Eläminen uskon varassa eikä näkemisen

Ennen kirkkoon liittymistään vuonna 1962 sisar Daggi, joka kuuluu nyt Mirafloresin seurakuntaan Archupallasin vaarnassa Viña del Marissa Chilessä, oli mennyt juuri naimisiin ja mietti, mikä kirkko oli oikea.

Eräänä yönä hän näki unta eri puolilta maailmaa olevista ihmisistä ja epätavallisista valkoisista vaatteista. Kun hän oli seuraavana päivänä talossa, jonne hänet oli palkattu auttamaan siivoamisessa, hän huomasi samanlaisten vaatteiden kuivuvan pyykkinarulla.

Hänen työnantajansa kertoi hänelle, että vaatteet liittyivät mormonikirkon temppeleihin. Pian sisar Daggi tutustui lähetyssaarnaajiin, jotka olivat tulleet eri puolilta maailmaa avaamaan hänen hengelliset silmänsä evankeliumin valolle.

Sisar Daggi rakastaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, ja sokeutumiseensa asti hän luki aina uskollisesti pyhiä kirjoituksia.

”Kun menetin näköni, rukoilin, että kykenisin pitämään mielessäni Hänen sanansa”, hän muistelee. Herran sanan mielessä pitäminen oli hänelle tärkeää, koska se on vertauskuva hengellisestä näkökyvystä.

Ja vaikka sisar Daggin täytyykin nyt tutkia evankeliumia muilla tavoin, hän uskoo, että Herran ”[sana] on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani” (Ps. 119:105). Hän on elävä esimerkki Vapahtajan lupauksesta: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12.)

Sisar Daggin aviomiehen Juanin mukaan Herra on pitänyt arvossa sisar Daggin vilpitöntä pyyntöä. ”Asiat jäävät hänelle hyvin mieleen. Hän voisi esitelmöidä tuntikausia”, Juan virnistää.

”Jos pyytää, niin saa”, sisar Daggi vastaa. ”Henkeni näkee edelleenkin erittäin hyvin.”

Kokemukset, joita sisar Daggilla on ollut, kun hän on pyrkinyt näkönsä menettämisen jälkeen säilyttämään sekä fyysisen että hengellisen omavaraisuuden, tuovat Johanneksen evankeliumista mieleen sokean miehen, josta opetuslapset kysyivät: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?”

Vapahtaja vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.” (Joh. 9:2–3.)

Jumalan teot ovat tulleet julki sisar Daggin elämässä. Vaikka hän on sokea, hän on nähnyt monia ihmeitä ja voi todistaa, että me ”elämme uskon varassa, emme näkemisen” (2. Kor. 5:7).

Perheen kotiopettajat tulivat käymään eräänä sunnuntai-iltana. Perheessä oli silloin vaikeaa työttömyyden vuoksi, ja sinä iltana sisar Daggilla oli vain puoli kupillista riisiä, vähän öljyä sen keittämiseen ja kaksi pientä tomaattia. Mutta koska hän arvosti näitä uskollisia kotiopettajia, hän kysyi heiltä, haluaisivatko he jäädä syömään.

”Tyttäreni kysyi, kuinka saatoin tehdä niin”, sisar Daggi muistelee. Hän pyysi tytärtään kattamaan pöydän. Sitten hän meni keittiöön ja rukoili: ”Herra, Sinä ruokit viisituhatta. Minä pyydän ruokkimaan vain seitsemän.”

”Sillä riisillä ruokittiin seitsemän ihmistä”, hän todistaa.

Sisar Daggi tietää, että vaikka hän näkee silmillään vain pimeää, on olemassa merkittävämpi valo, jonka avulla voi nähdä.

Jesaja opetti, että ”aurinko ei enää ole sinun päiviesi valona eikä kuu kirkasta sinun teitäsi, vaan Herra on sinun ikuinen valosi” (Jes. 60:19).

”Jeesus puhui ihmisistä, jotka kykenivät näkemään mutta olivat sokeita. Samoin on nykyään”, sisar Daggi suree. ”Kaikkialla ympärillämme on ihmeitä, mutta kovin monet eivät näe niitä.”

Sisar Daggi on kiitollinen monista siunauksista, joita hänellä on, ja hän pyrkii elämään Pietarin kehotuksen mukaan ”[julistaa] hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa” (1. Piet. 2:9).

”Minä olen tyytyväinen. Taivaallinen Isä on antanut minulle ihanan kumppanin. Me olemme olleet temppelissä ja meidät on sinetöity”, hän sanoo. ”Elämäni on täynnä ihmeitä. Hengellisesti näen aivan hyvin.”