Sakramentti – ja uhri

Puoli vuotta sitten huhtikuun yleiskonferenssissa olin vapautettu puhumasta, sillä olin toipumassa suuresta leikkauksesta. Henkeni on säästetty, ja nyt minulla on mieluisa tilaisuus kiittää niistä siunauksista, lohdutuksesta ja auliista avusta, jota veljeni ensimmäisessä presidenttikunnassa ja kahdentoista koorumissa ovat antaneet, sekä kiittää muita ihania työtovereita ja ystäviä, joille olen niin suuressa kiitollisuudenvelassa ja jotka ympäröivät rakkaan vaimoni Rubyn ja perheeni ajallaan, huomiollaan ja rukouksillaan. – –

Sinä iltana, kun sain kohtaukseni, tiesin, että minulle oli tapahtunut jotakin hyvin vakavaa. Kaikki kävi hyvin nopeasti – kipu iski niin voimakkaana, että rakas Rubyni soitti lääkärille ja perheellemme, ja minä olin polvillani nojaten kylpyammeeseen hakien tukea ja lohtua ja kaivattua helpotusta kipuun. Minä pyysin taivaalliselta Isältäni, että Hän säästäisi henkeni vielä vähän aikaa, niin että saisin vielä vähän enemmän aikaa tehdä Hänen työtänsä, jos se oli Hänen tahtonsa.

Rukoillessani aloin menettää tajuntaani. Ambulanssin sireenien ääni on viimeinen, mitä muistan, ennen kuin vaivuin tajuttomuuteen, jota kesti muutamia päiviä.

Hirvittävä kipu ja ihmisten hälinä lakkasivat. Olin nyt hiljaisessa, rauhallisessa paikassa; kaikki oli tyyntä ja äänetöntä. Olin tietoinen kahdesta henkilöstä etäämpänä kukkulalla, toinen seisoi korkeammalla kuin toinen. En pystynyt erottamaan heidän piirteitään tarkemmin. Korkeammalla oleva osoitti jotakin, mitä minä en nähnyt.

En kuullut ääniä, mutta olin tietoinen siitä, että olin pyhän läheisyydessä ja ilmapiirissä. Seuraavien tuntien ja päivien aikana mieleeni juurrutettiin yhä uudelleen Ihmisen Pojan iankaikkista tehtävää ja korotettua asemaa. Todistan teille, että Hän on Jeesus Kristus, Jumalan Poika, kaikkien Vapahtaja, koko ihmiskunnan Lunastaja, loputtoman rakkauden, armon ja anteeksiantamuksen Suoja, maailman Valo ja Elämä. Minä olin tiennyt tämän totuuden jo aikaisemmin – en ollut koskaan sitä epäillyt tai ihmetellyt. Mutta nyt minä tiesin sydämeeni ja sieluuni painuneiden Hengen vaikutelmien kautta nämä jumalalliset totuudet mitä epätavallisimmalla tavalla.

Minulle näytettiin panoraamana Hänen maanpäällinen palvelutyönsä: Hänen kasteensa, Hänen opetuksensa, Hänen parantamisensa, irvikuva Hänen oikeudenkäynnistään, Hänen ristiinnaulitsemisensa, Hänen ylösnousemuksensa ja taivaaseenastumisensa. Näkymät Hänen maanpäällisestä palvelutehtävästään tulvivat mieleeni vaikuttavan yksityiskohtaisina vahvistaen pyhien kirjoitusten silminnäkijöiden kuvaukset. Minua opetettiin, ja Jumalan Pyhä Henki avasi ymmärrykseni silmät näkemään monia asioita.

Ensimmäisessä näkymässä Vapahtaja ja Hänen apostolinsa olivat yläkerran huoneessa sinä iltana, jolloin Hänet kavallettiin. Pääsiäisaterian jälkeen Hän asetti ja valmisti Herran ehtoollisen sakramentin rakkaimmille ystävilleen tulevan uhrinsa muistoksi. Se näytettiin minulle hyvin vaikuttavasti – Vapahtajan ylitsevuotava rakkaus jokaista kohtaan. Näin Hänen huomaavaisen huolenpitonsa merkityksellisistä pikkuseikoista – jokaisen apostolin pölyisten jalkojen peseminen, tumman leivän murtaminen ja siunaaminen ja viinin siunaaminen, sitten Hänen kauhistava paljastuksensa, että yksi kavaltaisi Hänet.

