Ei huolta vedestä

Seitsemänvuotias Joseph on kasvanut veden äärellä. Tai pikemminkin hän on kasvanut vesistö joka puolella ympärillään – Titicacajärven kylmien vesien ympäröimänä Perussa. Niin käy, kun asuu pienellä saarella, joka on rakennettu kelluvista kaisloista.

Joseph ja hänen perheensä kuuluvat Urusaarten asukkaisiin, jotka ovat satojen vuosien ajan rakentaneet kelluvia saaria ja asuneet niillä Titicacajärvellä. He kalastavat järvestä. He kylpevät järvessä. He soutavat järven yli päästäkseen saarelta toiselle.

Saattaisi luulla, että Joseph on niin tottunut veteen, ettei hän pelkäisi seisoa kastealtaassa, kun hänet muutaman kuukauden kuluttua kastetaan. Mutta hänestä tuntuu samalta kuin monista muistakin lapsista.

”Olen innoissani”, Joseph kertoo. ”Mutta veden alle meneminen pelottaa minua.”

Koska Urusaarten lapset kasvavat veden ympäröiminä, heitä opetetaan olemaan varovaisia veden kanssa. Niinpä kun Joseph oli kertonut pelostaan vanhemmilleen, perhe puhui perheillassa kasteesta, ja Joseph ja hänen isänsä harjoittelivat, kuinka kaste tapahtuu.

”Isä kastaa minut”, Joseph kertoo. ”Hän on auttanut minua niin etten pelkäisi niin paljon.”

Nyt Joseph valmistautuu huolella kasteeseensa. Hän yrittää erityisen kovasti olla tarkkaavainen Alkeisyhdistyksen aikana ja oppia uskonkappaleet. Hän tietää, että siitä on hänelle apua nyt ja tulevaisuudessa.

”Lähden lähetystyöhön”, hän sanoo. ”Nefin tavoin minäkin menen ja teen, mitä Herra käskee” (ks. 1. Nefi 3:7).