kunnes siitä tulee jatkuvaa, muuttumatonta, tapahtuipa-mitä-tahansa-rakkautta – sellaista rakkautta, joka tukee muutosta ja mahdollistaa kasvun ja paluun.

Vapahtajan työ on tuoda rakkaamme takaisin. Se on Hänen työnsä ja Hänen aikataulunsa. Meidän työnämme on tarjota toivoa ja sydäntä, jonka luo he voivat tulla kotiin. ”Meillä ei ole [Jumalan] valtuutta tuomita eikä Hänen valtaansa lunastaa, mutta meidät on valtuutettu osoittamaan Hänen rakkauttaan.”¹⁵ Presidentti Nelson on myös opettanut, että muut tarvitsevat meidän rakkauttamme enemmän kuin arvosteluamme. ”Heidän pitää kokea Jeesuksen Kristuksen puhdasta rakkautta, joka kuvastuu teidän sanoistanne ja teoistanne.”¹⁶

Juuri rakkaus muuttaa sydämiä. Se on kaikkein puhtain vaikutin, ja muut voivat tuntea sen. Pitäkäämme lujasti kiinni näistä profeetallisista sanoista, jotka lausuttiin 50 vuotta sitten: ”Yksikään koti ei ole epäonnistunut, ellei se lakkaa yrittämästä auttaa.”¹⁷ Varmasti ne, jotka rakastavat eniten ja pisimpään, voittavat!

Maanpäällisissä perheissä me teemme yksinkertaisesti sitä, mitä Jumala on tehnyt meidän kanssamme – osoitamme tietä ja toivomme, että rakkaamme kulkevat siihen suuntaan tietäen, että he voivat itse valita polkunsa.

Ja kun he siirtyvät verhon toiselle puolelle ja pääsevät lähelle taivaallisen kotinsa rakastavaa ”vetovoimaa”¹⁸, uskon, että se tuntuu tutulta, koska heitä rakastettiin täällä.

Käyttäkäämme tätä kokonaiskuvan antavaa linssiä ja nähkäämme ihmiset, joita rakastamme ja joiden kanssa elämme, yhteisinä kumppaneina tällä kauniilla planeetalla.

Te ja minä? Me pystymme tähän! Voimme pitää kiinni ja toivoa! Voimme pysyä puun luona ja nauttia hymyillen sen hedelmiä antaen Kristuksen valon silmissämme olla sellaista, johon muut voivat luottaa synkimpinä hetkinään. Kun he näkevät valon meidän kasvoillamme, se vetää heitä puoleensa. Silloin voimme auttaa heitä suuntaamaan huomionsa rakkauden ja valon alkuperäiseen lähteeseen, kirkkaaseen aamutähteen, Jeesukseen Kristukseen.¹⁹

Minä todistan, että tämä – kaikki tämä – tulee järjestymään paljon paremmin kuin voisimme koskaan kuvitella! Kun katsomme uskon silmin Jeesukseen Kristukseen, nähkäämme, että kaikki on lopulta hyvin, ja tuntekaamme, että kaikki on hyvin nyt. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.