Hän selitti Juudaksen lähtemisen ja kertoi muille asioista, jotka pian tapahtuisivat.

Sitten seurasi Vapahtajan juhlallinen puhe, jossa Hän sanoi yhdelletoista: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33.)

Vapahtajamme rukoili Isäänsä ja tunnusti Isän olevan se lähde, josta Hän oli saanut valtansa ja voimansa – vieläpä suoda iankaikkinen elämä kaikille, jotka ovat kelvollisia.

Vapahtaja rukoili: ”Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.”

Sitten Jeesus lisäsi kunnioittavasti:

”Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni.

Isä, kirkasta sinä nyt minut, ota minut luoksesi ja anna minulle se kirkkaus, joka minulla oli sinun luonasi jo ennen maailman syntyä.” (Joh. 17:3–5.)

Hän ei rukoillut vain opetuslastensa puolesta, jotka oli kutsuttu maailmasta ja jotka olivat olleet uskollisia todistukselleen Hänestä, ”vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun” (Joh. 17:20).

Laulun laulettuaan Jeesus ja yksitoista lähtivät Öljymäelle. Siellä puutarhassa jollakin meidän käsityskykymme ylittävällä tavalla Vapahtaja otti kantaakseen ihmiskunnan syntien taakan Aadamista aina maailman loppuun saakka. Hänen tuskansa puutarhassa, Luukas kertoo meille, oli niin valtava, että ”hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin” (Luuk. 22:44). Hän kärsi tuskan ja taakan, jollaista kukaan ihminen ei olisi voinut kestää. Tuona tuskan hetkenä Vapahtajamme voitti kaiken Saatanan vallan.

Kirkastettu Herra ilmoitti Joseph Smithin kautta kaikelle ihmiskunnalle tämän kehotuksen:

”Ja nyt, minä käsken sinua tekemään parannuksen – –.

Sillä – –, minä, Jumala, olen kärsinyt – – kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen; – –

mikä kärsimys sai minut, tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta – –.

Ja nyt, minä jälleen käsken sinua tekemään parannuksen, jotten minä nöyrryttäisi sinua kaikkivaltiaalla voimallani, ja tunnustamaan syntisi, jottei sinun tarvitse kärsiä näitä rangaistuksia.” (OL 19:15–16, 18, 20.)

Niinä tajuttomuuden päivinä minä sain Pyhän Hengen lahjan ja voiman kautta täydellisemmän tiedon Hänen tehtävästään. Sain myös täydellisemmän ymmärryksen siitä, mitä tarkoittaa käyttää Hänen nimessään valtuutta paljastaa taivaan valtakunnan salaisuudet kaikkien niiden pelastukseksi, jotka ovat uskollisia. Sielulleni opetettiin yhä uudelleen tapahtumia, jotka liittyivät kavallukseen, pilkkaoikeudenkäyntiin ja itsensä jumaluuden jäsenen ruoskimiseen. Näin, miten Hän kamppaili ylös kukkulaa heikentyvin voimin ristiä kantaen ja miten Hänet asetettiin ristille, kun se lojui maassa, miten karkeatekoiset naulat hakattiin vasaralla Hänen käsiinsä ja ranteisiinsa ja jalkoihinsa, jotta Hänen ruumiinsa pysyisi ristillä, kun se nostettaisiin ihmisten nähtäville.

Ristiinnaulitseminen – kauhistuttava ja tuskallinen kuolema, jonka Hän kärsi – oli määrätty jo alusta asti. Kiduttavan tuskallisen kuolemansa kautta Hän laskeutui kaiken alapuolelle, niin kuin kirjoitettu on, että Hän ylösnousemuksellaan nousisi kaiken yläpuolelle (ks. OL 88:6).

