2007
Museo on julistanut kahdeksannen kansainvälisen taidekilpailun
Huhtikuu 2007


Museo on julistanut kahdeksannen kansainvälisen taidekilpailun

Kirkon historia- ja taidemuseo on ilmoittanut kahdeksannen kansainvälisen taidekilpailunsa aiheen ja kutsuu kirkon jäseniä ympäri maailmaa osallistumaan näyttelyyn, joka pidetään 20. maaliskuuta – 11. lokakuuta 2009.

Näyttelyn aihe ”Jumalan suurten tekojen muistaminen” käsittää myöhempien aikojen pyhien kokemukset kaikkialla. Taideteosten tulee kuvata aihetta, ideaa, kertomusta, ihmisiä tai paikkaa, joka liittyy 1) myöhempien aikojen pyhien oppeihin, uskonkäsityksiin ja opetuksiin mukaan lukien kertomukset pyhistä kirjoituksista ja profeettojen opetuksista, 2) tapahtumiin, paikkoihin ja yksilöihin, jotka ovat olennaisia kirkon historian ja ihmisten kannalta tai 3) uskonnollisten arvojen soveltamiseen myöhempien aikojen pyhän elämässä mukaan lukien kirkon, perheen ja yksilön toiminta.

Kilpailu on avoin kirkon jäsenille, jotka ovat täyttäneet 18 vuotta joulukuun 31. päivään 2008 mennessä. Jokainen taiteilija voi lähettää yhden työn. Kaikki maailmanlaajuisia kulttuuri- ja esteettisiä perinteitä, taidetyylejä ja eri medioita edustavat työt ovat tervetulleita. Töiden valmistumisen ajankohta tulee olla 1. tammikuuta 2006 jälkeen.

Viralliset osallistumislomakkeet postitetaan huhtikuussa 2008 taiteilijoille, jotka ovat museon postituslistalla. Lomakkeen saa myös sähköisesti museon verkkosivuilta. Mikäli haluat museon postituslistalle tai haluat muuttaa postituslistalla olevia tietoja, kirjoita museolle osoitteeseen Eighth International Art Competition, Museum of Church History and Art, 45 North West Temple St., Rm. 200, Salt Lake City, UT, 84150–3470, USA, tai sähköpostiosoitteeseen churchmuseum@ldschurch.org.

Ensimmäinen arviointikierros tehdään teosten valokuvien perusteella, jotka on toimitettava osallistumislomakkeen mukana sähköisesti tai postitse 10. lokakuuta 2008 mennessä. Teokset arvostellaan aiheen onnistuneen tulkinnan, taiteellisen ja teknisen tason sekä teoksen luovuuden, omintakeisuuden ja laadukkuuden perusteella. Palkintona on joukko hankintapalkintoja, joissa teos ostetaan kirkon kokoelmiin, jopa 25 palkintolautakunnan myöntämää rahapalkintoa sekä 3 rahapalkintoa, jotka määräytyvät näyttelyvieraiden valinnan mukaan.

Tarvitessasi lisää tietoa kilpailusta tai halutessasi katsoa aiempien näyttelyiden töitä käy museon verkkosivuilla osoitteessa www.lds.org/church history/museum/competition.