Hän antaa teille levon

Tapasin Susien (nimi on muutettu) palvellessani lähetyssaarnaajana. Kaksi lähetyssaarnaajaa, jotka työskentelivät lähetystoimistossa kanssani, olivat opettaneet hänelle ja hänen perheelleen evankeliumia. He olivat osallistuneet kaikkiin oppiaiheisiin ja olivat ottaneet vastaan kutsun mennä kasteelle ja tulla konfirmoiduiksi. Minulla oli etuoikeus puhutella tämä hieno neljän hengen perhe: äiti, isä, nuorempi veli ja Susie.

Olin pitänyt kastepuhuttelun perheen kolmelle muulle jäsenelle ja olin havainnut heidän olevan hienosti valmistautuneita ja innokkaita tulemaan osaksi Herran valtakuntaa. Mutta kun Susie tuli sisään, hän näytti vaitonaiselta ja tuntui hiukan epäröivän tapaamistamme.

Aloin esittää Susielle kysymyksiä siitä, mitä hänelle oli opetettu. Hän tunsi profeetta Joseph Smithin kertomuksen ja uskoi siihen. Hän oli lukenut Mormonin kirjan ja tiesi sen olevan totta. Hän myös hyväksyi kirkon ainoaksi todeksi ja eläväksi kirkoksi maan päällä ja halusi kuulua siihen. Kysyin Susielta, halusiko hän elää kymmenysten lain, viisauden sanan ja muiden käskyjen mukaan. Hän sanoi ymmärtävänsä nämä käskyt ja olevansa halukas elämään niiden mukaan loppuelämänsä ajan. Puhuttelu tosiaan muistutti kovasti niitä puhutteluja, jotka minulla oli ollut muun perheen kanssa.

Sitten kysyin: ”Osaatko kertoa minulle, mikä on siveyden laki?” Hänen ilmeensä muuttui välittömästi. Käsitin pian, että tämän täytyi olla syy siihen, miksi hän tuntui epäröivän tapaamista kanssani. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän peitti kasvonsa molemmin käsin, painoi ne syliinsä ja alkoi nyyhkyttää hillittömästi.

Istuimme puhumatta usean minuutin ajan. En ollut varma siitä, mitä sanoa, eikä Susie pystynyt lopettamaan nyyhkytystään. Rukoilin apua Herralta ja kysyin Susielta, mikä oli hätänä. Viimein hän kohotti kasvonsa ja kertoi minulle, että muutamia viikkoja ennen lähetyssaarnaajien tapaamista hän ja hänen poikaystävänsä olivat tehneet sellaista, minkä lähetyssaarnaajat olivat opettaneet hänelle olevan väärin Herran lain mukaan. Hän oli jo kertonut poikaystävälleen, mitä hän oli oppinut, ja kertonut tälle, ettei hän enää aikonut jatkaa samanlaista suhdetta. Susie oli jopa ehdottanut poikaystävälleen, että tämä tapaisi lähetyssaarnaajat ja kuuntelisi sitä, minkä hän tiesi nyt todeksi. Siltikin syyllisyys osallistumisesta näihin tekoihin painoi hänen sieluaan.

Tunsin sydämessäni tuskaa niin kuin Susiekin. Halusin niin kovasti auttaa häntä, koska tunsin, että hänen katumuksensa ja halunsa tehdä oikein ja mennä kasteelle olivat vilpittömiä. Sillä hetkellä sain rukoukseeni selkeän vastauksen. Kysyin häneltä: ”Susie, haluaisitko sinä vapautua tämän synnin aiheuttamasta syyllisyydestä ja tuskasta?” Jälleen kerran hän peitti kasvonsa käsillään ja hänen päänsä painui. Hän lausui vain yhden sanan: ”Kyllä.” Hänen kyyneleensä valuivat vuolaampina, ja minä lohdutin häntä puhumalla sovituksesta ja siitä, kuinka hän voisi soveltaa sitä omaan elämäänsä. Selitin, että yhtenä kasteen ja konfirmoinnin tarkoituksena on parantaa niiden sielu, joiden parannus on vilpitön, ja ilman pienintäkään epäilyä havaitsin hänen olevan vilpitön.

Päätimme puhuttelun rukoukseen. Herran Henki oli selvästikin läsnä – voimallisemmin kuin olin koskaan aiemmin tuntenut puhuttelun aikana.

Toverini ja minä saavuimme kappelille hieman ennen kastetilaisuutta. Meillä ei ollut aikaa puhua Susien tai hänen perheensä kanssa ennen tilaisuutta. Laulun ja puheiden jälkeen heidät kastettiin – ensin Susien äiti, sitten hänen isänsä, sitten hänen veljensä ja viimeisenä Susie itse. Hän laskeutui kastealtaaseen, ja hänen hymynsä kertoi koko tarinan – Mestarin parantava balsami vaikutti hänen sydämessään. Kun hän nousi vedestä, hänen silmissään – niin kuin minunkin – oli kyyneliä. Hän hymyili jopa leveämmin kuin aiemmin, ja hänen kasvonsa säteilivät. Sinä hetkenä ymmärsin, miksi Vapahtaja oli opettanut: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te – – kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28.)

Puhuimme vain lyhyesti tilaisuuden jälkeen. Toivotin perheen tervetulleiksi uusina jäseninä Herran valtakuntaan. Kun puristin Susien kättä, halusin kertoa hänelle, kuinka paljon tämä kokemus oli merkinnyt minulle. Olin tehnyt parannusta omassa elämässäni ja tuntenut sovituksen voiman, mutta olin kiitollinen siitä, että hänen kanssaan olin saanut tuntea sen voimallisemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Kirkkoon liittyminen on jo sinällään haaste. Liittymisen henkilökohtaisesti niin vaikeissa olosuhteissa täytyi olla vieläkin suurempi haaste Susielle, kuten se on monille uusille jäsenille. Jeesuksen Kristuksen sovitus sai kuitenkin aikaan sen, että tämä haaste oli mahdollista voittaa, ja se johti tämän ihanan Jumalan tyttären kääntymykseen ja sielun parantumiseen. Se myös opetti vastaanottavaiselle nuorelle lähetyssaarnaajalle tärkeän asian siitä, kuinka soveltaa sovitusta omaan elämäänsä.