Aamulla on vieraana ilo

Kuva

Useita vuosia sitten Salt Lake Cityn sanomalehdet julkaisivat erään läheisen ystäväni kuolinilmoituksen. Hän oli kuollut kesken elämänsä parasta aikaa. Kävin ruumishuoneella ja liityin niiden joukkoon, jotka olivat kokoontuneet esittämään surunvalittelunsa aviomiehelle ja äitinsä menettäneille lapsille. Yhtäkkiä pienin lapsista, Kelly, huomasi minut ja otti kiinni kädestäni. ”Tule minun kanssani”, hän sanoi ja talutti minut arkulle, jossa lepäsi hänen rakkaan äitinsä ruumis. ”Minä en itke”, hän sanoi, ”etkä sinäkään saa. Äiti kertoi minulle monta kertaa kuolemasta ja elämästä taivaallisen Isän luona. Minä kuulun äidille ja isälle. Me olemme joskus taas kaikki yhdessä.” Mieleeni tulivat psalminkirjoittajan sanat: ”Lasten – – huudot todistavat sinun voimastasi” (Ps. 8:3).

Kyynelten läpi näin nuoren ystäväni kauniin ja luottavaisen hymyn. Hänen, jonka pikkuruinen käsi yhä puristi omaani, ei tarvitsisi koskaan kokea lohdutonta sarastusta. Horjumattoman todistuksensa varassa, tietäen, että elämä jatkuu haudan tuolle puolen, hän, hänen isänsä, hänen veljensä ja sisarensa ja todellakin jokainen, jolla on tieto tästä jumalallisesta totuudesta, voi julistaa maailmalle: ”Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo” (Ps. 30:6).

Sieluni koko voimalla todistan, että Jumala elää, että Hänen rakas Poikansa on ylösnousemuksen esikoinen ja että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on se kaikkialle tunkeutuva valo, joka tekee jokaisesta lohduttomasta sarastuksesta riemukkaan aamun.

Huhtikuun 1976 yleiskonferenssipuheesta.