Puolustin tutkielmaani – ja Mormonin kirjaa

Kun opiskelin yliopistossa, kaikkien samassa erityisohjelmassa mukana olevien opiskelijoiden oli kirjoitettava tutkielma. Kunkin opiskelijan tutkielmaa valvomassa ja hyväksymässä piti olla kaksi professoria.

Omaa tutkielmaani varten päätin tutkia ja analysoida sodankäyntiä Mormonin kirjassa. Neuvottelin ajatuksestani yhden professorin kanssa, ja hän suostui olemaan toinen valvojistani. Lisäksi hän ehdotti erästä toista professoria mahdolliseksi toiseksi valvojaksi.

Tapasin toisen professorin ja selitin hänelle tutkielmani aiheen. Heti kun mainitsin Mormonin kirjan, hänen käytöksensä muuttui ja hän alkoi arvostella kirkkoa. Kuuntelin vaiti, kunnes hän oli lopettanut, ja selitin sitten lyhyesti, että minusta tuntui, että hän oli ymmärtänyt uskonkäsityksiämme väärin. Hän ei näyttänyt vakuuttuneelta, mutta yllätyksekseni hän suostui valvomaan tutkielmaani.

Lähes vuoden kestäneen tutkimisen ja kirjoittamisen jälkeen jätin tutkielmani tiedekunnan hyväksyttäväksi. Saman vuoden aikana minut oli hyväksytty oikeustieteelliseen tiedekuntaan, ja minun oli saatava tämä työ valmiiksi, jotta voisin valmistua ja siirtyä opinnoissani eteenpäin.

Viikon sisällä sain sähköpostiviestin siltä professorilta, joka oli arvostellut kirkkoa. Hän pyysi minua tulemaan toimistoonsa.

Kun saavuin, hän pyysi minua sulkemaan oven ja istuutumaan. Miltei heti hän aloitti hyökkäyksen – ei tutkielmaani vastaan vaan Mormonin kirjaa vastaan. Lausuin todistukseni Mormonin kirjasta niin tyynesti kuin osasin.

Kysyin epäröiden professorilta, hyväksyisikö hän silti tutkielmani. Hän sanoi, ettei hyväksyisi.

Menin kotiin masentuneena ja epävarmana siitä, mitä tehdä. Ilman tämän miehen hyväksyntää en ehkä voisi valmistua erikoiskurssilta enkä aloittaa opintojani oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Rukoilin, että jollakin tavoin kaikki järjestyisi.

Kun selitin tilanteeni toiselle tutkielmaani valvovalle professorille, hän neuvoi minua tapaamaan tuon toisen professorin seuraavana päivänä ja suomaan hänelle vielä yhden mahdollisuuden hyväksyä tutkielmani.

Seuraavana aamuna odottelin kyseisen professorin toimiston ulkopuolella. Minua hermostutti, koska en ollut varma siitä, kuinka hän reagoisi nähdessään minut jälleen. Kun hän tuli paikalle, hän avasi vaiteliaasti toimistonsa oven ja ohjasi minut sisään. Sanaakaan sanomatta hän otti mustekynän ja allekirjoitti tutkielmani antaen siten minulle virallisen hyväksyntänsä. Hän ei esittänyt mitään selitystä sille, mikä oli saanut hänet muuttamaan mielensä, mutta hän hymyili minulle hyvästellessäni hänet.

Olen kiitollinen siitä, että minulla oli tilaisuus lausua todistukseni tälle miehelle. Tiedän, että kun me puolustamme sitä, mihin uskomme, taivaallinen Isä vahvistaa ja siunaa meitä.