2019
Voiko palvelutyömme auttaa muita parantumaan?
Kesäkuu 2019


Voiko palvelutyömme auttaa muita parantumaan?

Eräänä sunnuntaina istuin sakramenttikokouksessa pohdiskelemassa, kun luin pyhistä kirjoituksistani, että meidän tulee tehdä niitä tekoja, joita Vapahtaja teki (ks. 3. Nefi 27:21). Mietin mielessäni: ”Mitkä olivat Kristuksen tekoja maan päällä?” Ajattelin pääasiassa kahta asiaa: palvelemista ja parantamista. Palvella osasin, mutta entä parantaminen?

Olen usein pohtinut ajatusta parantamisesta ja parantumisesta. Olen ollut elämässäni tähän mennessä 16 kertaa leikkauksessa, joten olen kokenut paljon parantumista! Mutta ihmettelin, kuinka voisin olla Jeesuksen Kristuksen kaltainen ja auttaa muita parantumaan. Minulla ei tosiaankaan ollut niitä parantavia voimia, joita Hänellä on. Kuinka Hän siis halusi minun tekevän Hänen parantamistekojaan maan päällä? Mitä pystyisin tekemään?

Kun pohdin sitä, kuinka muut olivat auttaneet minua parantumaan, mieleni avautui näkemään niitä uskomattomia parantavia tekoja – lohduttamista, palvelemista ja tukemista – joita muut olivat tehneet minun hyväkseni elämässäni. Kun keskitymme muita palvellessamme niihin tapoihin, joilla Vapahtaja palvelisi, tämä ajatus muiden auttamisesta parantumaan on voimallinen. Me kaikki koemme kärsimystä matkallamme kuolevaisuudessa maan päällä. Hyvin monilla on fyysisiä tai mielenterveyteen liittyviä sairauksia ja monet kärsivät hengellisesti. Me kaikki tarvitsemme parantumista. Kuten selitän omassa artikkelissani (s. 20) ja kuten vanhin Neil L. Andersen opettaa omassa artikkelissaan (s. 12), me kaikki voimme osallistua muiden palvelemiseen tavoilla, jotka auttavat heitä parantumaan.

Parhain terveisin

Merrilee Boyack