2009
Kirjeitä toimitukselle
March 2009


Kirjeitä toimitukselle

Tule temppeliin

Kiitos lokakuun 2007 Liahonan erinomaisesta teemasta, joka käsitteli sukututkimusta ja temppelissä käymistä. Viikko sen jälkeen kun jäsenet saivat Liahonan, sukututkimuskeskuksessa kävijöiden määrä täällä kolminkertaistui. Tiedän, että se oli sen kuun Liahonassa olleiden artikkelien ansiota. Joskus jäseniä pitää vain muistuttaa siitä, että he tekisivät temppelitoimituksia esivanhempiensa puolesta. Monet kiitokset, sillä Liahona on auttanut minua ja muita palvelemaan Herraa tarmokkaammin.

Anderson Nascimento, Brasilia

Pienestä lähtee se, mikä on suurta

Me noudatamme neuvoa, jonka piispa Keith B. McMullin antoi huhtikuun 2007 konferenssipuheessaan ”Kootkaa varastoon” panemalla syrjään vähän rahaa, vaikka se onkin viikoittain vain muutama kolikko. Tiedämme, että Herran lupaus, kuten johtajamme ovat meille kertoneet, tulee täyttymään – että ”pienestä lähtee se, mikä on suurta” (OL 64:33).

Ricardo ja Mireya Merchan, Kolumbia