Jeesus Kristus kuoli samassa kirjaimellisessa mielessä kuin me kaikki tulemme kuolemaan. Hänen ruumiinsa lepäsi haudassa. Jeesuksen, maailman Vapahtajaksi valitun, kuolematon henki meni lukemattomien henkien luo, jotka olivat jättäneet kuolevaisuuden vaihtelevassa määrin kuuliaisina Jumalan laeille. Hän opetti heille ”ylimaallisen suurenmoista sanomaa, että oli koittanut vapahdus kuoleman orjuudesta ja käynyt mahdolliseksi pelastua – –. Tämä työ kuului osana Vapahtajan ennaltamäärättyyn ja ainutlaatuiseen palvelukseen ihmissuvulle.”¹

En pysty alkuunkaan välittämään teille sitä syvää vaikutusta, jonka nämä näkymät ovat jättäneet sieluuni. Minä tunnen niiden iankaikkisen merkityksen ja tajuan, ettei ”mitään koko pelastussuunnitelmassa voida tärkeydessään millään tavoin verrata kaikkein ylivertaisimpaan tapahtumaan, Herramme sovitusuhriin. Se on tärkein yksittäinen tapahtuma, mitä on koskaan tapahtunut koko luomakunnan historiassa; se on se kallioperusta, jolla evankeliumi ja kaikki muu lepää”,² kuten on sanottu.

Isä Lehi opetti pojalleen Jaakobille ja meille tänään:

”Sen vuoksi lunastus tulee pyhässä Messiaassa ja hänen kauttansa, sillä hän on täynnä armoa ja totuutta.

Katso, hän antaa itsensä uhriksi synnin tähden täyttääkseen lain vaatimukset kaikkien niiden hyväksi, joilla on särkynyt sydän ja murtunut mieli, eikä kenenkään muun hyväksi voida lain vaatimuksia täyttää.

Kuinka tärkeää sen vuoksi onkaan, että nämä asiat ilmaistaan maan asukkaille, jotta he voivat tietää, ettei mikään liha voi asua Jumalan edessä muuten kuin pyhän Messiaan ansioiden ja laupeuden ja armon kautta, hänen, joka antaa henkensä lihan mukaisesti ja ottaa sen jälleen Hengen voimasta saadakseen aikaan kuolleiden ylösnousemuksen, ollen ensimmäinen, joka nousee ylös.

Sen vuoksi hän on Jumalalle ensi hedelmä, koska hän puhuu kaikkien ihmislasten puolesta; ja ne, jotka uskovat häneen, pelastuvat.” (2. Nefi 2:6–9.)

Kallisarvoisin jumalanpalveluskokemuksemme sakramenttikokouksessa on pyhä sakramenttitoimitus, sillä se tarjoaa tilaisuuden keskittää mielemme ja sydämemme Vapahtajaan ja Hänen uhriinsa.

Apostoli Paavali varoitti varhaisia pyhiä syömästä tätä leipää ja juomasta tätä Herran maljaa kelvottomasti (ks. 1. Kor. 11:27–30).

Vapahtajamme itse neuvoi nefiläisiä: ”Sillä jokainen, joka syö ja juo minun lihaani ja vertani kelvottomana, [saattaa] tuomion sielulleen” (3. Nefi 18:29).

Kelvolliset sakramentin nauttijat ovat sopusoinnussa Herran kanssa ja tekevät Hänen kanssaan liiton muistaa aina Hänen uhrinsa maailman syntien edestä, ottaa Kristuksen nimi päällensä ja muistaa Hänet aina ja pitää Hänen käskynsä. Vapahtaja lupaa, että me, jotka teemme niin, saamme Hänen Henkensä kumppaniksemme ja että jos me olemme uskollisia loppuun saakka, me saamme periä iankaikkisen elämän.

Herramme ilmoitti Joseph Smithille, että ”ei ole suurempaa lahjaa kuin pelastuksen lahja” (OL 6:13). Tähän suunnitelmaan kuuluu sakramenttitoimitus jatkuvana muistutuksena Vapahtajan sovitusuhrista. Hän antoi ohjeen, että ”on tarpeen, että kirkko kokoontuu usein yhteen nauttimaan leipää ja viiniä Herran Jeesuksen muistoksi” (OL 20:75).

Kuolemattomuuden me kaikki saamme ilmaisena lahjana pelkästään Jumalan armosta, ilman vanhurskauden tekoja. Iankaikkinen elämä on kuitenkin palkka kuuliaisuudesta Hänen evankeliuminsa laeille ja toimituksille.

Todistan teille kaikille, että taivaallinen Isämme vastaa vanhurskaisiin pyyntöihimme. Lisääntynyt tieto, jonka olen saanut, on tehnyt suuren vaikutuksen elämääni. Pyhän Hengen lahja on mittaamattoman arvokas, ja se avaa oven jatkuvaan tietoon Jumalasta ja iankaikkiseen iloon.

Lokakuun 1989 yleiskonferenssipuheesta.