2011
Kun tapaan jälleen veljeni
Heinäkuu 2011


Kun tapaan jälleen veljeni

María Isabel Parra de Uribe, Meksiko

Kun olin pieni tyttö, halusin kovasti, että veljeni Juan Fernando juoksisi ja leikkisi kuten muut lapset. Kun kysyin äidiltä, miksei Juan Fernando pystynyt, äiti sanoi, että veljeni oli syntymän yhteydessä kärsinyt hapenpuutteesta ja saanut siksi vaikean aivovamman eikä pystyisi koskaan samaan kuin muut.

Veljeni oli koko elämänsä vuoteessa. Koska vartuin kirkossa, ymmärsin ja hyväksyin hänen tilansa ja tunsin hänen henkensä suuruuden. Nuori sydämeni kuitenkin kaipasi sitä, että hän olisi kuin muut, vaikka en osannutkaan kuvitella, miltä tuntuisi katsella hänen kävelevän tai juoksevan tai puhuvan.

Olin huolissani siitä, kuka huolehtisi hänestä, jos muu perhe kuolisi ennen häntä. Hartaasti rukoillen pyysin taivaalliselta Isältä, ettei Hän ottaisi meitä ennen kuin Hän ottaisi Juan Fernandon. Tiesin, että Hän vastaisi minulle.

Veljeni oli 16-vuotias, kun hän kuoli eräänä kylmänä talvi-iltapäivänä jättäen perheeseemme valtavan tyhjän tilan. Tunsimme surua mutta myös toivoa. Muutama päivä sen jälkeen kun hän oli kuollut, nukahdin miettiessäni häntä, ja näin kauniin unen.

Olin kävelemässä, mutta näköäni rajoittivat pilvet. Näin jotakin etäällä, joten jatkoin hitaasti kävelemistä sitä kohti. Kun pääsin lähemmäksi, näin, että siinä oli vaunut täynnä kauniita kukkia. Niitä tuijottaessani huomasin valkoisiin pukeutuneen komean nuoren miehen seisovan vaunujen vieressä. Pysähdyin hetkeksi yrittäen tunnistaa hänet, ja sitten käsitin, että siinä oli minun veljeni. Olin hyvin onnellinen, kun sain nähdä hänet. Hän puhui minulle, ja halusin halata ja suukottaa häntä. Silloin heräsin.

Olin hyvin kiitollinen siitä, että olin kuullut hänen äänensä ja nähnyt hänet terveenä. Voin vain kuvitella sen hetken, kun tapaamme jälleen. Olen varma, että silloin halaamme ja suukottelemme ja lausumme helliä sanoja – kaikki Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta. Vapahtajan avulla me kaikki nousemme haudasta ja meidät voidaan yhdistää perheinä eikä meitä enää koskaan eroteta.

Muistan Amulekin sanat: ”Henki ja ruumis yhdistetään jälleen täydellisessä muodossaan; sekä jäsenet että nivelet palautetaan oikeaan muotoonsa” (Alma 11:43).

Olen kiitollinen Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista, joka tuo rauhaa sieluuni. Tiedän, että jonakin päivänä näen veljeni jälleen.